Viikonloppuna manailin kaaosta kotosessani ja vetämätöntä oloani. Se Mikälie lenssuntapanen helli minua viikon jos toisenkin sisätiloissa ja huvitus kotihommiin on ollut nolla. Kattilaisten yksin-ja kaksin huoltajat tietää tulvivan karva ja kissanhiekkamäärän. Muutama hurmuroimaton päivä ja koko huusKollista tulee yksi jättimäinen karvapallo hiekan ja karvojen koostamalla kokolattiamatolla (Tapanani ei ole liiotella ;) ) Tiskipöytä ja kaikki muutkin tasot joilla kissin tassut astelee, on tosiaankin niitä tassusten jälkiä täynnä.
Kissain ruokapaikka ja kaikki muukin maailma näyttää kerrassaan huutavan rättiä ja kaikkia siivoukseen liittyvää vermeistöä puoleensa. Ja mitä tekee lakasu-lakasu-koneen kuljettaja? Koettaa vetää henkeä toimivan, vielä toistaiseksi tukeutumattoman, sieraimensa kautta, samanaikaisesti sylkien niitä "laskeutumattomia" karvoja suustaan. Teippiharja kateissa ja HanImuri vaatehuoneen kätköissä. "Ei-jaksa" vaivasi niin, että koneen painoa ei perässään jaksanut hinata millään, ja se ääni ja kaikki muu rasittava... Olkoot, hengitän toiste.
Sunnuntaina oli sosiaalinen päivä ja poistuin hetkeksi karvapallostani, Kyläillessä tuli ihailtua magnetismia ja kaikkea siihen liittyvää, ilman sitä idiootti- ja kännimagneettia, joihin olin tutustunut humppaharrasteissa ja karaokekarkeloissa. Nyt tutkittiin energetixsiä. Ja ystävän ihastuttavaa kotia, ihanan siistiä, sohvakin niin kutsuva ja ilman kissankarvaa. Päivä jatkui ja ystäväni Rouva Naapuri, tuli omaan karvapallo kotoseeni istuksimaan ja tarinoimaan. Ovella hän kajautti ilmoille kommentin "Voi miten ihanan siistiä!" Minä hetken aikaa pohdiskelin, että olikos kyseessä kuinkakin loukkaavaa kenoilua, kunnes ymmärsin että eipä ollut luultavasti kenoilun häivääkään tässä aiheessa. Rouva N:n kotosessa on puolenhuushollia kattava remontti ja meillä ei. Keittiö on paikallaan, samoin olohuone ja makkari, heillä maailmaa vallitsee remonttivermeet ja kuvitelma uudesta keittiöstä ja olohuoneesta. Heillä samana iltana istuskellessani, iloitsin remonttivapaasta kotosestani ja samaan aikaan myös ihailin sitä, minkä kaiken keskellä perhe tekee kodista kodin, oli se koti sitten missä tilassa hyväänsä.
Meillä Kattilan väki ja minä teen kodin siivoustakin odottavaan asuntoon, Naapurin Rouva ja hänen perheensä kotiuttaa tällähetkellä remonttimaailman, vieraskestitykseen varautunut koti oli siivottu ja puunattu ja muuttorumbassa koti näyttää isolta muuttolaatikolta. Äitini "rakensi" vastikään ensimmäisen Oman kotinsa valovuosiin. Aiemmissa, hän huomioi perheen vaatimuksia, vaikka asuikin jo pitkään aivan itsekseen, mutta tällä kertaa sisustus oli vain ja ainoastaan häntä itseään ajatelen. Kun omaa, äitinsä ja ystäviensä koteja katselee, näkee jokaisesta jotakin, mitä ei ehkä osannut odottaa, jotakin jonka jo tiesi, jotakin joka yllätti täysin. Kukin kotosensa rakentakoon, niiden kautta on kunnia oppia tuntemaan niin itseään; kuin läheisiään paremmin.
Viimevuosien aikana on oppinut tuntemaan itseäänkin paremmin, kun oli mahdollisuus tehdä ympäristöstä vähän kerrallaan enemmän ja enemmän itseni näköinen. Hassuinta on että, vaikka maailmassani vallitseekin aika-ajoin melkomoinen kaaos ja karvapaljous, rakastan kaikkea ympärilläni olevaa ja huomaan niistä heijastuvan sen, kuinka aina enemmän, olen vahvenpi ja persoonallisenpi ihminen. Tuon kodissanikin esiin omia mieltymyksiäni paljon luontevammin kun ennen, jopa hiukan siistimmin kuin ennen. Nuoruudessa minua ympäröi aina hallitsematon kaaos. Veljeni kuvauksen mukaan olin "boheemi- luonne", mikä kuulostaa nyt ajatellen suorastaan imartelevalta. Minä taas mielsin itseni kerrassaan hallitsemattoman epäjärjestelmälliseksi. Tosin vuosien myötä siinä epäjärjestelmällisyydessä on löytynyt jonkinlainen tasapaino. Kaaoksen alkujärjestäytyminen taisi lähteä siitä kesästä, reilu 14v sitten, jolloin ystäväni oli pudota naurukohtauksestaan parvekeelta, huomattuaan, että parvekkeen peränurkassa kököttää jotain sinne kuulumatonta. Tai ehkä lopullisesti n puolivuotta myöhemmin, jouluaatonaattoyöstä, jolloin kevyessä lumisateessa, vihdoin ja viimein raahasin ruosteenruskean, edellisjouluisen "joulukatajani" vuodenmittaisesta parvekevarastoinnista roskalaatikkoon. Katselin perässäni tulevaa neulasvanaa epätoivoisena nolona ja toivoin sydämeni pohjasta sankenpaa ja sankenpaa pyryä. Aattoaamulla kiitin talvenkaunisteita siitä, ettei neulasvana enää näyttänyt reittiä suoraan sylttytehtaalle.
Kotoisasti W
Kissain ruokapaikka ja kaikki muukin maailma näyttää kerrassaan huutavan rättiä ja kaikkia siivoukseen liittyvää vermeistöä puoleensa. Ja mitä tekee lakasu-lakasu-koneen kuljettaja? Koettaa vetää henkeä toimivan, vielä toistaiseksi tukeutumattoman, sieraimensa kautta, samanaikaisesti sylkien niitä "laskeutumattomia" karvoja suustaan. Teippiharja kateissa ja HanImuri vaatehuoneen kätköissä. "Ei-jaksa" vaivasi niin, että koneen painoa ei perässään jaksanut hinata millään, ja se ääni ja kaikki muu rasittava... Olkoot, hengitän toiste.
Sunnuntaina oli sosiaalinen päivä ja poistuin hetkeksi karvapallostani, Kyläillessä tuli ihailtua magnetismia ja kaikkea siihen liittyvää, ilman sitä idiootti- ja kännimagneettia, joihin olin tutustunut humppaharrasteissa ja karaokekarkeloissa. Nyt tutkittiin energetixsiä. Ja ystävän ihastuttavaa kotia, ihanan siistiä, sohvakin niin kutsuva ja ilman kissankarvaa. Päivä jatkui ja ystäväni Rouva Naapuri, tuli omaan karvapallo kotoseeni istuksimaan ja tarinoimaan. Ovella hän kajautti ilmoille kommentin "Voi miten ihanan siistiä!" Minä hetken aikaa pohdiskelin, että olikos kyseessä kuinkakin loukkaavaa kenoilua, kunnes ymmärsin että eipä ollut luultavasti kenoilun häivääkään tässä aiheessa. Rouva N:n kotosessa on puolenhuushollia kattava remontti ja meillä ei. Keittiö on paikallaan, samoin olohuone ja makkari, heillä maailmaa vallitsee remonttivermeet ja kuvitelma uudesta keittiöstä ja olohuoneesta. Heillä samana iltana istuskellessani, iloitsin remonttivapaasta kotosestani ja samaan aikaan myös ihailin sitä, minkä kaiken keskellä perhe tekee kodista kodin, oli se koti sitten missä tilassa hyväänsä.
Meillä Kattilan väki ja minä teen kodin siivoustakin odottavaan asuntoon, Naapurin Rouva ja hänen perheensä kotiuttaa tällähetkellä remonttimaailman, vieraskestitykseen varautunut koti oli siivottu ja puunattu ja muuttorumbassa koti näyttää isolta muuttolaatikolta. Äitini "rakensi" vastikään ensimmäisen Oman kotinsa valovuosiin. Aiemmissa, hän huomioi perheen vaatimuksia, vaikka asuikin jo pitkään aivan itsekseen, mutta tällä kertaa sisustus oli vain ja ainoastaan häntä itseään ajatelen. Kun omaa, äitinsä ja ystäviensä koteja katselee, näkee jokaisesta jotakin, mitä ei ehkä osannut odottaa, jotakin jonka jo tiesi, jotakin joka yllätti täysin. Kukin kotosensa rakentakoon, niiden kautta on kunnia oppia tuntemaan niin itseään; kuin läheisiään paremmin.
Viimevuosien aikana on oppinut tuntemaan itseäänkin paremmin, kun oli mahdollisuus tehdä ympäristöstä vähän kerrallaan enemmän ja enemmän itseni näköinen. Hassuinta on että, vaikka maailmassani vallitseekin aika-ajoin melkomoinen kaaos ja karvapaljous, rakastan kaikkea ympärilläni olevaa ja huomaan niistä heijastuvan sen, kuinka aina enemmän, olen vahvenpi ja persoonallisenpi ihminen. Tuon kodissanikin esiin omia mieltymyksiäni paljon luontevammin kun ennen, jopa hiukan siistimmin kuin ennen. Nuoruudessa minua ympäröi aina hallitsematon kaaos. Veljeni kuvauksen mukaan olin "boheemi- luonne", mikä kuulostaa nyt ajatellen suorastaan imartelevalta. Minä taas mielsin itseni kerrassaan hallitsemattoman epäjärjestelmälliseksi. Tosin vuosien myötä siinä epäjärjestelmällisyydessä on löytynyt jonkinlainen tasapaino. Kaaoksen alkujärjestäytyminen taisi lähteä siitä kesästä, reilu 14v sitten, jolloin ystäväni oli pudota naurukohtauksestaan parvekeelta, huomattuaan, että parvekkeen peränurkassa kököttää jotain sinne kuulumatonta. Tai ehkä lopullisesti n puolivuotta myöhemmin, jouluaatonaattoyöstä, jolloin kevyessä lumisateessa, vihdoin ja viimein raahasin ruosteenruskean, edellisjouluisen "joulukatajani" vuodenmittaisesta parvekevarastoinnista roskalaatikkoon. Katselin perässäni tulevaa neulasvanaa epätoivoisena nolona ja toivoin sydämeni pohjasta sankenpaa ja sankenpaa pyryä. Aattoaamulla kiitin talvenkaunisteita siitä, ettei neulasvana enää näyttänyt reittiä suoraan sylttytehtaalle.
Kotoisasti W
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti