Maskihymy

Omien hämmennysten keskellä, ei aina osaa kuulla, tai lukea vieressä kulkevaa. Ei sitä läheisintäkään. Ei tärkeinpiä, ei ketään muuta kuin sitä hämmentynyttä itseään. Hyvä niin. Pidä itsesi aina etusijalla, siis oikeasti. Kiltti ihminen harvoin laittaa itseään etusijalle, siksi kai hänen pää niin hämmentyykin ja sekoittuu, sanoon POKS ja se sisimmäinen pieni, ihana kilttimys, kirkuu hätäänsä hysterian partaalla. Se kilteistä kiltein, ei edes siinä vaiheessa, kun on ihan lopussa, osaa ääneen sanoa, ettei enää jaksa. 

Minä en ole kilteistä kiltein, olen toipumassa, ja toisinaan osaan jo pitää puoleni. Toisinaan. En aina, se on vaikeaa. Sanoa miten toivoisi itseään kohdeltavan, tai koska mitta tulee melkein täyteen ja elämän oisi hyvä rauhottua siinä ympärillä. Ja koska oisi mukava vain olla, kuin kapaloon laitettuna ja kuunnella sydämenlyöntejä, mieluummin sellaisia, mitkä ei ennakoi kohtausta, tai stressireaktiona rytmihäiriöitä. Tasainen syke oisi kiva.

Mutta kuuntelu on vaikeaa, samoin toiveidensa ääneen esittäminen, niitä minä vielä opettelen. Itseni ja vieressä kulkevien kuuntelu, ei muuten ole helppoa sekään. Puhua osaa kaikki, liibalaabaa ja diipadaapaa tule suun täydeltä ja toisinaan ei edes itse ymmärrä mitä puhuu. Mutta toisen kuunteleminen, ymmärtäminen se se vasta on hankalaa. Puheliaiden ja hiljaisenpien etenkin. Varsinkin kun kuuntelee yht'aikaa kehonkieltä ja elekieltä, energioiden kieltä, vieruskaverin vieruskaveria ja omaa ajatuskaaostaan, uskomuksiaan ja ties mitä hurinaa siellä rivien välissä ja avaruussäteilyissä. Ihmekkö että ihmiset uupuu nykypäivässä.

Muutama vuosi hiljaiselossa ja korkeintaa pienissä ihmisjoukoissa, tai inttervepin ja puhelimien viestiyhteyksien voimin, ihmiskontakteissa olleet ihmiset, sekoo sukkiinsa, kun karanteenit ja muut kontaktirajoitteet on poksautettu maailmantuuliin. Maskit on nakattu pois häiritsemästä kasvojentunnistusta ja kaikkea muuta elämistä. Ja Tättärää, he/me rauhasta ja hiljaisuudesta nauttineet ihmiset istuu edelleen kodissaan ja elämä jatkuu ennallaan, siihen asti kunnes astuu kotoaan ulos. Maskien aikaan ihmiset oppi uuden "hassun" tavan hymyillä, he käyttivät kasvolihaksiaan maskin alla niin, että silmäkulma meni kurttuun, tottumaton ilmeen lukija ajatteli nuo kurtut hymyrypyiksi ja iloitsi, kun sai "maskihymynsä" kanssakulkijalta.

No nyt me otetaan se maski pois.
Tämä Maskihymy meille silti jää, jos ei olla tarkkoina. Eli opetellaanpa kuuntelemaan itseämme. kaikin tavoin, myös hermotusta ja lihasmuistiamme. Tämä ei ole hymy. En tiedä mikä tämä on, mutta se pelottaa minua. Mutta jotta tietäisitte, mikä teitä odottaa tulevaisuudessa, ajattelin vain varoittaa.

Ystävällisin terveisin

~W~