Niin on lenpeästi hyväilevä,
käsi tuulen, ilman ja maan.
halaus veden.
Kosketus keholla
Jumalan luoman.
Hipiä herkkä,
sähköä ukkosen tulvillaan,
sihisten salamoita.
Miksi peittää
moinen lahja?
Kietoa kankaisiin,
kauneus kaikilta piiloon.
Kuin häveten
herkkyyttä joka solussa.
Ei ole lapsi pohjoisen
alastomuudessa
turvattu.
Tuuli kylmä ja pakkanen pureva
ihoa herkkää raastaa.
Vaateparren vahvat,
kaiken kauniin alleen peittää,
Kuin hanki ikuinen
ihmisen yllä.
Kursi ja kiristä kureliivein,
tiivistä vahvoin villoin
kaikki muodot, kurvit,
muhkurat, katseilta piiloon.
Luulet rumaksi kauniin kehosi,
peitä ujosti ja häpeä,
nolostu nakua itseäsi.
Pelkää pintaa sileää,
Lämmintä
luonnonlasta.
Niin alastomana ja kauniina
synnyit.
Vailla häpeää,
pelkoa.
Niin lyhyen aikaa
hellii aurinko
kehoa Pohjolan asukin.
Hyväilee kauniisti,
koko kehon.
Silittää pinnasta
sydämeen saakka,
sieluun asti lämpöä
luoden.
Sulata pois häpeä,
nolostus.
Kiitä kauneudesta kehon,
sinun kaikki tämä,
sinun silittämä.
Vuosien saatossa
ryppyiseksi rakastettu
iho.
~W~
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti