Riisi

Vaatehuoneen vaate valikoima näyttää suppeaa suppeammalta, isoja, tai liian pieniä, karvaisia, kumman mallisia vaatteita. Epämääräisiä kankaita ja muuta roinaa varastoituna tilaan jossa naisellisen unelmien mukaan piti olla vähintään yhden vaateliikkeen verran, toinen toistaan ihananpia vaatteita, kenkiä, koruja... koko karderoopi Istuvia, Huolellisesti tehtyjä muoti unelmia. No jos nainen kuitenkin mieluiten pukeutuu verkkareihin ja teepaitaan, niin ei kai sen niin suurta väliä ole pitikö kaapissaan muuta kuin verkkareita ja laajaa valikoimaa teepaitoja? Juhlimaan voi nykyään mennä vaikka paidanhiassa, siinä lepakkomallisessa. Ja miehet colitsihousuissa ja tennareissa, kaikissa kahdeksassa pusakassaan. Vaatteet joko peittää tai ei peitä, ne on vaatteita.

Minä mietin millaista angstien täyttämää elämää olen ikäni viettänyt, osa vaatteisiin liittyviä osa johonkin vaikeammin selitettävään ikä-angstiin. Vaatteet ei saanut puristaa, niissä ei voinut olla metalleja, ei aineita jotka kutittaa, ei nyppyjä, ei saumoja, ei liian paksuja, ei liian ohuita ettei palele, ei samanlaisia kuin muilla, muttei liian erilaisiakaan, koska sen ajan kanssakulkijoilla oli ihastuttava tapa tulla kertomaan jos pukeuduit liian erilailla. Kun lökärit tuli muotiin ja minulla oli ensimmäiset ihanat lökäfarkut PUNAisena, muisti koulukaverini jysäyttää minut ilostani maan pinnalle muistuttamalla että nuo on muuten äitisi tekemät toisista vanhoista housuista, ei nuo ole OIKEAt MUOTIvaatteet. Hmm, minä pidin niistä juuri siksi, että ne oli uudistettu ja muodistettu, eikä kellään muulla ollut sellaisia. Minä pidin niistä, mutta sen jälkeen vain ja ainoastaan kotona koska muualla niistä kiusattiin. Oisinpa ollut silloin rohkeanpi ja nostanut nokkani pystyyn ja sanonut että minäpä käytän vain disaintuotteita.
Tekeeko nykymukelot samaa? Tekee, jos et ole kuin muut sinut eristetään joukosta.

Minä eristin itse itseni joukosta vuosiksi, koska näin etten ollut kuten muut, en halunnut samoja asioita ja inhosin sitä, että Yhdellä jos toisella oli oikeus tökkiä niin heikkouksiani kun vahvuuksiani, kuin muurahaispesää kepillä. Mitä pahaa ne muuraiset oli tehnyt, tai minä? Olla erilainen ja silti aivan samanlainen. Tavattoman arka ja helposti haavoittuva, ja muuttua sitten rääväsuuksi, joka koettaa selviytyä edes verbaalilahjakkuuden avulla. Jos joku sanoo pahasti, päästä tulvii loukkausvaihtioehtoja, joilla en varmasti ainakaan jää kakkoseksi. Ei ole hyvä vaihtoehto tämäkään. Ei istuva tyyli, en halua aiheuttaa pahan olon ketjureaktiota.Ja silti tein niin.

Mutta miksi piti jo vaatteiden ja ulkonäkönsä takia kuulla moitetta? Kun pään sisällä joku, mikä lie, moitti minua, liian vanhaksi, liian lihavaksi, liian oudon näköiseksi, liian suuri silmäiseksi, liian sairaaksi, liian terveeksi, liian lapselliseksi, liian pitkäksi, lyhyeksi, tempperamenttiseksi, herkäksi, vihaiseksi, välinpitämättömäksi, itsekkääksi, äänekkääksi,....Liian, aina kaikkialla, aina liian, ei koskaan hyvä tälläisenään. Ketä varten minä elän ja olen? Kuka minua katseleen ja määrittelee miten minä pukeudun syön ja käyttäydy, sisustan kotini ja hoidan autoni. 90% päivistäni minä olen itsekseni liikojeni kanssa. Olenko minä itselleni liikaa, vai liian vähän? Olen huomannut että todellakin olen liian. Olen liian vähän/paljon arvostanut sitä, mikä, mistä ja millainen olen. Poden murrosikääni nyt melkein nelikymppisenä, teen tänään niitä virheitä joita olisi pitänyt tehdä 15 vuotiaana. Availen toukan koteloani ja loukkaan huomaamattani ihmisiä, käyttäytymällä niin kuin minua kohtaan joskus käyttäydyttiin. Mutta olen edelleen väärän ikäinen kokeakseni olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan, voidakseni käyttäytyä toisia ajattelematta. Olisi vain niin ihanaa voida ajatella kaikista pelkää hyvää. Siihen en kuitenkaan kykene sillä jossakin suhteessa olen edelleen se elämäni, rypistetty, rutattu ja uudelleen suoristettu paperi.

  -W-