Joskus sitä vaan on, hiukan hankalanpaa olla siinä missä on, pelkäämättä ja ahdistumatta. Kun ei voi sanoa ja selittää muutamalla tyhjentävällä sanalla että tässä vika. Tai voisi tietty, mutta, jos ottaisi ja tussauttaisi vian ilmoille, epäilisit reaktion olevan,"voi voi oivoi, voinko auttaa hössön hössön" säälin tulvaa, tai halveksivaa, "eihän toin nyt mitään, mutta ootas kun mä kerron, kuinka mulle kävi, se on sentään jotain."
Tämä pelko päässään on siis helponpi näyttää, autonvaloihin eksyneeltä jänekseltä, tai pentujaan puolustavalta kissan ja karhun risteytymältä. "IIIIIkkk" Tai "Mur Sihis, tuuppa tänne, niin saat hyvästellä nätin naamasi." Olkoon tiedon julkituominen, kuinka puhdistavaa hyväänsä, se toisten ihmisten reaktioiden pelko, saa mieluummin hyytymään noiden naamareiden sisään, kuin luopumaan siitä "harniskasta", jonka sisälle olemme maastoutuneet ja suojautuneet vuosi miljoonia, hyssytellen kokemiamme vääryyksiä.
Oikeastaan sekä vääryyksiä, että onneamme.
Asiat vaijetaan kuoliaiksi. Eikä vain asiat vaan koko elämä. Minulla ei ole suurtakaan tietoa lähimmäisen elämästä koska kysellä ei saanut, eikä juuri puhuttukaan mistään henkilökohtaisuuksista, sillä "kel onni on se onnen kätkeköön" ja "huolillaan ei saa ketään rasittaa." Eli siis, jos sattui olemaan hiukan huolimaton ja jokin meni rikki, ei kannattanut siitä hiiskahtaakkaan koska, mitäpä sitä ketään huolillaan rasittaisi... (Oisipa tämä ajatus pompsahtanut pienen minun mieleen vuonna 1 ennen nakkisotia. Oisi vaan hyssynnyt särkyneen peilinkin hyssylän kulmaan, hys hiljaa huomaamattomaksi...)
Maailma on ristiriitaisuuksia täynnä. Se kumoaa ensimmäisen lauseen jo toisella. Kadottaa positiiviset kaijut negatiivisten huutojen alle, ennen kuin kukaan on tajunnut mitään. On melkeinpä hämmentävää, miten yhteen lauseeseen voi sisältyä niin paljon negatiivista, kun päälimmäinen tarkoitus oli kuitenkin sanoa jotain kaunista.
Mietitäänpä vaikkapa toteamusta; Tänään oli kaunis päivä, mutta vesisade ja pilvisyys, tuntuu jo kerääntyvän taivaan rantaan. Muttaan saakka kaikki sujui.
Jätetään mutta pois: Tänään on kaunis päivä.
Vau, heti tuli iloinen mieli. Se kaunis päivä tarttui minuunkin. Rupattelemme kauniin päivän kanssa pitkään ja poistumme kotiimme hyvillä mielin, jos vaan keskustelusta pysyy pois mutta. Ups!
Jossiin saakka meni nyt hyvin. Eli, jos ja mutta pois.
Tänään on kaunis päivä. Vau heti tuli iloinen mieli. Se kaunis päivä tarttui minuunkin. Rupattelemme kauniin päivän kanssa pitkään ja poistumme kotiimme hyvillä mielin.
Tämä alkaa näyttää paremmalta. Silti mietin, että on paljon sanoja ja lauseita ja tunteita, jotka pitäisi poistaa tiedostoistamme, jottemme aiheuttaisi turhaa mielipahaa harmeillamme, tai paljastaisi, sitä kätkettävää onneamme, tai kertoisi siitä onnesta ja seuraavassa lauseessa, jo mitätöisi sitä. Vai olisiko sittenkin niin, ettei kenenkään sielun sisälmykset, voi olla niin synkkiä, tai onnellisia salaisuuksia täynnä, etteikö ne kestäisi päivän valoa?
Vai emmekö me vaan osaa olla onnellisia?
Olisiko kenties aika alkaa opettelemaan onnellisemman olon tuntoja? Kaikessa ei voi olla täydellinen, huolia ja murheita on ja uusia tulee, niiden kanssa vaan taitaisi selvitä paljon paremmin positiivisemmilla asenteella ja toisinaan sillä puhdistavalla marmatusaallolla. Eihän ilmapallokaan määräänsä enenpää sisällään kestä. Ottaa ja sanoo vielä
PUMMM!!!!
Rakkaudella ~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti