Muurahaispesä

Tiedätte ne keot metsissä? Isonpia ja pienenpiä, yleensä puun eteläisellä puolella, sellaisella paikalla jonne auringon valo parhaiten paahtaa. Neulasista ja kaikista pikkusälästä rakennettuja ruskean sävyisiä kekoja. Joidenkin tietojen mukaan ne sijaitsee maasäteilylinjan ja Curri-linjan risteys kohdassa, jos tämmöinen termistö jotain sanoo? Muurahaisten polut kulkee näitä linjoja myöden ristiin rastiin ja niillä kulkijoilla on yleensä kova kiire.

Se niiden kiire, on aina hämmentänyt minua ja viime keväänä, koin muurahaisten taholta toisenkin, todella kumman ihmetyksen aiheen. Kuulen niiden askeleet. En toki, jos ötököitä on yksi jossakin, mutta lenkkeillessäni metsässä keväällä, kuuntelin ihan kummallisen rytmikästä ääntä, joka tuntui koko ajan lähenevän ja lähenevän. Noin 50m askellettuani tulin muurahaiskeolle ja ääni pauhasi kuin oisin ollut autotien varrella. Hiukan vauhkona katselin ympärilleni ja koetin selventää mistä ääni tuli. Oli uskomaton tunne tajuta, että noin sohvatyynyn korkuinen kasa ja kaverit, jotka sen ympärillä hyörivät, oli äänen alkulähde.

En ole koskaan voinut kehua kuuloni terävyydellä ja niinpä tämä kokemus oli hyvin mieleen jäävä. Pitkin kesää ja kevättä seurasin tilanteen kehittymistä ja aina jossain vaiheessa huomasin että "äänet hävisi."Sadesäällä niitä ei kuulunut, kun kasvit kasvoivat ne pehmensi ääniä ja jos olin liikkeellä jonkun muun kanssa, ei ääniä kuulunut lainkaan. Yksin ehti kai kuunnella, mitä maailmalla on sanottavanaan. Nyt ne äänet ovat kadonneet ihan kokonaan, ei kuhinaa muurahaispesissä. Tulee siis talvi.

Kaikkineen kuhina ei ole kadonnut. Muutamaan otteeseen, on oman pään sisällä, askeltaneet hiukan samankaltaiset askeleet, ne ei ole yhtä rytmikkäät, eikä yhtä mukavat kuunneltavat, eikä aivan yhtä selkeästi sijoitettavissa, johonkin tiettyyn asiaan, paikkaan, tai liikkujaan, vaan se on kuin hermostunutta varpaan naputusta. Hiukan kiireistä, tuohtunutta ja toisinaan äkäistäkin, joskus innosta naputtavaa. Kuin koiran hännän rummutusta, huiskintaa, kissan kiukulla, tai häiriötekijöitä pois huiskivaa, kuin lehmän, tai hevosen häntä. Niistä kaikista lähtee hauska ääni, mutta tämä ääni on hiukan hermostuttavaa, sen sävy muuttuu aina sen mukaan, missä olen. Tänään lenkkeillessäni se oli, kuin rauhallista pisaroitia, 

Nykäisi katselemaan milloin puun kuorta, milloin harmaata taivasta, toisinaan kuohuavaa järven selkää ja toisinaan ihan vain silmäluomien sisäpintaa ja kuuntelemaan tarkemmin aallon kohinaa ja tuulta. Ihana marraskuu, viima pieksi poskipäitä ja vesi oli likaisen ruskeaa,sakeaa ja sekoitettua.

Minä jään usein rantaan katsomaan aaltoja, nautin tuulesta ja niistä äänistä,mitä se saa aikaan hioessaan veden pintaa rantaa vasten ja osuessaan hupun reunaan, tai suoraan korviin. Samankaltaista kohinaa, kuin maailma muulloinkin pitää, mutta rannan tuuli puhdistaa. Näin marraskuussa, kun kaikki tuntuu vain kuraisen rapaiselta, tuo tuulen tuiverrus "pään sisällä" tekee hyvää koko keholle. Se on koko olemuksen tuuletus. Ja se sai minut myös oivaltamaan, mikä on ollut se levottoman monimuotoinen askellusääni pääni sisällä.

Se on minun elämää. Muurahaiskeossa se oli muutaman kymmenentuhannen muurahaisen elämän kohinaa, mutta tämä kohina on kuin television kuvaputken säätösuhinaa, ennen näitä littanan olemattomia hilavitkuttimia. Aivan kuin minua säädettäisiin kohdilleen.

Silloin kun suhina aiheuttaa mukavaa hyrinää ja kehräystä, kanavat on minun mieleisillä sijoilla ja sitten kun se levoton huiske ja naputus alkaa, ollaan menossa jonnekin sellaiseen suuntaan, joka ei ehkä aivan ole sen mukaista, kuin toivoin, mutta ei ihan pielessäkään. Jotain vaatisi tehtäväksi, mutta asema antaa odotuttaa itseään, siispä pyörittelen peukaloita(säätönamikoita) vielä kotvan. Tämä oli hyvin hermoja kiristävä vaihe silloin, kun koitti saada kanavan näkymään ja tiesi, ettei sen huippu hyvän leffan alkuun ole enää, kun muutama hetki.

Nyt on mahdotonta sanoa mille kanavalle minua säädellään. Toivon vaan että tiedossa olisi hauska leffa, ei enää itkua ja hammasten kiristelyä ja mielellään ei myöskään kaaosteorioita, eikä huonoja uutisia. Vaikka romanttista komediaa, tai joku kiva piirretty edes. Muttei verta ja suolen pätkiä, minun kananaville enää. 

Hartaan toiveekkaasti suhistellen ~W

~