Sata ja sen yli.

Kun sinä löysit

minut kärpässienen
alta,
 ja tarjosit nakkaroita

pohjattoman vatsani täytteeksi,

Uskoitko että
loppu elämäksesi löysit 
ystävän?

Että vuosien ajan vuotaisi
mustevirta paperille ja kertoisi

sinun ajatuksista minulle
ja minun ajatuksista sinulle.

Että maan halki kulkisi runopolut,
kortit, kirjeet, surut ja ilot 

postimerkit, kuoret ja ihmiselämä.

Minusta tuli jonkin verran
 metriä pidenpi,
en mahtuisi enää 
kärpässienen alle. 

Sinusta,
Aika teki

hauraan,

pienen ja hennon

kuin voikukan hahtuvat.

Et särkynyt silti, 

et rikkoutunut, 

et joustanut,

et menettänyt

tahtoasi,

sitkeyttäsi,

kauneuttasi.

Et sisuasi,

etkä huumoriasi.

Sinä olit

alusta, loppuun saakka,

minun ystävä.

Ystävä silloinkin, 

kun olimme hiljaisuudessa

 tahoillamme,

eikä muste juossut enää

kiivaina kirjepaperilla.

Sinä olit hän, joka

elää ainakin sata vuotta
ja sen yli.
Sanasi mittainen oli sinun ystävyytesi.

Tänään minä kuulin,

tulit Valoksi jälleen.

Minä puhallan sinun kuvaasi
kuin voikukan hahtuvia.
Lennä oi kaunis ikiystäväni,
ole vahva ja 
vapaa.

Niin ylpeä
olen 

Sinun ystävyydestäsi.
Ja sinun naurusi
virtaa korviini

pakkasilmassa,

Sielusi tönii minua matkallani
ja kertoo kuinka onnellinen
oli elämäsi ihmisenä ja
kuinka onnellinen sielusi on nyt.

Me tavataan vielä
Ystäväni.
Nauretaan ja kerrotaan pieruvitsejä
kaikkien kauhuksi.  

Kuva Tarja Theiss

 

Rakkaudella
se Mollamaija