Luonnonkansan turinoita: Höyhen Keiju

Höyhen keiju hupsahti

ensin eteeni hiekalla. 

Hän oli pahan kerran 

pöpperössä

ja hämmentynyt. 

Mutta hetken hiekkoja 

pudisteltuaan 

oli Keijulla hassutukset mielessään.

Voi puhalla,

lentoon lähetä,

pitää mennä katsomaan, 

tähtiä, tai mitä vain, 

maailman mukavuutta, 

ei jouda jäämään,

tekemään 

tuttavuutta tämän 

pitenpään. 

Laitan viestin,

tai tuulelle tarinan,

kyllä sen kuulet,

kun hiljaa,

hitaasti hissutat.

Tuuli tuo ja tuuli vie

 nyt kiire jo on

puhalla, puhalla.

Pois päästävä on.

Ja minä puhalsin.

Lensi väkkäränä metrin, 

jos toisenkin,

tuo Höyhenkeiju soma,

joka tuulen oma. 

Vaan lässähti 

rantaveteen

ja hätäännyin,

mikä nyt eteen .

Uppoaahan tuo,

kun höyhenhelmat

vettä juo. 

Vaan

huiskishaiskis

tättärää

keiju mua tervehtää 

ja jo luistimilla 

liitää,

pitkin pintaa Päijänteen,

Matkaan arvaamattomaan.

Laulaa lauluaan,

"hei hoi höyhenet,

tulkaa hitupikkuiset,

tää on hauskaa tättärää,

Tanssi talven alkaa,

vailla jäitä liidän, 

nopeana kiidän.

Etsin hauen mahtavan,

sen ratsukseni opetan

ja kuljen kuuran teille,

sieltä vaikka 

tuntureille.

Olen keiju huoleton,

mulla taskus suuri ilo on 

ja

sydämessä rakkaus, 

tuon hassun naisen puhallus.

Se vie minut 

maailmalle. 

Tiedät tien sä Keijumaahan,

siellä jälleen 

nähdä saat,

Kaikki hitupikkuiset,

Keijuäidin rakkaudet.

Kiitos Armas ystäväin,

kun matkaan minut laitoit näin.

Mun tiet on auki tähtiinkin, 

noihin kauniin tuikkiviin 

ja veden pinnan väreisiin.

Niihin nimet kirjattiin.

Minun ja Keijun toisenkin.

~W~

Tähdistä tullut.

Olisipa jotain älykästä sanottavaa, viisaita neuvoja ja lohtua lohdun tarvitsijoille. Vaan ii ole... Sanankaan viisautta annettavaksi, koska juuri tänään tajusin, että minä olen, niin kuin sinäkin. Luuranko, jonka päälle on "puettu" lihat ja suonet verineen, sulaan sekameteliin, mutta niin järjen järjestelmällisesti, ettei kukaan meistä osaisi kehoaan paremmin rakentaa.

Suolet ja sisäelimet siellä, missä niiden paikka on ja aivoissa lokerot omia asioitaan varten. Suu suoltamaan ja syömään sanoja ja korvat kuulemaan niitä, silmät katselemaan, kuinka kaikki on kaunista ja hyvää, tai pahan kerran pielessä. Meillä on kaikilla samat mahdollisuudet ja silti, täällä on jokainen ranko lihoinen ja soluineen aina eri asemessa toiseensa nähden.

Miksi ihmeessä?

Mikä on se valtaisan suuri *räps* joka teki rikkaista rikkaita ja niistä liikuttavan suuripäisistä ja pieni kehoisista lapsista nälkäisiä ja sydäntä riipivän surullisia. Mikäpä oli se *Räps*, minkä vuoksi minä aijoittain en tunne olevani minkään arvoinen ja toisinaan taas tiedän ja uskon, että koko elämälläni on oikeasti suurikin merkitys. Niin minulle, kuin muillekin ja ilman minua, voisi monikin henkäyksen pieni asia olla toisin ja siten kammottavan väärin.

Koska kaikella on tarkoituksensa, ääneen ihmettelyilläni, kissan kuorsauksella. Unen Ystävällä, joka keskustelee kanssani siitä, miten olen rakastanut ja kaivannut vuosia näkymätöntä ja kuulumatonta, mutten ole osannut rakastaa, sitä olemassa olevaa ja konkreettista.

Joku on aina rikki. Ehjä ja taiten tehtykin, jonkun mielestä. Siksi ihmettelenkin, miksi mieluummin sulkisin silmät ja hyräilisin perhosille ja metsän keijuille lauluja ja soittaisin rumpua huoneenhaltijain kuultavaksi, kuin kävelisin töihin tavarataloon, jossa hyllyt notkuu "tätä tarvitset ehdottomasti tavaraa".

Minä olen eksynyt täällä. Toiselta tähdeltä tullut. Tiedätkö sinä minne kuulut?

Minä olen rakastanut näkymätöntä miestä pidenpään, kuin ainoatakaan seurustelukumppaniani. Minä olen rakastanut näkymätöntä naista, ihan yhtä kauan. Pidenpään olen heidän kanssaan keskustellut, kuin äitini kanssa. Puhunut salaisinpia asioitani heille ja miettinyt, kuinka kiitollinen saan olla siitä, etteivät he huoliani hulluina pidä.

Miksi pitäisivät? He vastaavat minulle, joka voisin olla heille ihan yhtä epätosi, kuin Rakas Äiti Maa ja Rakas Isä Taivas, jollekin toiselle. Minun kotini on tänään tässä. Ja huomena ole jossain muualla, mutta minne tahaansa kuljen, on koko perheeni Tähdissä, tässä Maassa ja kaikkialla sillä välillä. He ovat unessa ja valveilla, näkyvissä näkymättömiä, ja minulle rakkaita. Osasyy olemassaolooni ja kipeimmän kaipuuni kohteet.

Sinä et ymmärrä sanaakaan sanomastani. Pidät hulluna ja ravistat päätäsi pohten olenko vaarallinen?
 Voin ollakin, öisin lennän tähtiin tapaamaan rakkaitani, tai nukun näkymättömässä kainalossa rakastuneen unta. Minua hellitään kuin onnen-oravaa pilvipeittojen keskellä ja minun maaailmani on kokonainen. Kun herään, olenko todessa, vai epätodessa? 

Kehoni luuranko, joka on kuorrutettu kristallisoluilla ja peitetty monenmoisilla ihmeellisyyksillä ja paksulla ihmisnahkalla. En minä osaisi itseni kaltaista rakentaa, enkä sinunkaan maailman kuvaasi avartaa, mutta minun maailmani on näin katsellen kaunis. Se ei vain sovi, ihan jokaisen pään sisälle. Vaikka sinäkin minun päässäni saatat öisin vierailla. Puhumassa, kuten monet muutkin avaruuden asukit, niitä asioita, jolla tästä kaikesta voisi tulla yhtä suurta sydäntä ja kaunein paikka elää.

Tähtitomuten ~W~

Pohdiskelenpa vaan.

Ihme kummalinen on tämä eloisa elämämme. Yhtenä päivänä, voimien tunnossa muuttaisi koko maailman, aivan uudenlaiseksi. Toisena päivänä häpeää, että on täällä yhtenä teistä, heistä ja meistä tuomitsemassa ja määrittelemässä, sen, mikä on oikeista oikein tapa olla ja elää. Minun, sinun, meidän, vai heidän tapansa?

En tahdo ottaa osaa politikointiin. Enkä tahdo väittää, että hallitus toimii nyt värin, puolueet ajaa vain rikkaan etuja, köyhien kustannuksella. Minulla on nollatulot, ei edes työttömyyspäivä rahoja ole elämänlaatuani parantamassa. Ja tämä ratkaisu oli minulle ehdottomasti vapaaehtoinen, ei välttämättä viisain ratkaisu, mutta ainoa ratkaisu, jolla koin voivani astua omiin saappaisiini ja hetkeen, jolla vain minä, olen oloistani vastuussa.

Minua verotetaan, kuten meitä kaikkia, mutta verot maksan ruuasta asumisesta ja säästöistä, jotka laitoin aikoinaan hyvänpäivän varalle. Aiemmin minun työttömyyspäivärahoista meni aina samat 20% veroa ja palautuksia ei tullut, kuin harvoin. Minua, kuten muitakin työttömiä, syyllistetään siitä, että elämme veronmaksajien varoilla. Huomioittekohan te silloin meitä työttömiä arvostellessane, että veroprosenttimme on pysyvästi 20% pois "huimista tuloista"?

Me maksamme aina ja kaikkialla, jostakin ne verot ja yllättäen jopa moneen kertaan. Niin te, kuin me työttömätkin. Meidän kaikkien veroeuroja kierrätetään kierrättämästä päästyäkin ja mitä siitä saa takaisin? Sairaanhoidon laatu heikkenee, koska pätkätyöläisillä ja ylityöllistetyillä terveydenhoidon työntekijöillä, alkaa olla voimat ja mielenkiinto työhön ja potilaisiin aivan nollilla. Vanhuspalvelun puolella, on jatkuva vaje työntekijöistä, samoin lasten päivähoitopuolella. Työvoima on kallista, joten uusia työntekijöitkään ei mielellään palkata kuin hetkeksi. Pitkäaikaisia työsopimuksia vältellään, sillä pitkäaikais-työttömän voi työllistää vaikka ilmaiseksi.

Työttöminä on ihmisiä, joilla olisi into tehdä työtä, mutta, jotka eivät ole kaikkia koulutusvaatimuksia täyttäviä. Pätkätöiden vastaanottamisesta, saattaa työttömälle taloudellisesti, olla enemmän haittaa, kuin hyötyä, joten tulojen putoamisen pelossa, työtön jättää useimmiten mieluummin työn vastaanottamatta, kuin lähtee muutamaksi päiväksi töihin.

Tarvitaan hygieniapasseja, anniskelupasseja ja kaiken muun mahdollisia passeja, jotta voit tehdä työtä, josta ennen piti selvitä maalaisjärjellä. Hyväksyn tämän, sillä maalaisjärki tuntuu olevan tuhannen nopeasti katoava luonnonvara.

En voi kehua suuresti taidoillani, mutta olen saanut koulutuksen artesaaniksi, uimaopettajaksi, asiakaspalveluun ja hermoratahierojaksi nyt ainakin. Olenko hyödyntänyt taitojani? Enpä juurikaan, sillä hermoratahierojan koulutus ei yksin riitä. Pitäisi käsittääkseni olla hoiva-alan koulutus, jotta voisin tehdä sitä ihan kaikkien lakien ja asetusten mukaan. Uimaopettaja koulutuksesta on aikaa, hengenpelastus taitoni vaatisi päivitystä, mutta into ensiapukursseille puuttuu. Uimaharrastuskin hiipui ihan vain yksinkertaisesti taloudellisista syistä, sekä mielialallisista syistä. Maailma tuntuu toisinaan olevan turhaa välttämättömyyttä täynnä ja tekemisen into hiipuu, kun tekemiseen ryhtymisestä, tulee liian vaikeaa. Minä monien työttömien tavoin, tunnen olevani vain heittopussi, joka nakataan sinne, missä meistä olisi "vähiten vaivaa ja vastusta", sopeudumme me sinne, tai emme.

On tuntunut vaikealta seurata maailman tilannetta. Sitä väestöryntäystä, jonka turvapaikan hakijat,  sekä heidän tuloaan puoltavat ja vastustavat ihmiset, ovat aikaan saaneet, kotoisassa Suomen maassa. Osa heistä on tyytymättömiä ja valittavat suureen ääneen, osa ottaa/antaa kiitollisuudella avun. Osa tänne tulevista, ei tunnu olevan millään tapaa avun tarpeessa ja toisilla taas se tarve apuun olisi suurenpikin, mutta he eivät saa suutaan auki. Aivan kuten oman maamme kansalaisten keskuudessa, aivan kuten kolaripaikalla, hiljaisemmat tarvitsisi avun ensimmäisenä, mutta jäävät älämölön taakse huomaamattomiksi seinäruusuiksi.

Ja meidän käytös. Missä hiivatissa on Suomalaisten käytöstavat? Piilossa perättömien pelkojen takana? On totta että siellä pakolaisten riveissä on huijareita. Vaan, kyllä maar, niitä huijareita on omienkin joukossa. Ollut aina. Ja omien joukosta löytyy myös niitä murhaajia ja raiskaajia ja kaiken valtakunnan kiihkouskovaisia ja sekopäätä sakkia. He on Suomen kansalaisia. Sekö asiassa on ero? Omat hullut on parenpia, kuin toisten hullut?

Saattaa olla niinkin, mutta osa näistä maahanmuuttajista ei tule tänne ketunhäntä kainalossa, vaan todella apua tarvitsevana. Meillä ei ole työtä kaikille Suomitytöille ja pojille, mutta ystävällisyyttä myötätuntoa ja avunantoa pitää kyllä löytyä joka taholle. Vaatimus "maassa maan tavoin, tai maasta pois", on ihan kohtuullinen, mutta suomalaisten käytös, ei ole ollut kovinkaan lähimmäistä rakastavaa viime aikoina.

Toisaalta en yhtään ihmettele. Palkkoja pienennetään ja saavutetuista eduista leikataan paloja pois. Kuka tahtoisi kadottaa hyvinvointivaltion maineen ja menettää taloudellisen turvansa? En minä ainakaan, mutta niin se on, tällä hetkellä ollaan kusessa, kuten kummisetäni sanoisi. Mutta meillä on vielä kotimaa. Turvapaikkaa hakevalla ei ole enää sitäkään. Maalaisjärkevyydellä ja joustavuudella, saattaisi löytyä keinoja auttaa, niin meitä, kuin muitakin. Mutta siihen tarvitaan yhteistyötä, eikä kokoaikaista kapinaa, jokaista ehdotettua toimintamallia vastaan.

Yhteistä säveltä kaivaten  ~w~

Kiitos ruuasta.

Sain juuri kattavaa laatua olevan ahaa-elämyksen, liittyen elämän perusasioihin.

Pitkiin aikoihin en juurikaan nauttinut syömästäni ruuasta. Se oli mautonta hajutonta ja väritöntä, tavattoman kallista ja oikestaan myös ruokaa, joka ei edes tee oloa hyväksi. Ja vaikkei ruoka maistunut, oli pakko syödä ja taas karttuu kiloja. Joinakin kertoina, kun ei maistunut, ruoka tuli viskatuksi tuttavien kanoille. Ja useimmiten roskakoriin. Hyvälle ruoka maistui kyllä, toisen tekemänä.

Ja nyt yllättäen se on alkanut maistua hyvälle. Loppuviikosta, jopa hymyilin ruokaa syödessäni ja mietin, että onpa todella ihanan makuista.

Tänään kattaukseni oli hyvinkin "vaatimaton". Siinä oli perunoita, itse tekemiäni Lindströminpihvejä ja sillihyytelökakkua. Minä koin syövani, kuin kuninkaalliset. Minun lautasella olevilla ruuillani, on tarina.

Minun ystävä on "omin pikku kätösin" istuttanut ja katsonut hyvillä mielin perunamaansa kukoistusta ja lopulta ottanut talikon, tai lapion ja kaivanut Luontoäidin antimet maasta pois. Ja ilahduttaakseen minua, jakoi osan saaliistaan kanssani.

Toinen minun ystäväni, istutti Luontoäidin syliin porkkanan siemeniä ja punajuuren siemeniä, hoiti maata ja auttoi maaäitiä työssään, kitkenyt ja touhunnut. Ja lopulta korjannut sadon. Ja minua ilahduttaakseen, jakoi osan saaliistaan kanssani.

Eräs ystäväni ystävä, oli kaatanut hirven, josta oli saanut lihaa ja koska ystäväni tiesi, että pidän hirvenlihasta, minua ilahduttaakseen, hän jakoi osan saaliistaan kanssani. Ja nyt minä sain tehdä luonnon antimista, ihanista tuotoksista, ruokaa, jossa on maailman herkuin maku.

Ja vielä eräs ystäväni, oli järjestänyt juhlat. Juhlista oli jäänyt sillihyytelökakkua, ja minua ilahduttaakseen, ystäväni jakoi osan kakustaan minulle. 

Tänään aterioidessani mietin, miten todella ihania makuyhdistelmiä lautasellani on. Täydellisiä. Herkullista.

Tajusin, mikä ruuasta teki niin herkullista. Se oli ilo kasvattamisesta ja aikaan saamisesta, omasta työstä. Ilo siitä, että voi ilahduttaa toista. Vastaanottajan kiitollisuus ja ilo ruokaa laittaessa. Sekä luonnon voima.

Kun kulkee kiireellä kauppaan ja kaupasta pois, unohtuu ruuan tarina. Se ei ole vain ja ainoastaa kaupan hyllystä poimittava tavara, vaan se on tuotettu siihin hyllyyn, monen mutkan kautta. Silti siitä on tullut hajuton, mauton ja muodoton kappale, joka on pussitettu, laatikoitu, pakastettu ja kiireen kadottama. Vaikka minä en oisikaan kiireinen, sen ruuan välikädet oli. Tuikituntemattomia ja varmasti liian vähän kiitettyjä ihmisiä.

Minä tahdon ruualleni tarinan. Tarinan, joka ei ala paistinpannulta ja päädy vessanpönttöön. Vaan tarinan, joka alkaa pellon reunasta ja päätyy pellon reunalle. 

SuurKiitos Ruuasta, sinä ihana tuottaja, joka suot ruuan minullekin. Teet työtäsi, jotta minä saan leivän pöytääni, maidon lasiini, kananmunat ja kasvikset lautaselleni. SuurKiitos sinulle, joka pussitat ja pakkaat valmistat ruuan, tuotavaksi kaupan hyllylle. SuurKiitos sinulle, joka kuljetat ruuan, matkojenkin takaa, kauppaan. SuurKiitos sinulle, joka sen hyllytät poimittavakseni ja olet kassalla tuotteet myydäksesi, usein umpimielisten ihmisten kulkiessa ohitsesi, päivää sanomatta, hymyä luomatta ja edes ystävällistä kiitoksen sanaa vaihtamatta. Kiitos ja Näkemiin. Tulen taas, kun kaappini tyhjenee. 

SuurKiitos ystävilleni, jotka opastitte kultaiseen kiitollisuuteen siitä, että massu on täynnä ja makunystyrät onnelliset.

 

Nälkäkiukuttomuudesta onnellisen Kiitollisena.

~W~

Oppinut.

Sanottavaa,

ajatuksia,

niitä odotan 

tulevaksi.

Viisauksia kerrottavaksi.

ja hymyilen äänen.

Sinun ja minun ajatuksen kulku on

yhteen kasvanut.

En voi kertoa sinulle mitään,

mitä et jo tietäisi.

En voi kasvattaa, opastaa sinua,

matkasi ääristä seuravalle

taipaleelle.

Sillä viisaus 

on jo sinussa.

Tasa-arvoista matkaa

 taittaessamme,

Sanat ovat jo tarpeettomat.

Sinä omat oppisi ammentanut,

seuraavia viisaita kasvattamassa,

minä olen työni tehnyt.

En tarpeettomaksi 

itseäni tehnyt,

mutta valmis

uusiin tuuliin.

Kulkemaaan omaa

opintietäni,

sokkona tuntemattomaan.

Kuinka hämmentävää

onkaan kulkea

ilman muita.

Ilman häntä,

joka oli aina muita viisaanpi,

neuvojista parhain,

pahiten polvensa ryvettänyt.

~W~

Hengitä

Minun aamuni on vasta alussa,

ja nyt jo minun on vaikea,

elää, kuten mestarit kehoittavat.

Ne kertoo kuinka hengittäminen on tärkeintä.

Nauti jokaisesta hengen vedosta,

 hengitä tuska sisältäsi pois ja hengitä kipuun.

Hengitä syvään ja rauhallisesti.

Hengitä.

Täytä keuhkot voimalla,

 tuulella, raikkaalla ilmalla,

Elämän eliksiirillä.

Kaikki on hyvin,

kunhan hengität.

Älä kiihdy, älä puuskuta, rauhoitu,

Hengitä.

Minun aamu on vasta alussa,

minä hyperventtiloin ja

hukun kuivalla maalla.

En tainnut ihan ymmärtää

 mestareiden viisautta.

tuntuu ihan siltä,

kuin hengittämiseenkin voisi kuolla.

Juuri nyt sekin

vaatii liika taitoa.

~W~

Iho ll

Niin on lenpeästi hyväilevä,

käsi tuulen, ilman ja maan.

halaus veden.

Kosketus keholla 

Jumalan luoman.

Hipiä herkkä,

sähköä ukkosen tulvillaan,

sihisten salamoita.

Miksi peittää

moinen lahja?

Kietoa kankaisiin,

 kauneus kaikilta piiloon.

Kuin häveten

 herkkyyttä joka solussa.

Ei ole lapsi pohjoisen 

alastomuudessa

turvattu.

Tuuli kylmä ja pakkanen pureva

ihoa herkkää raastaa.

Vaateparren vahvat,

 kaiken kauniin alleen peittää,

Kuin hanki ikuinen

ihmisen yllä.

Kursi ja kiristä kureliivein,

tiivistä vahvoin villoin

kaikki muodot, kurvit,

 muhkurat, katseilta piiloon.

Luulet rumaksi kauniin kehosi,

peitä ujosti ja häpeä,

nolostu nakua itseäsi.

Pelkää pintaa sileää,

Lämmintä

luonnonlasta.

Niin alastomana ja kauniina 

synnyit.

Vailla häpeää,

pelkoa.

Niin lyhyen aikaa 

hellii aurinko

kehoa Pohjolan asukin.

Hyväilee kauniisti,

koko kehon.

Silittää pinnasta

 sydämeen saakka,

sieluun asti lämpöä

luoden.

Sulata pois häpeä,

nolostus.

Kiitä kauneudesta kehon,

sinun kaikki tämä,

sinun silittämä.

Vuosien saatossa

ryppyiseksi rakastettu

iho.


~W~

Iho

Wiehko on Waatteeton keho,

kaunis kuin kuva.

Kiristävät ja ilon ihosta

hiertää Waatteet

Wihonwiimeiset.

Suo suudella,

tuulen taipeita

,

käsiwarsia hiwellä wiiman.

ihon wapaana

hehkua.

Woimaa auringon juoda,

Silitä uurteiden,

sateen ropinassa.

Woimakas waatteeton

keho.

Kaunis kuin kuwa.

Hymyn huulille hiwelee

tuuli hellä,

Wartta kaunista

muotoilee ilma.

~W~

Aikaa ryhtiliikkeiden....

Joka kevät, kesä, syksy, talvi, sama laulu. Karista kesäkilot, kuori kehosi rantakuntoon. Näin vältät joulukilot. Kertyikö talvela liiaksi vararasvaa? Syksy koittaa oletko valmis? Syys, paras syy elämäntaparemontille, lähde diettiryhmään se tämä ja tuo.

On ollut huikeaa seurata ystäviä, jotka ovat laittaneet elämänsä uusiksi. Kuka milläkin tavoin. Muuttamalla toisaalle, aloittamalla koulun, perustamalla perheen, rakentamalla, tai kuten aika useat ystäväni, lopettamalla tupakoinnin, ja/tai laihduttamalla. He aloittivat ryhtiliikkeeensä, kuka mistäkin syystä ja joillakin heistä, ne on varmasti olleet yhtä motivoivia, kuin minulla aikanaan tupakoinnin lopetus. Henki, tai rööki. Vaikken aina, joka hetki, pidäkkään elämääni puolikasta puupenniä arvokkaanpana, silloin se oli sitä. Aivoverenkierto-ongelmien ja niiden aikaan saamien lisäoireistojen kanssa elo, olisi ollut, kuin arpapeliä. Kun tiedän kuolevani kuitenkin ennen pitkää, tahdon kuolla "saappaat jalassa". Kerta rähinällä, ilman pitkää kitinää, naps ja se on siinä.

Elämä on aina arpapeliä. On ihanaa että ihmiset pitää itsestään huolta ja parantavat kuntoaan. Mutta toisinaan tulee tunne että ulkonäköpaineita luodaan aivan liiankin kanssa. Kaikkien keho ei muotoudu samoin eikä jokaiselle sovi juuri se tyyli kuntoutua jonka lehdet ja lööpit hehkuttaa parhaaksia. Vaikka huolehdit itsestäsi, voi jokin odottamaton kuitenkin tulla ja aiheuttaa pysyvät vammat, joiden kanssa elämme ja kituutamme, siihin mysteeriseen loppuun saakka, sillä tyylikkyydellä, kun se meidän kunkin karttaan on piirretty. Tehkäämme siis parhaamme, Nauttien.

 Meitä voi toki kehoitella siihen ja tähän urheilu rääkkiin. Meille voi pitää syyllistysluentoja siitä, kuinka huonoja ihmisiä olemme, kun emme noudata ruokavaliota, kun emme edelleenkään siirry totaali luomuun, tai totaali kasvisruokaan, liity kuntoklubiin ja hanki kausikorttia plastikkakirurgille.

Siltikin, vaikka kaikilla tuntuu olevan hillitön hinku muuttua pienemmäksi ja hoikemmaksi, kauppojen hyllyistä, lähtee aina varmimmin ensimmäisten joukossa koon 40 kengät, koosta 40-eteenpäin vaatteet ja ne suurimmat puskurin peitteet. Ai mistäkö tiedän? Ne ovat yleensä ne koot, jotka on lopussa, kun itse hakeudun vaateostoksille. Isommat on säkkejä, eikä edes runsaammat ihmiset tahdo pukeutua säkkeihin. Pienemmät ei mene ohi korvista, eikä nenästä ylhäältä päin, eikä pohkeista alhaalta käsin. Jos yrittää muuta kautta, liepeet ei kohtaa toisiaan ja se on kyllä hiton paha vaje esim. takissa, jos nappirivi ei kohtaa vastakappalettaan.

 Suht moni meistä naisihmisistä on täyteläisiä, rintavia ja perseviä. Elämämme herkuista nauttivia kauniita ja ihania naisihmisiä. Ja miesväki, isipäginsä omaavia ja sohvaansa rakastunutta, komeasti kroppansa kantavaa, urheiluruutu kansaa. Olisi hämmentävää vaatia, että joka heppulin ja tsirbulan, olisi oltava kokoa S, M, tai L. On heitä perhosen pieniä ja siroja ja meitä laajenpien mittakaavojen väestöäkin. Ja kiitos, kauniita ja kohtuuhintaisia vaatteita, pitäisimme kaikki, näillä muodoillamme,  ja varmasti varsin mielellämme.

Ja ei, kaikki ei voi rakentaa itselleen kansakunnan vaatimaa unelmaa kroppaa. He saattaa pitää jo olemassa olevastaan. 

Toisaalta, jotkut ei ehkä pidä saavuttamastaan, mutta heille käy kuten minun kaltaisilleni epätoivo-diettaajalle. Aloitamme dietin ja huomaamme, että pahus, into ei riitä kuukautta pidemmälle. Ohjeissa sanotaan, että siihen mennessä, oisi pitänyt pudota, jo vähintään 4-5kg, mutta yllättäen, naapurilta (joka ei diettaa) on pudonnut ne 6kg ilman mitään tuskaa ja minulle dietti on tuonut (ilmeisesti naapurilta) pari kaverikiloakin tullessaan, kiitosta vaan paljon kiits, ei olis tarvinut. Miten se tapahtui? 

Ei minkään valtakunnan käsitystä.

Mini-ihmisenä minulla oli ylisuuret silmät, kapeissa kasvoissa ja joka lääkärikerralla äipälle pidettiin luento siitä, kuinka lapsi on alle käppyröiden painossa ja pituus huitelee missälie.

Minulla oli harvoin nälkä. Herkkuhimo tosin tuli varmuudella pari kolme kertaa kuukaudessa. Silloin mikä tahaansa herkku, vaikka se sitten olisi ihan perusmunakas, punajuurisallaaddi, nakit, tai se pellillinen mustkkapiirakkaa, karkkipussi, tai kasa cipsejä, se on saatava välittömästi. Saman kaltaisuus ruokailusysteemeissä, toimii edelleen. 

Minä pärjään pitkään aamupalalla ja yhdella aterialla. Mutta ruuan täytyy olla oikeasti hyvää. Ja edelleen, kiitos "naisellisen hormoonihulluuden", kun syötätys iskee, menee vaikka pikkukivet majoneesikuorrutteella. Tässä vaiheessa, kun on tunnustanut huonot tapansa, ei pitäisi huimia valituksiakaan päästää omasta kropasta, tai sen koostumuksesta. Mutta kyllä minä silti ihmettelen  etu- ja takapainotteisena ihmisenä, että mistä ne minua isompipuskuriset frouvat löytää esim. puskurinpeitteensä kokoon 85 K? Omaa kauppakassi tyyppiäkin, oli harvinaisen haasteellista tavoittaa. Ja hinnat mokomista kassukoista ovat kohtuuttomia.

Olen toki laihduttanut ja onnistuinkin pääsemään pahimmista liika kiloista eroon, mutta aikuismuotoja se ei kadottanut. Naisen keho on naisellinen. Siinä kuulu olla tissit ja perse, mukkura ja makkara. Eikä edes siksi, että löytyisi  herroille tartunta pintaa, vaan siksi, että toisilla se keho tykkää olla muodokas, kun se kerta sellainen on. Mutta vaatteet on tehty nykymaailmassa vaan hoikkia mallinukkeja ja hengareita ajatellen, ja kuka hullu hankkii itselleen upean tanssimekon, tai hippahousut, vain roikottaakseen niitä kaapissa?

Ylimääräiset dietit minulla menee tyylillä, posket kapenee ja silmät suurenee, pää pienenee, mutta kroppa pysyy samana, paitsi että, hanuripuoli laajenee ja puskuriosasto tarvitsisi lisätilaa. Ainahan toki kannattaa liikkua, että tulee lihasta sen löysän tilalle. Mutta uskallappa pitää pidenpi tauko, jonkin liikarasitustilan vuoksi, tai ihan vain siksi, että liikkuminen vartin välein ei ole enää mukavaa. 

*PING*

Alle kahden viikon, ne saavutetut lihakset, muuttuu lyllyväksi miksi lie, joka kenties kuuluu rintsarin kuppi osastolle, tai xxl koon pikkupöksyn sisuksiin, mutta joka syystä, tai toisesta, on nyt asettautunut roikkumaan, sekä liivien sekä pöksyjen, ylä-että alapuolelta, niin edestä, takaa, kuin sivuitakin.

Niin se vaan on, minun kilot on minun kannettavinani, sinun kilot kannat sinä, ja meidän kummankin kannattaa keskittyä rakastamaan, niitä omia vatsamakkaroitamme. Jos emme niitä rakasta, muttemme asioille mitään teekkään, niin ihaillaan sitten heitä  ja teitä, jotka potkitte itsenne ulos kämpästä, muokkaamaan sitä kaunista kroppaanne. Toivotaan näille reippaille parasta, eikä kauhistella, kuinka överiksi menee. Överiksi se toisinaan menee tässä itse kullakin. Yritti mitä tahaansa. Jos ei sitä huomaa itse, tulee aina joku, joka huomaa. Ja vihjaa "se ois muuten kulman takana kuntokuuria ja ryhtiliikettä tarjolla.."

PS. Kiitosta muuten Naapurin Rouvalle ja muillekin ihanille  ryhdisteleville, lenkki-, jumppa- ja humppaseuralaisilleni, vuosien saatossa kertyneistä liikkumakilometreistä. 

Mukavaa, että voin marmattaa ja nauraa kankeita jäseniäni ja pysähtymättömästi tytisevä muotoja, maailman ja kropan hullutuksia, 

 kauniille ja hoikille ja ihanasti itsensä kaltaisille ihmiselle.

Mitä helvetin naisenlogiikkaa?

Tapahtuma on jo ohi ja itsensä hillitsemisen jälkeen, voisi normaalisti koko homman ohittaa olkapäitään kohauttaen. Sanoa paska kommentti, nulju tyyppi, ja se siitä, mutta... 

Minä kidutan itseäni edelleen, sillä tunteella, minkä tilanne nosti pintaan. Ja kyllä, tämän tekstin jokatoinen sana, olisi silkaa vit.prklettä, jos en koettaisi samaan aikaan sensuroida ajatuksiani. Olen opetellut karsimaan kirjoituskielestä pahimmat kerpeleet. Puheissa ne toisinaan ottaa vallan, tämän kaltaisina hetkinä.

Senkin haiseva sontaläjä, itsekeskeisin narsisti, jota maa päällään kantaa. Hapan kutun maito. Haiseva vuohi, peruutan, loukkaus vuohia kohtaan. Ja sontaläjäkin on puhdasta luonnon voimaa, mutta Sinä. LOINEN, parasiittii, joka ainoan kielen pahin kirosana. 

Sanoisin Alkulima, jollen kokisi, sen sanana, olevan jotain hassulla tavalla ilahduttavaa.

Ajatuksensa atomeiksi vääntävänä ihmisenä, on tavattoman vaikea olla "puhtaasti"vihainen ja raivoissaan, sille, joka on lokannut. Verbaliikaa, ei voi käyttää kuten muut, sillä mielellä on puolen miljoonaa merkitystä niillekin sanoille, joita toiset ei tunnista lainkaan.

Olen ollut raivoissani eilisestä asti. Ja voi laupias taivas, miten ponnetonta se raivo on, sillä tunteille ei löydy riittävän pahaa sanaa kuvailtavaksi. Ei tarpeeksi paljon sanoja, jotta voisin lyödä maahan sen ihmisen, joka aiheutti sen mielipahan sisälleni.

Sen lisäksi, tämän vuorokauden aikana, olen käynyt läpi kaikki opit anteeksiannosta ja posken kääntämisestä ja läpikorvien valuttamisesta. Siitä, kuinka ei saa antaa ihmisten puheiden satuttaa. Mitäs sitten, kun sattuu? Ja mitäs sitten, kun wtuttaa niin,  että silmissä pimenee.  Miksi minun pitää kuunnella sitä, kuinka joku paskantärkeilevä ihminen, kaikkitietävine ajatuksineen, ottaa ja jyrää minut ja muut ympärillään olevat. Nolaa ihmisten keskellä pelkästään siksi, ettei itse osaa, tai pysty hoitamaan omaa tehtäväänsä, sen vaatimalla taidolla. Tai ihan vaan siksi, että pystyy olemaan ilkeä kelle vain, ilman omantunnon tuskia.

Toisissa tilanteissa moinen kohtelu, tuskin oisi tuottanut minulle edes tuskaa, sillä arvostelu on arkipäivää. Mutta silloin, kun joku hyökkää varoittamatta kimppuun, minun nahkani, ei suojaa minua yhtään. Asfaltti-ihottuma on taattu ja nöyryytys samoin. Näissä tilanteissa minusta tulee se sama pikkutyttö, joka koulupäivän jälkeen, mietti vastaiskuja päivän aikana saaduille solvauksille. Aivan liian myöhään, aivan liian hidasjärkisenä, aivan liian heikolla itsetunnolla. Pelin jo menettäneenä. Saasta, että sattuu.

On hankalaa olla opetettu kiltiksi. Jos oisin tempperamentiton luonne ja hillitty, niin liekkö tuo edes haaste, mutta minä ja minun kaltaiset vastarannan kiisket. Nämä raivohetket saa toisinaan epäilemään jopa Jumalan olemassa oloa. Joku Hänen luomistyössään kusee pahan kerran, kun ajattelee esimerkiksi 10 käskyä ja niiden noudattamisen vaikeutta raivo tilassa. Olisi nyt älynnyt edes antaa sen verran malttia ja kärsivällisyyttä, ettei aina tarvitsisi viettää viikkoa raivon vallassa asiasta, joka meni ohi 2 minuutissa.

Ja voisko mitenkään, olla edes sen viikon vihainen sille, joka sen raivon alkulähteenä oli. Eikä piestä lopulta itseään siitä, "etten osannut, pystynyt, kyennyt, taaskaan löytämään mielenrauhaa, vaikka itse tilanteessa osoitinkin jäätävää tyyneyttä." (Lähinnä olin niin tyrmistynyt, tutun ihmisen ilkeydestä, etten kyennyt reagoimaan.) Voisiko mitenkään olla myös niin, että vaikka kuinka toivoisin hetken tuolle iljettävyydelle, paskaa niskaan,  saisin olla sen hetken raivoissani, ilman syyllisyyttä siitä, että toivon toiselle pahaa?

Vai kuulostaako tämä normi päänsisäiseltä keskustelulta suuttuessa?
VITSI KERPELE! SE JUURI SATUTTI MINUA!

Entä sitten, ei kellekään saa toivoa pahaa, kun sitten se sattuu omalle kohdalle ja olet entistä isommasti lirissä.
No hitto totta, miten tähän sitten pitää reakoida? Tuntuu paskamaiselta ja höyryä on sisus täynnänsä, menenpä autooni, haukkumaan itseni ja ajan jonnekin pois häpeämään ja huutamaan ärsyynnystäni. AAAAAAAARG!!!!

Vaikken minä oisi alun alkaen, ansainnut mitään siitä ilkeilystä, jota osakseni sain, päädyn pääni sisällä, koko tilanteen konnaksi, koska Jumaliste, olen ollut vihainen ja ajatellut pahaa toisesta ihmisestä, koska minä olin hänelle vihainen siitä, että hän oli minulle ilkeä. KUKA TÄSSÄ KUVIOSSA ON ROISTO JA KUKA TOIVOTON IDOLIITTI!!!!!??????

Minä vaan kysyn?