Eräälainen Pyhiinvaellus

Mie oon pyöräillyt jonkin verran aina, ja varsinkin polvivammojen kuntoutus aikoina tupapyörä, oli se tärkein kuntoutusväline, ennen kuin fyssarin käsittelyyn oli mitään asiaa. Viimeiset 2 vuotta olen kuntouttanut itseäni, monin eri tavoin, yksin ja yhdessä ammattilaisten kanssa. Sekä fyysistä, että henkistä kuntoa kohottaen. Aina on tullut uudenlaisia saavutuksia ja tänään yksi niistä saavutuksista oli vuosia sitten tekemäni hiljainen tavote.

 Olen kertonut Uljaksesta, "me" tehtiin liki päivälleen 10v sitten retki Pohjattomalla olevalle Seita kivelle. Uljas kökötti parkkipaikalla ja mie kiipesin rikkinäisellä polvella äkkijyrkkää rinnettä ylös. Seita oli sisuksia hyrisyttävä. Aina ohi ajaessani tunsin sen hyrinän. Ja mietin, että vielä mie kiipeän sinne.

1.7.2012 kiipesin kiven luo ensimmäisen kerran.
 5.3.2022 ajoin Uljaalla melkomoisen kolarin. Uljaasta jäi reissumuistot ja itse olen ollut siitä asti sairaslomalla toipumassa rytinän aiheuttamista vaurioista. Tänään 21.6.2022 (Kesäpäivän seisaus) urheilullisesti Superfyssarin rääkissä, iski idealla. Kejava pitää kouluttaa kestäväksi. Ja tänään mie lähden toteuttamaan tuota tavoitetta. Kotiuduttuani citysestä varustauduin retkelle niin, että Ex Naapurin Rouva toimi yhteyshenkilönä ja mahdollisena pelastuspartiona, "jos perse ei kestäkään."

Lähdin viemään vuosien harmit, kivut ja tuskat Kivien Kuninkaalle. Sinkeli on yllättävän kepeä kulkuneuvo, mutta tämä retki vei jokusen hetken. Ja epämukavuusalueen joka reunalla tuli kierrettyä. Mutta jep, siellä on Seitakiven uumenissa muuntumassa minun mutinani. Ja Käkisalmen silta, minun ainainen pelkojen polku, ylitetty yhdessä Sinkelin kanssa. Se käy kuulkaa polkeminen ihan meditoinnista, moni asia tuli pohdittua ja käännettyä sellaiseen asentoon, että niiden kanssa on helpompi elää. Ja vaikkei joka ihanuudelle, minun aivoitukset aukenisi ikinä, minun itseni, on minun kanssa mukavampi olla, muusta minun ei onneksi enää tarvitse välittää.

Maailma on paikka, jossa on ikäviä polkuja suurine suruineen ja kauniita ja hulluja polkuja omituisine ristiretkineen, tänään kasasin ne kaikki kääröksi ja lahjoitin Lumotuille. Kai minä samalla Pyhiinvaelsin omien elämieni polkuja uudelleen, jotain oppiakseni.
Ja samalla minä julistin sairaslomani päättyneeksi. Nyt minä alan tervehtyä ja palata omaksi itsekseni, entistä ehommaksi itsekseni.

Tavalla ja toisella.

Ihanaa Kesää. 

~W~ 

Mitä jos?

Tulvi sateena, räjähtävänä myrskynä, taivaan raivolla yli, vuoda pois ja kulkeudu virran mukana viemäreihin, puhdistuslaitoksiin, ihmisten tekemiin, tai niihin, mitä taivaan enkelit hoitaa. Kulje kauas pois ja muunnu matkallasi joksikin muuksi. Vihaa ja raivoa on kannettu jo riittävän kauan.

Minä seison sateen keskellä ja annan sen valua ylitseni, ukkosen raivo ei saa minua pakenemaan, ei vetäytymään pelkojen kanssa piiloon pimeään. Jos jossakin on puhdistavaa voimaa, on sen oltava myrskyssä, sen kaikella voimalla. Tulkoot se suurimmalla raivollaan ja tehkööt kaiken uudeksi.

Pilkokoon pieniin palasiin ja rakentakoot uudeksi. Vanha on nähty ja siitä tarpeeksi saatu. Minä raivoan raivoani sen saman myrskyn kanssa, huutaen kaiken ulos näin. Ei se ketään häiritse, ei muut ulos uskalla ukkosella. Voisipa säilöä sitä isoon pulloon, niiksi päiviksi, kun tyynen sään keskellä, iskee sielua korventava raivo, maailmaa kohtaan. Pullonhengen voimin saisi raivonsa salassa puretuksi.

Maailma on ollut vuosia täydellisesti nyrjähtänyt, tavallisen ihmisen tavallinen raivokin on sille liikaa. Siihen ei sovi tien varsien vieraslajit, mutta sinne sopii riidankylväjät, suuret erot ihmisten kukkaron tilassa, sähköautot akkuineen ja saasteet, roskaat ja rikokset. Suurongelmaksi muuntuu mitä omituisimmat asiat.

Maailma on nyrjähtänyt ja se koettaa tasoittaa eloaan niin kovaa. Kuumuudella, kylmyydellä, myrskyjen raivolla ja kasvupyrähdyksillään. Samalla kun ihminen tekee parhaansa sen ponnistelujen tuhoamiseksi.

Meillä on Jumalan otteet, kädessä kirves, kuokka, aseet ja tykistö takanamme. Sotaa kohti ja sen yli. Tapetaan kaikki toisinajattelijat ja pidetään pienemmän puolta. Mutta en vieläkään tiedä kuka on totaalisen oikeassa ajatuksineen, tai kuka on se pienin, jota puolustaa. Koska kuunnellassani ihmistä, olen aina asioissa se, joka ajattelee kuten maailma, nyrjähtäneesti.

Mitä jos me kaikki ollaakin väärässä ja se pienin onkin se suurimmalta näyttävä, Gaia, maailmankaikkeus, sehän täällä ensin oli. Keskellä myrskyä, minä huudan voimia maailmankaikkeudelle, olen sinun puolellasi, vaikken osaakkaan tehdä tarpeeksi, jotta sinä säilyisit. Toivon niin tulta tulivuoriisi ja paineita loputtomiin lähteisiisi , voimaa koko olemukseesi, tuuppaa meidät pois kanneltasi tallomasta sinua sodan jalkoihin. Puhalla myrskyjesi voimalla meidät toisiin maisemiin, jotta saisit rauhasi takaisin meistä, vieraslajisista. Turhaan kaikkialle leviävistä ihmislupiineista, jotka ei osaa elää keskenään sovussa.

~W~

Maskihymy

Omien hämmennysten keskellä, ei aina osaa kuulla, tai lukea vieressä kulkevaa. Ei sitä läheisintäkään. Ei tärkeinpiä, ei ketään muuta kuin sitä hämmentynyttä itseään. Hyvä niin. Pidä itsesi aina etusijalla, siis oikeasti. Kiltti ihminen harvoin laittaa itseään etusijalle, siksi kai hänen pää niin hämmentyykin ja sekoittuu, sanoon POKS ja se sisimmäinen pieni, ihana kilttimys, kirkuu hätäänsä hysterian partaalla. Se kilteistä kiltein, ei edes siinä vaiheessa, kun on ihan lopussa, osaa ääneen sanoa, ettei enää jaksa. 

Minä en ole kilteistä kiltein, olen toipumassa, ja toisinaan osaan jo pitää puoleni. Toisinaan. En aina, se on vaikeaa. Sanoa miten toivoisi itseään kohdeltavan, tai koska mitta tulee melkein täyteen ja elämän oisi hyvä rauhottua siinä ympärillä. Ja koska oisi mukava vain olla, kuin kapaloon laitettuna ja kuunnella sydämenlyöntejä, mieluummin sellaisia, mitkä ei ennakoi kohtausta, tai stressireaktiona rytmihäiriöitä. Tasainen syke oisi kiva.

Mutta kuuntelu on vaikeaa, samoin toiveidensa ääneen esittäminen, niitä minä vielä opettelen. Itseni ja vieressä kulkevien kuuntelu, ei muuten ole helppoa sekään. Puhua osaa kaikki, liibalaabaa ja diipadaapaa tule suun täydeltä ja toisinaan ei edes itse ymmärrä mitä puhuu. Mutta toisen kuunteleminen, ymmärtäminen se se vasta on hankalaa. Puheliaiden ja hiljaisenpien etenkin. Varsinkin kun kuuntelee yht'aikaa kehonkieltä ja elekieltä, energioiden kieltä, vieruskaverin vieruskaveria ja omaa ajatuskaaostaan, uskomuksiaan ja ties mitä hurinaa siellä rivien välissä ja avaruussäteilyissä. Ihmekkö että ihmiset uupuu nykypäivässä.

Muutama vuosi hiljaiselossa ja korkeintaa pienissä ihmisjoukoissa, tai inttervepin ja puhelimien viestiyhteyksien voimin, ihmiskontakteissa olleet ihmiset, sekoo sukkiinsa, kun karanteenit ja muut kontaktirajoitteet on poksautettu maailmantuuliin. Maskit on nakattu pois häiritsemästä kasvojentunnistusta ja kaikkea muuta elämistä. Ja Tättärää, he/me rauhasta ja hiljaisuudesta nauttineet ihmiset istuu edelleen kodissaan ja elämä jatkuu ennallaan, siihen asti kunnes astuu kotoaan ulos. Maskien aikaan ihmiset oppi uuden "hassun" tavan hymyillä, he käyttivät kasvolihaksiaan maskin alla niin, että silmäkulma meni kurttuun, tottumaton ilmeen lukija ajatteli nuo kurtut hymyrypyiksi ja iloitsi, kun sai "maskihymynsä" kanssakulkijalta.

No nyt me otetaan se maski pois.
Tämä Maskihymy meille silti jää, jos ei olla tarkkoina. Eli opetellaanpa kuuntelemaan itseämme. kaikin tavoin, myös hermotusta ja lihasmuistiamme. Tämä ei ole hymy. En tiedä mikä tämä on, mutta se pelottaa minua. Mutta jotta tietäisitte, mikä teitä odottaa tulevaisuudessa, ajattelin vain varoittaa.

Ystävällisin terveisin

~W~

Riittää

 Miten olla?
sisuksiinsa eksyneenä,

tietäen, että huomennakin

kierrät samaa kehää?

Viikko toisensa jälkeen,
kuukausi kuukauden perästä

vuosien toisiaan seuratessa.

Soittolista,

 joka ei muutu,

 tai aurinko,

 joka ei koskaan nouse.

Viha, jota et ikinä purkanut pois,
sielussasi korventaen.
Eikö kiltillä ihmisellä oikeasti,
 ole lupaa HUUTAA?

Sanoa Saatana ja Perkele,
lyödä nyrkki pöytään ja sanoa 
MINÄ EN KESTÄ TÄTÄ ENÄÄ!!!

Ja tulla kuulluksi,
tulematta hulluksi yrittäessään,
selvitä tästä huomiseen ja sen yli.

Kuule ihmiskulta,
kun on kauan kahlannut suota
ja sisälleen kerännyt
jokaisen karvaan karpalon,
on sisin monesti täynnä
hapanta vihavitamiinia.

Kerro minulle mihin tekoihin
ne kulutetaan?
Sisällä ne närästää ja pistelee
kuin siilin piikit sielua.
Haihduttaa rakkauden ja 
tekee mielen mustaksi.
Syö voimat,
 joita jo muutoinkin on enää vähän

Kiltin pitäisi jo saada

mitalli kaikesta kokemastaan, 

jos kestää ääneen kiroamatta kurjia kertauksiaan.

Mutta miten palkitsee Maailmankaikkeus?
otapa vielä tuokin karvas pala ja kierrä
nuo mutkat ja mäen nyppyllät.
Pieniä ne on ja vain 

kaulaasi myöden kahlaat tällä erää.

Kestit edellisetkin,

mikset tätäkin?

EI ENÄÄ, EI !!!
Ei kiltinkään kaikkeen paskaan tarvitse taittua.
Kerro Maailmankaikkeus,

Kuinka kovaa pitää
Huutaa

Jotta kuulet, kun Kiltit Kieltäytyy? 


~W~

Tässä.

 Joinakin hetkinä, joissakin hetkissä, se pienin, onnen herättävä asia, on tärkein. Tänään se oli hetki matkalla Cityseen. Tajusin yhtäkkiä olevani onnellinen. Onnekas ja onnessa kuorrutettu. Auringolla hellitty ja olemassa, enemmän kuin ikuisuuksiin. Minulla on minun huoleni, suruni ja harmini edelleen. Minun rakkailla ihmisilläni, on heidän surunsa. Ja jossain on sotaa, pelkoa ja kauhuja, joihin minun ymmärrys ei riitä.

Mutta Tässä. Uljasta "ohjastaessani" minä ymmärrän olevani onnessa.
Minun onneni on kokonaisvaltainen, vahva tunne siitä, että kaikki järjestyy. Olen turvassa, rakastettu ja kaikin tavoin onnessa. Minä hymyilen ja nautin siitä, miten kaunis on se Tässä. Se liikkuu sinne minne minä Uljaksessa ja se vain on minun ympärilläni, se tunne. Kuin syli johon painautua ja luottaa ettei satu.

Minun onneni on ollut Tässä, jo jonkin aikaa. Minun pää, mieli ja sydän, tuntuu ajattelevan asioita, niin, että korostuu kuinka rakastan nykyistä Kotostani, Kattilan väen hassuja kotkotuksia, sitä miten kiva täällä on tehdä asioita, jopa tiskaaminen on helppoa ja vaivatonta. Pidän lumitöistä, rakastan pakkasta, nastakengät on yhtä suurenmoiset omistaa, kuin paljasjalkaiset vaelluskengät.

Ja miten ihanaa on, että minulla on orjanpiiskuri, joka sai minut kuntouttamaan itseäni kaatumisen jälkeen ja PT, joka laittaa minut vahvistamaan itseäni. Joukko ihmisiä ympärillä, jotka auttaa minua pääsemään ulos siitä tunteesta, etten hallitse itse elämääni. Ja minä itse alan huomata olevani päivä päivältä vahvenpi. Ja juuri kun tunnen, että jokin minusta, on katkeamispisteessä, löytyy apu sittenkin, vaikka toinen mahdollisuus siirtyikin eteenpäin.

Tänään minä olen Onnessa. Se tarkoittaa sitä, että asiat järjestyy ja sen vaan luottaa olevan niin, vaikka edessä olisikin, koko tien yli menevä rapakko. Uljas ui hyvin rengaspohjaa.

Olen Kiitollinen. 
Olen Turvassa.
Olen Rakastettu.
Olen Onnessa Kuorrutettu.
Minun tehtävä on vain luottaa.
Tässä on hyvä.

Ja tämän tunteen toivon levittyvän Sinunkin sydämeen. Pienennä maailmaasi hetkeksi. Pyyhi pelko pois ja luota, rakasta ja ole kiitollinen Tässä ja Nyt. Liian suuri maailma on vaikeasti hallittava, se kasvaa Suuremmaksi, kuin ymmärrys ja ruokkii pelkojamme, Unhoituttaa mielestämme sen kauneuden, mitä on ihan edessämme.

Kaikkea hyvää Maailman kaikkeudelle.
Rohkeutta ja voimaa tarvitseville.
Ole turvassa Tässä.

~W~

Sata ja sen yli.

Kun sinä löysit

minut kärpässienen
alta,
 ja tarjosit nakkaroita

pohjattoman vatsani täytteeksi,

Uskoitko että
loppu elämäksesi löysit 
ystävän?

Että vuosien ajan vuotaisi
mustevirta paperille ja kertoisi

sinun ajatuksista minulle
ja minun ajatuksista sinulle.

Että maan halki kulkisi runopolut,
kortit, kirjeet, surut ja ilot 

postimerkit, kuoret ja ihmiselämä.

Minusta tuli jonkin verran
 metriä pidenpi,
en mahtuisi enää 
kärpässienen alle. 

Sinusta,
Aika teki

hauraan,

pienen ja hennon

kuin voikukan hahtuvat.

Et särkynyt silti, 

et rikkoutunut, 

et joustanut,

et menettänyt

tahtoasi,

sitkeyttäsi,

kauneuttasi.

Et sisuasi,

etkä huumoriasi.

Sinä olit

alusta, loppuun saakka,

minun ystävä.

Ystävä silloinkin, 

kun olimme hiljaisuudessa

 tahoillamme,

eikä muste juossut enää

kiivaina kirjepaperilla.

Sinä olit hän, joka

elää ainakin sata vuotta
ja sen yli.
Sanasi mittainen oli sinun ystävyytesi.

Tänään minä kuulin,

tulit Valoksi jälleen.

Minä puhallan sinun kuvaasi
kuin voikukan hahtuvia.
Lennä oi kaunis ikiystäväni,
ole vahva ja 
vapaa.

Niin ylpeä
olen 

Sinun ystävyydestäsi.
Ja sinun naurusi
virtaa korviini

pakkasilmassa,

Sielusi tönii minua matkallani
ja kertoo kuinka onnellinen
oli elämäsi ihmisenä ja
kuinka onnellinen sielusi on nyt.

Me tavataan vielä
Ystäväni.
Nauretaan ja kerrotaan pieruvitsejä
kaikkien kauhuksi.  

Kuva Tarja Theiss

 

Rakkaudella
se Mollamaija

Matkallesi ystäväni.

Valitsen vapauden,

valitsen siivet kultaiset

ja tahdon, joka kuljettaa,

eteenpäin.

Valitsen itse,

sanavaltaa vaatimatta,

mutta sen itselleni valtaamalla,

voimani Valosta

tulkoon. 

Valitsen tuulet,

valitsen viisauden,

paikan jossa rajoja ei ole.

Minun on,

Valta voima ja kunnia,

Minun, kuten Sinunkin.
Eikä kukaan voi 
vastustaa Vapauden tuulta.

Aika on,

Ei vain hiekkaa tiimalasissa,

joka hiljaa kuluu

ja lopulta pysähtyy.

Aika on

Olla vapaa,
ottaa ohjat omiin käsiisi
Ja tehdä se kaikki,
 minkä sisällesi unelmina
rakensit.

Onnea uuteen elämään

ystäväni

~W~ 

 

Puisen pöydän ympärillä.

 Hei Ritva.
Jäi käymättä. Piti ehtiä mutta oli kiire, töiden kanssa, muuton kanssa ja muutenkin, piti käydä, toivottamassa hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta ja kaikkea hyvää sinulle. Ja jäi käymättä.

Sanomatta kiitos vuosien ystävyydestä ja lempeistä sanoista kärsivällisyydestä ja ihan vain siitä, että olit aina oma iloinen itsesi. Aina paikallasi.

Niin monesti mietin miten  jaksoit, olla korvana minulle ja muille kaltaisilleni, jotka tulla tupsahti ovestasi sisään ja pui pähkinöitään pöytäsi ääressä. Ihmetteli elon hulluutta ja nauroi maailmalle, joka oli milloin minnekin päin kallellaan. 
Oleellisinta oli, että sinä olit pöydässä. Keskustelussa mukana. Pohtimassa Syntyjä syviä. Missä me nyt istumme kahville, tai teelle maailmaa parantamaan ja järjestykseen laittamaan, kun sinä et ole siinä? Tutulla paikallasi puuhaamassa ja hääräämässä? Vaatimattomana, mutta niin tärkeänä osana jotain, minkä arvon ymmärtää vasta, kun katosit taivaan tuuliin.

Niin monia rakkaita keskustelukumppaneita kokoontui tuon pöydän ääreen hiukan, kuin taivaalta tippuneina. Niin erilaisia keskenään ja maailmanjärjestykseltään silti samankaltaisia. Asioista omaa mieltään ja silti sovussa istuimme ja pohdimme pohdintojamme.

Ja miten monesti sinä ojensit minulle kahden kesken, auttavan kätesi, nenäliinasi, korvasi ja kuuntelit, kun tie edessä oli kateissa, eikä näkynyt kuin usvaa, tai mustaa. Ja toisella hetkellä puhuit minulle, kuin ymmärtävälle ihmiselle, vähättelemättä, vaikka itse en ymmärrystäni aina arvostanutkaan.

Usein jäi luontaistuotteet toisarvoiseksi, keskustelujen keskellä, mutta se oli sitä sielunhoitoa, jota kaikki tarvitsee toisinaan. Niillä mietteillä me parannettiin maailmaa monta kertaa, ihan huomaamatta. Niiden tuokioiden jälkeen kehokin keveni aina tonni tolkulla. 

Jonakin kauniina päivänä meidän on kaikkien aika lähteä. Kotiin, valoon, henkimaailman tuulia kuuntelemaan. Jonakin kauniina päivänä, kaikkien on vuorollaan mentävä. Sinä menit eilen. 

 Kaarnamuorin aika, oli kulkea uusiin tuuliin, et olisi voinut valita kauniimpaa päivää. Koko maailma tulvi timantteja ja Valo oli voimallisesti läsnä. 

Tänään minä suren sitä, että jäi käymättä. Toivottamatta hyvää matkaat ja kiittämättä vielä kerran. Halaamatta ja sanomatta kuinka tärkeä pala minunkin elämää Sinä olit. Kyllä minä tiedän ettet ole siitä vihainen, tiesit miten sinua arvostin, mutta silti, olisi ollut tärkeää, vielä kerran sanoa se. Niin kuin aina lähdön hetkellä, sanoja jää sanomatta.

Hyvää matkaa Luontoemo, Kaarnamuori.
 Kiitos, että olet omasilainen. Tule ja tönäise, jos jää joku taas ymmärtämättä. Sinä jos kuka pystyt siihen.

Yllätyksiä

 Minulle on tullut tapa, yllättää ystäviäni ja itseänikin aina ajoittain. Teen asioita, joita en ole ennen tehnyt, mutta joissa on jotain, mitä haluan kokea, kuulla, nähdä...No, Kertoa muille mummoille ja papoille vanhainkodissa, jos semmoisia vielä on, kun minä sadan vuoden päästä pääsen eläkkeelle.

Usein nämä yllätykset syntyy hetken mielijohteesta ja toisinaan pitkän harkinnan jälkeen. Ja sitten yllätyksiä, joissa elämä kutoo omia kuvioitaan riemunkirjavaan mattoon ja yllättäjä yllättyy itsekin ja jännittää enemmän, kun mukana olevat.

Eilen oli juuri semmoinen reissu, mutta oi kuinka kivaa, ihanaa ja sydäntä sykähdyttävää se oli, kaikkien näiden, ei mukavien yllätysten keskellä.

Ja kuinka yksi kokemus, saattoi himmentää kaikki aiemmat sykähdyttävät kokemukset, vain varjoiksi.

Mie en ole ajatellut itseäni ihmiseksi, joka rakastaisi Oopperaa, mutta Oopperan Kummitukseen minä rakastuin palavasti. Enkä edes osaa sanoa, oliko sen pääosien esittäjät hyviä, vai pahoja, koska kaikissa heissä oli oma palonsa ja valonsa. Oikeudentajunsa, jonka puolesta koettivat taistella. Lavasteet oli upeat, tunnelma sanoinkuvaamattoman sykähdyttävä. Ja musiikki, laulut. 

Ei löydy sanoja, joilla voisi sitä suurta tunnettaan kuvata.
Aivan kuin koko Oopperatalo olisi ollut huumaavaa energiaa täynnä. Ja minä, joka en jaksa kotioloissa katsoa edes yhtä 45min sarjaa kerralla loppuun, katsoin tähtipölyn laskeutumista maahan ja mietin mielessäni "EI, Ei se vielä voi loppua!" 

Kiitos teille jotka lopulta päädyitte kanssani, Kansallisoopperan katsomoon, Oopperan Kummitusta kuuntelemaan. Kerrassaan ihana kokemus jännittää, pidätkö sinä ja pidänkö minä, siitä yllätyksestä jonka elämä järjesti. 

Minä olen mykistynyt.

💖
~W~ 

Onnea on juhlanaihe.

 Ei ole yksiselitteinen, eikä yksinkertainen, vanhemmuuden tuntu. Aina se ei ole edes itsestäänselvyys, että saat ja voit, kantaa sitä vanhemmuuden viittaa kunniamerkkinä harteillasi. 

Maailma on siitä metka paikka, ettei se ole aina ihan oikeudenmukainen tuossa jaossaan, saatko, vai etkö saa, tuntea sitä vanhemman vastuuta ja isän, tai äidin rakkautta sisälläsi. 

ja jos maailma on metka, niin kummallisen konuja ollaan me ihmisetkin. Isäksi/äidiksi tullut, ei tahdo sitä olla, tai äidiksi/isäksi koko sydämestään kaipaava, ei sellaiseksi ikinä tule. On hyviä ja täydellisiä ja vanhemmuudestaan tietämättömiä.

Nykypäivän jopa äitejä, jotka eivät tiedä äitiydestään. 
On suurperheitä, sateenkaariperheitä, pienperheitä, mummoja ja pappoja, puolikkaita ja kokonaisia.
Ydinperheitä, uusioita ja fuusioita. Lähi- ja etäperheitä.

Karvalasten vanhenpia ja kaikenkarvaiselle vanhemmuudelle naureskelevia perheitä, perhettömyyttään surevia ja unelmaperhettään etsiviä.

Ihmisiä joka lähtöön. Osa vaan huvikseen asemilla katselemassa, kun väki lappautuu omaan bussiinsa, junaansa, tai lentokoneeseensa. Jäävät asemalle ja ajattelevat, että sen jännitys riittää heille.

Näin meillä kaikilla on se oma paikkamme maailmassa.

Jos sinä tänään suret, henkimaailmaan kadonnutta isääsi, isoisääsi, tai isähahmoa, sinut isäksi tehnyttä, muista, että ei he kukaan kaukana ole, eikä olemasta lakanneet. He synnyttivät täällä kipinän ja se ei ikinä sammu.

Jos sinä suret sitä, ettet koskaan isäksi pääsyt, siten kuten isäksi päästään, muista, että maailmassa on aina lapsia, joille olet tärkeä omalla erinomaisella tavallasi, jos vain annat itsellesi siihen tilaisuuden.

Sinä, joka yht'aikaa, teet sekä isän, että äidin työtä, muista kiittää siitä, että saat olla multitalentti.

Ja te joilla ei ole tänään mielestänne juhlan aihetta.
Olette väärässä. 💕
Herääminenkin on juhlanarvoinen saavutus.

Hyvää Isänpäivää.

~W~