Höyhen keiju hupsahti
ensin eteeni hiekalla.
Hän oli pahan kerran
pöpperössä
ja hämmentynyt.
Mutta hetken hiekkoja
pudisteltuaan
oli Keijulla hassutukset mielessään.
Voi puhalla,
lentoon lähetä,
pitää mennä katsomaan,
tähtiä, tai mitä vain,
maailman mukavuutta,
ei jouda jäämään,
tekemään
tuttavuutta tämän
pitenpään.
Laitan viestin,
tai tuulelle tarinan,
kyllä sen kuulet,
kun hiljaa,
hitaasti hissutat.
Tuuli tuo ja tuuli vie
nyt kiire jo on
puhalla, puhalla.
Pois päästävä on.
Ja minä puhalsin.
Lensi väkkäränä metrin,
jos toisenkin,
tuo Höyhenkeiju soma,
joka tuulen oma.
Vaan lässähti
rantaveteen
ja hätäännyin,
mikä nyt eteen .
Uppoaahan tuo,
kun höyhenhelmat
vettä juo.
Vaan
huiskishaiskis
tättärää
keiju mua tervehtää
ja jo luistimilla
liitää,
pitkin pintaa Päijänteen,
Matkaan arvaamattomaan.
Laulaa lauluaan,
"hei hoi höyhenet,
tulkaa hitupikkuiset,
tää on hauskaa tättärää,
Tanssi talven alkaa,
vailla jäitä liidän,
nopeana kiidän.
Etsin hauen mahtavan,
sen ratsukseni opetan
ja kuljen kuuran teille,
sieltä vaikka
tuntureille.
Olen keiju huoleton,
mulla taskus suuri ilo on
ja
sydämessä rakkaus,
tuon hassun naisen puhallus.
Se vie minut
maailmalle.
Tiedät tien sä Keijumaahan,
siellä jälleen
nähdä saat,
Kaikki hitupikkuiset,
Keijuäidin rakkaudet.
Kiitos Armas ystäväin,
kun matkaan minut laitoit näin.
Mun tiet on auki tähtiinkin,
noihin kauniin tuikkiviin
ja veden pinnan väreisiin.
Niihin nimet kirjattiin.
Minun ja Keijun toisenkin.
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti