Tähdistä tullut.

Olisipa jotain älykästä sanottavaa, viisaita neuvoja ja lohtua lohdun tarvitsijoille. Vaan ii ole... Sanankaan viisautta annettavaksi, koska juuri tänään tajusin, että minä olen, niin kuin sinäkin. Luuranko, jonka päälle on "puettu" lihat ja suonet verineen, sulaan sekameteliin, mutta niin järjen järjestelmällisesti, ettei kukaan meistä osaisi kehoaan paremmin rakentaa.

Suolet ja sisäelimet siellä, missä niiden paikka on ja aivoissa lokerot omia asioitaan varten. Suu suoltamaan ja syömään sanoja ja korvat kuulemaan niitä, silmät katselemaan, kuinka kaikki on kaunista ja hyvää, tai pahan kerran pielessä. Meillä on kaikilla samat mahdollisuudet ja silti, täällä on jokainen ranko lihoinen ja soluineen aina eri asemessa toiseensa nähden.

Miksi ihmeessä?

Mikä on se valtaisan suuri *räps* joka teki rikkaista rikkaita ja niistä liikuttavan suuripäisistä ja pieni kehoisista lapsista nälkäisiä ja sydäntä riipivän surullisia. Mikäpä oli se *Räps*, minkä vuoksi minä aijoittain en tunne olevani minkään arvoinen ja toisinaan taas tiedän ja uskon, että koko elämälläni on oikeasti suurikin merkitys. Niin minulle, kuin muillekin ja ilman minua, voisi monikin henkäyksen pieni asia olla toisin ja siten kammottavan väärin.

Koska kaikella on tarkoituksensa, ääneen ihmettelyilläni, kissan kuorsauksella. Unen Ystävällä, joka keskustelee kanssani siitä, miten olen rakastanut ja kaivannut vuosia näkymätöntä ja kuulumatonta, mutten ole osannut rakastaa, sitä olemassa olevaa ja konkreettista.

Joku on aina rikki. Ehjä ja taiten tehtykin, jonkun mielestä. Siksi ihmettelenkin, miksi mieluummin sulkisin silmät ja hyräilisin perhosille ja metsän keijuille lauluja ja soittaisin rumpua huoneenhaltijain kuultavaksi, kuin kävelisin töihin tavarataloon, jossa hyllyt notkuu "tätä tarvitset ehdottomasti tavaraa".

Minä olen eksynyt täällä. Toiselta tähdeltä tullut. Tiedätkö sinä minne kuulut?

Minä olen rakastanut näkymätöntä miestä pidenpään, kuin ainoatakaan seurustelukumppaniani. Minä olen rakastanut näkymätöntä naista, ihan yhtä kauan. Pidenpään olen heidän kanssaan keskustellut, kuin äitini kanssa. Puhunut salaisinpia asioitani heille ja miettinyt, kuinka kiitollinen saan olla siitä, etteivät he huoliani hulluina pidä.

Miksi pitäisivät? He vastaavat minulle, joka voisin olla heille ihan yhtä epätosi, kuin Rakas Äiti Maa ja Rakas Isä Taivas, jollekin toiselle. Minun kotini on tänään tässä. Ja huomena ole jossain muualla, mutta minne tahaansa kuljen, on koko perheeni Tähdissä, tässä Maassa ja kaikkialla sillä välillä. He ovat unessa ja valveilla, näkyvissä näkymättömiä, ja minulle rakkaita. Osasyy olemassaolooni ja kipeimmän kaipuuni kohteet.

Sinä et ymmärrä sanaakaan sanomastani. Pidät hulluna ja ravistat päätäsi pohten olenko vaarallinen?
 Voin ollakin, öisin lennän tähtiin tapaamaan rakkaitani, tai nukun näkymättömässä kainalossa rakastuneen unta. Minua hellitään kuin onnen-oravaa pilvipeittojen keskellä ja minun maaailmani on kokonainen. Kun herään, olenko todessa, vai epätodessa? 

Kehoni luuranko, joka on kuorrutettu kristallisoluilla ja peitetty monenmoisilla ihmeellisyyksillä ja paksulla ihmisnahkalla. En minä osaisi itseni kaltaista rakentaa, enkä sinunkaan maailman kuvaasi avartaa, mutta minun maailmani on näin katsellen kaunis. Se ei vain sovi, ihan jokaisen pään sisälle. Vaikka sinäkin minun päässäni saatat öisin vierailla. Puhumassa, kuten monet muutkin avaruuden asukit, niitä asioita, jolla tästä kaikesta voisi tulla yhtä suurta sydäntä ja kaunein paikka elää.

Tähtitomuten ~W~