Kantolan purku.
Kuunnellessani
sipinää selkänitakaa, sain selville että Tytti on nuori, alle 200
vuotias ja Kantolassa ensimmäisiä työvuosiaan tehnyt Kotitonttu.
Aloitti työt jo isomummollani ja jatkoi isosedälläni. Heidän
siirryttyään henkimaailmaan, jatkoi Tytti emännöimistä
autioituvassa talossa. Ja hyvin oli työnsä hoitanut, koonnut metsän
eläimet suojaan myrskyjen ajaksi mökkiin ja varmistanut, ettei
maankiertäjät jätä tulia vartioimatta nukahtaessaan
uupumukseensa. Aina oli tilaa kulkijalle, mutta pikkupoikien ja
joskus tyttöjenkin kolttosille, ei voinut Tyttikään mitään.
Taloa oli rikottu ja tuhottu enemmän, kuin ajankulun verran.
Luonnonkansan näkijöitä ja kuulijoita, tuntuu olevan iankaikkisen
vähän. Tunsin ylpeyttä Tytistä, sillä hän on selvinnyt
Autiotuvan emännyydestä ja ensimmäisestä kotitontun
komennuksestaan loistavasti. Näitä pohdiskellen, katselin monen muun
uteliaan kanssa, kun ystäväni suurine koneineen surruutti pihalle
ja aloitti purkutyönsä. Yhden elämän kaari, tuli
loppupisteeseensä ja ympärillä kuului jyrinän ja paukkeen lisäksi
hiljaista nyyhkettä. Sinne meni kotikolo.

Toisinaan surullisin mielin mietin, että oisinpa antanut heidän elää rauhassa. Tosin, jos jos aina voittaisi, niin minulla ei oisi Luonnonkansaa kahvivierainani. Eikä ihanaa Tyttiä ystävänäni ja hyyryläisenäni. Hän nimittäin oli ensimmäinen meille muuttanut ja lähes aina näkyvissä oleva tonttu. Anteeksi, hänen korvaani supatuksen mukaan, heitä oli jo aiemmin, vaan ei näkyvissä, ensimmäiset muutti tänne jo tämän talon rakennusvaiheessa 1970-luvulla ja Asunnon väkimäärä kasvoi Kattilanväen saapuessa.(Voi että hän on tarkka) "No, jos kirjoitan, että olit ensimmäinen, Kantolasta meille muuttanut tonttu, onko sanamuoto oikea?"- No se on totta, toiset tuli, kun minä olin ensin vähän järjestänyt täällä.

Yhden herttaisen Kievarin Rouvan kotitonttuun, joka supatuksillaan sai Rouvan tuomaan Sydämellisen Lahjan.
Mutta siitä tontusta kerronkin toisella kertaa.
~*
~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti