Olen tietyin väliajoin pitänyt itseäni uutispimennossa ihan vain tietovirran voimakkuuden vuoksi. Liika on niin liikaa. Maailmalla on ja tapahtuu kammottavia mutta minä en voi niille mitään. Tai juu voin, toivoa, että asiat alkaisi muuttua paremmiksi. Sekin on jotain. Toivo. Mutta kun mediatulvan mukana tulee aina vain kamalanpia ja kamalanpia uutisia, se pienikin toivo tuntuu hiipuvan olemattomiin. Silloin pitää suodattaa. Ja rankalla kädellä.
Hiljaisuutta, rauhaa, hömppä kirjallisuutta ja höpöelokuvia, komiikkaa ja ihanaa tyhjän naurua. Diipadaapaa. Ja kyllä, pyjamapäiviä suklaalla ja muulla namelliherkuttelulla. Ja kaikkea tätä ilman ajatusta "pitäis mennä ja tehdä..." ja "ei näin sais..." Jossakin mittapuussa minä olen nuori vielä. Ja silloin kun on nuori, olisi oltava kaikessa mukana. Juostava kiireen keskellä toisten kiireisten ja kireiden kanssa, kieli vyön alla ja vatsa täynnä stressihaavoja, laastaripaketti kädessä ja osa laastareista purtavana vatsahaavan parannukseksi.
Minä koin nuo jo ennakkoon, ala-asteella maksasoluvaurio (alkoholistin tauti) peruskouluaikaan vatsalaukun arpeuma (isojen pomojen ja työnarkomaanien tauti) ja ammattikoulun jälkeen loppuun palaminen. Masennus, krooninen päänsärky, kilpirauhasen liikatoiminta, homepölykeuhko, veritulppa, eturistisidevamma nivelvikaa... Olen siis kävelevä vaivaistalo.On melkein noloa kun "parhaat" keskustelut saa aikaan siitä mitä kaikkea on tai ei ole sairastanut.
En ole järin innokas enää nykyään juoksemaan kenenkään pillin mukaan. Ja silti pitäisi, jotta kuuluisi yhteiskunnan sisäpiiriin. Syrjäytyy jos ei ole töissä ja juokse, syrjäytyy jos ei ole sosiaalinen ja mukana kaikessa. Syrjäytyy jos ei omista ja ansaitse kokoajan paikkaansa maailmassa. Syrjäytyy.
Ja kun avaa lehden tai tietokoneen, näkee kuinka sota tekee tuhoaan kaikkialla, kuinka pedofiilit tekee lapsikauppaa ja sairaat ihmiset jää vaille hoitoa kun terveydenhuollosta säästetään ja leikataan, työttömyys lisääntyy alalla kuin alalla ja koko maailma tuntuu menneen pois radaltaan. Lähiseutukunnilla tapahtuu surullisia käsittämättömiä onnettomuuksia ja kauenpana katoaa ihmisiä. Löytyy vuosia kateissa olleita, yllättäen juuri sieltä, missä heitä on koko ajan etsitty tuloksitta. Pitkään selvittämättä olleet rikokset ja tutkimukset ratkeaa löytyy ja selviää syyt ja seuraukset. Ja kaikesta siitä huolimatta tuntuu ettei maailma etene vaan taantuu.
Minusta "syrjäytyminen" maailmasta ei tunnu enää kovin pelottavalta. Maailma on aina ollut minulle liian suuri, liian kaaottinen ja hallitsematon. Siellä vaaditaan ihmisiltä aivan käsittämättömiä asioita eikä "minun kaltaiseni" koskaan ole sopeutunut siihen. Niin kauan kun me juoksimme käskyistä, me teimme hyvin, mutta kun kuuntelimme omaa sydäntämme ja halusimme jotain itsellemme, meille iskettiin niskoittelijan ja Vastarannan Kiisken viitta kannettavaksemme.
Minä reagoin hulluun maailmaani sairastumalla uudestaan ja uudestaan, toiset reagoi tekemällä ohjeiden mukaan siihen asti kunnes viha vuotaa yli ja ennen niin rauhalliset ja rakastavat ihmiset ottaa ja sekoaa. Nettiteitse voi katsoa tv-ohjelmia ja minäkin 7vuotta televisiotta ollut ihminen, löysin linkit muutamaan todella koukuttavaan sarjaa. Yllättäen rikoksien ratkontaa ja muuta ihmeellistä. Lähes joka sarja alkaa siitä, että joku on murhattu. Ja kun tilannetta aletaan ratkoa, matkataan ihan meidän nyky-yhteiskunnan kuravelleissä. Entiset fiktiiviset rikokset on ihan nykypäivää ja sitä arkea jota kokoajan lukee lehtien lööpeistä. Murha siellä tappo täällä. Mustasukkaisuus ajoi miehen/ naisen puukottamaan eksänsä ja eksän nyksän ja lopulta vielä itsensä....Koululaisella napsahti varjona oleminen ja kiusaaminen aivoissa ja hän alkoi ammuskella järjestelmällisesti kaikkia opiskelutovereitaan... Ja Nämä kertomukset oli siis sarjoissa ja elokuvissa... Ja yllättäen myös uutisissa.
Olen enemmän kuin kerran, koettanut olla näkemättä ja kuulematta, reagoimatta, maailman tapahtumiin. Se on tavattoman vaikeaa, kun tieto vyöryy, ihan kuten vedenkin aiheuttama tulva-aalto, joka rakosesta sisään.
Oi kuinka kaipaankaan hauskoja uutisia. Vitsikkäitä tapahtumia ja iloa. En usko, että koko maailmankaikkeus on niin totaali kaaoksessa, kuin mitä media ryöpytyksestä voisi päätellä. Kun kuljen lenkkeilemässä luonnossa, tai reipastelen kylän raitilla, niin kyllä siellä vastaan tulvehtii ihan iloisiakin asioita. Muuttolinnusta, kevät kukkiin ja iloisesti hymyileviin lenkkeilijöihin. Mikä sitten uutiskanavilla mättää ettei siellä muka ole tarjolla muuta kun sydämentuskaa ja elon ahdistusta?
Pohdiskelee -W-
Hiljaisuutta, rauhaa, hömppä kirjallisuutta ja höpöelokuvia, komiikkaa ja ihanaa tyhjän naurua. Diipadaapaa. Ja kyllä, pyjamapäiviä suklaalla ja muulla namelliherkuttelulla. Ja kaikkea tätä ilman ajatusta "pitäis mennä ja tehdä..." ja "ei näin sais..." Jossakin mittapuussa minä olen nuori vielä. Ja silloin kun on nuori, olisi oltava kaikessa mukana. Juostava kiireen keskellä toisten kiireisten ja kireiden kanssa, kieli vyön alla ja vatsa täynnä stressihaavoja, laastaripaketti kädessä ja osa laastareista purtavana vatsahaavan parannukseksi.
Minä koin nuo jo ennakkoon, ala-asteella maksasoluvaurio (alkoholistin tauti) peruskouluaikaan vatsalaukun arpeuma (isojen pomojen ja työnarkomaanien tauti) ja ammattikoulun jälkeen loppuun palaminen. Masennus, krooninen päänsärky, kilpirauhasen liikatoiminta, homepölykeuhko, veritulppa, eturistisidevamma nivelvikaa... Olen siis kävelevä vaivaistalo.On melkein noloa kun "parhaat" keskustelut saa aikaan siitä mitä kaikkea on tai ei ole sairastanut.
En ole järin innokas enää nykyään juoksemaan kenenkään pillin mukaan. Ja silti pitäisi, jotta kuuluisi yhteiskunnan sisäpiiriin. Syrjäytyy jos ei ole töissä ja juokse, syrjäytyy jos ei ole sosiaalinen ja mukana kaikessa. Syrjäytyy jos ei omista ja ansaitse kokoajan paikkaansa maailmassa. Syrjäytyy.
Ja kun avaa lehden tai tietokoneen, näkee kuinka sota tekee tuhoaan kaikkialla, kuinka pedofiilit tekee lapsikauppaa ja sairaat ihmiset jää vaille hoitoa kun terveydenhuollosta säästetään ja leikataan, työttömyys lisääntyy alalla kuin alalla ja koko maailma tuntuu menneen pois radaltaan. Lähiseutukunnilla tapahtuu surullisia käsittämättömiä onnettomuuksia ja kauenpana katoaa ihmisiä. Löytyy vuosia kateissa olleita, yllättäen juuri sieltä, missä heitä on koko ajan etsitty tuloksitta. Pitkään selvittämättä olleet rikokset ja tutkimukset ratkeaa löytyy ja selviää syyt ja seuraukset. Ja kaikesta siitä huolimatta tuntuu ettei maailma etene vaan taantuu.
Minusta "syrjäytyminen" maailmasta ei tunnu enää kovin pelottavalta. Maailma on aina ollut minulle liian suuri, liian kaaottinen ja hallitsematon. Siellä vaaditaan ihmisiltä aivan käsittämättömiä asioita eikä "minun kaltaiseni" koskaan ole sopeutunut siihen. Niin kauan kun me juoksimme käskyistä, me teimme hyvin, mutta kun kuuntelimme omaa sydäntämme ja halusimme jotain itsellemme, meille iskettiin niskoittelijan ja Vastarannan Kiisken viitta kannettavaksemme.
Minä reagoin hulluun maailmaani sairastumalla uudestaan ja uudestaan, toiset reagoi tekemällä ohjeiden mukaan siihen asti kunnes viha vuotaa yli ja ennen niin rauhalliset ja rakastavat ihmiset ottaa ja sekoaa. Nettiteitse voi katsoa tv-ohjelmia ja minäkin 7vuotta televisiotta ollut ihminen, löysin linkit muutamaan todella koukuttavaan sarjaa. Yllättäen rikoksien ratkontaa ja muuta ihmeellistä. Lähes joka sarja alkaa siitä, että joku on murhattu. Ja kun tilannetta aletaan ratkoa, matkataan ihan meidän nyky-yhteiskunnan kuravelleissä. Entiset fiktiiviset rikokset on ihan nykypäivää ja sitä arkea jota kokoajan lukee lehtien lööpeistä. Murha siellä tappo täällä. Mustasukkaisuus ajoi miehen/ naisen puukottamaan eksänsä ja eksän nyksän ja lopulta vielä itsensä....Koululaisella napsahti varjona oleminen ja kiusaaminen aivoissa ja hän alkoi ammuskella järjestelmällisesti kaikkia opiskelutovereitaan... Ja Nämä kertomukset oli siis sarjoissa ja elokuvissa... Ja yllättäen myös uutisissa.
Olen enemmän kuin kerran, koettanut olla näkemättä ja kuulematta, reagoimatta, maailman tapahtumiin. Se on tavattoman vaikeaa, kun tieto vyöryy, ihan kuten vedenkin aiheuttama tulva-aalto, joka rakosesta sisään.
Oi kuinka kaipaankaan hauskoja uutisia. Vitsikkäitä tapahtumia ja iloa. En usko, että koko maailmankaikkeus on niin totaali kaaoksessa, kuin mitä media ryöpytyksestä voisi päätellä. Kun kuljen lenkkeilemässä luonnossa, tai reipastelen kylän raitilla, niin kyllä siellä vastaan tulvehtii ihan iloisiakin asioita. Muuttolinnusta, kevät kukkiin ja iloisesti hymyileviin lenkkeilijöihin. Mikä sitten uutiskanavilla mättää ettei siellä muka ole tarjolla muuta kun sydämentuskaa ja elon ahdistusta?
Pohdiskelee -W-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti