Voitan ja häviän.

Luovuus kateissa,

katinvillat kehruussa,

katinvillasta kaunis

karvareuhka

kylmäksi kesäksi.

Ajatuksenkehrä,

pitkän kaavan mukaan.

Luovuus kateissa,

kauniissa auringon paisteessa,

kylmän tuulen puhaltaessa huomaan 

ettei sanojen taikaa,

kädentaitoa,

kuvan ilmaisua,

laulunhyrinää, 

kuljeta suoneni, ei soluni.

Kaikkialla on hiljaisuus.

Onko pysyvä olotila,

 vai vaan allergiaoire, tämä

äänettömyys?

Puhe kuiskaa ja

hiljaa sipattaa

Luonnonkansa.

Mikä lie meidät pelotteli

vaikenemaan.

Käpertymään

koloihinsa?

En suostu pelkoon.

Et pahallasikaan ylety

sieluuni saakka.

Minä olen minun,

voima ja valta.

Luovuus ja ilo

kun sen pään otan.

Minä en suostu pelkoon.

En enää.

Hämmästyn kun näen,

miten tylsät terät,

aseissasi on.

Miten vähään ne

pystyvät, ilman pelkoa.

Vain tappamaan.

Etkö tiedä, että

 Kuolema on uuden alku,

ei loppu millekään?

Jos sodit,

sodit vain itseäsi vastaan.

Jos minä miekkasi kautta

Kuolen. 

Minä voitan, sinä häviät.

Sinä jäät tähän.

Minä saan uuden tien ja

elämäni tuuliin häviän.

~W~