Tiedättekö tämän tunteen?
Kuristaa, puristaa ja jurpiin niin juman perkeleesti. Saappa tämä hepuli julkisella paikalla melkein nelikymppisenä. Tehty ja koettu, samoin kolmekymppisenä, 20, 15 vuotiaana ja tuon nappulan ikäsenä ja siinä väälissä melko jumalattoman montakertaa muulloinkin. Tavallaan sääli omia vanhenpianikin. toisaalta enpä sääli yhtään. Ymmärrystä olisi tilanteissa toivottu puolin ja toisin.Kaikkia tuskin muistaa (Onneksi), kaikkia ei halua muistaa ja oi ihanuutta tämä nappula sata varmasti rakastaa minua ja paria miljoonaa muuta ihanaa ihmistä, plus rakkaita vanhenpiaan (?) tästä ah niin ihanasta muistutuksesta ja videosta joka somasti on linkitetty juupatuupeen. Minut moinen saattaisi saada melko helposti vajoamaan maan alle suunnittelemaan tuhannen julmia kostotoimenpiteitä.
Ja toden totta tuosta videostakin huokuu mukelon raivo. Ei ole hajuakaan minne vahemmat tai muut yltiö-aikuiset ovat häntä viemässä, mutta mikä tahaansa on matkan syy, se ei toden näköisesti miellytä. Vaan haittaako tuo kaikkitietäviä aikuisia? -NÖYBh. UGH olemme päättäneet, met menemme. Emme rauhoita tenavaa vaan annamme huutaa ja suuressa viisaudessa vielä kuvaamme sen, nauramme raivarille ja laitamme nettiin, että ihmiset näkee millaisia raivareita kullannuppumme saa. Minun ymmärrys meni tänään pahasti solmuun tämän videon näkemisestä. Siis tässähän on kyllä, sekä kauhistuksen, että komiikan aineet. Mutta tänään enin tunne-elämys iski itseäni fyysisenä tuskana. Omakohtaisena kauhuraivona.
En tiedä mikä aiheutti naperon pahan olon, mutta minulla paha olo johtuu aikuisen haasteista. Surettaa ja suututtaa omat sekaiset asiat ja kertakaikkisesti huudattaa aivan yhtä huolella kuin tuota lasta. Ihan itsekseni itkeskelen kyllä, mutta tunne on, kuin istuisin liikkuvaan vaunuun vyötettynä ja huutaisin hulluna että "pelit seis tahdon ulos" Pelottaa, väsyttää, ahdistaa ja raivostuttaa. Kukaan ei kuule ja kuitenkin jossakin on "joku", joka kuljettaa vaunuja. Jossakin täytyy olla joku, joka tietää miten pysähdytään. Ja jossakin täytyy olla joku, joka hallitsisi tilanteen mutta se EN ole MINÄ. APUA. JUman perkele Männään kottiin.
Tuo huutava kullanmuru on jonkun lapsi. Elävä ja oleva, hengittävä ihmispentu. Ja konkreettisesti sen raivo ahdistus kauhistuksen kourissa, aikuisten ihmisten kanssa. Ja mitä tekee aikuiset? KUVAA ja ajaa autoa eteenpäin kohti kauhistuksen aiheuttajaa. (Ja jos lapsi on nyt jonkun tuttavani kullanmuru, ja käyttäytyy näin aina automatkoilla, niin kerro hyvä ihminen se minulle. Voin alkaa sääliä sinua aikuistakin, joka tämmöisen raivopään on aikaan saanut, muutaman erittäin hyvän ja tarkentavan kommentin jälkeen) mutta aidon oikeasti pysäytä auto ja hillitse tuon lapsi-olennon raivo, please, Ja lakkaa helvetissä kuvaamasta idoliitti!
Minulla ei näitä "nilkkakuulia" ole kuin kuuden kummimukelon muodossa. Joka mukula on tuon uhmavaiheen jo ohittanut ja heidän taaperoikäänsä en ole suuremmin päässyt/joutunut kauhistelemaan. Ystävillä on omat punnuksensa ja toisilla sen verran isot pirttiviljelmät, että oma taidottomuuteni lapsenteossa kompensoituu luultavasti sillä. Mutta onko tuon videon teko ihan lapsenkasvatuksellisesti paras ja viisain teko? Oliko sitä viisautta minussa, kun otan ja linkitän tämän kiljumakohtauksen tänne? Siitäkään huolimatta, että katsoessani tätä, näen muksun kasvojen kohdalla omat ponnistuksesta ja raivosta punoittavat poskeni.
Aikuiselta moista huuto käyttäytymistä ei suvaittaisi lainkaan, vaan siitä tulisi melko piaan "Tukiaisten tyttärien julkinen hysteriakohtaus. Lööppi-rinsessalla jäätyi käpy. Lue Seiskan sivuilta miten vaaleatukkaista vitsuttaa." Kun eihän moista kohtausta voi aikuinen saada kuin korkeitaan hulluna humalassa. Öööö Voipa. Mie voin. Tämän tästä. Maailma on toisinaan paskamainen. Sisukset on täynnä kuonaa ja paras tapa saada se kuona ulos on huutaa itkeä ja parkua. Sopii myös miehille, ota ja rynni korpeen ja kilju ja huuda metelöi ja unohda se perkuleen sanonta "älä huuda älä pauhaa, älä särje luonnon rauhaa". Mekasta sielusi halusta ja pura kiukku pois, ennen kuin otat ja alat rakentaa, jossakin maan alla, pikku pikku poterossasi, sitä kosto pommiasi.
Ja sinä jota ei ota pannuun, älä ikinä milloinkaan,erehdy vähättelemään kenenkään raivoa. Se on ihan yhtä kaikki nielevää ja sisimmän mustuttavaa kaikilla. Niin sinulla, kuin naapurin mummollakin. Ja kuten olette huomanneet uutisia kuunnellessanne, jonakin kauniina päivänä, siitä tukahdutetussta raivosta tulee pommien ketju joka tappaa ja silpoo maratoonareita. Järjettömyys joka telottaa leiriläisiä tai koululaisia, umpivieraita ihmisiä, keskellä katua. Se saattaa räjähtää junassa tai linja-autossa, ostoskeskuksessa tai sotatantereella. Päivänsä päättävän kuljettajan auton ratissa, tai koululaisen itsemurhana. Tukahdutettu viha, näytetty viha, jota kukaan ei käsitä, tai joka vähätellään liioitelluksi, tyhjäksi ja tarpeettomaksi tunteeksi. Ketä me olemme neuvomaan miten pitäisi tuntea ja kuinka tunteensa julki tuoda? Joskus vaan kiehuu yli, keittokattilatkin.
Itkupotkuraivarein W
Tuo video kertoo paljonkin pojan vanhemmista. Kotioloissa käytetään kieltä jota lapsen ei tosiaan pitäisi kuulla. Ilmeisesti vanhemmat, tai ainakin yksi heistä on turhautunut, vihainen, rähjää ja silloin se pitää sanoin ilmaista olkoot lapset siinä tai ei.
VastaaPoistaLasta ei kunnioiteta, nauretaan hänen kiukunpurkaukselle aivan kun se olisi paraskin vitsi, ja kaiken lisäksi videoidaan ja laitetaan internettiin koko mailman nähtäväksi. Kylläpä "tärppäs!" Ei edes yritetä puhua lapselle, toisaalta kokemuksesta tiedän että uhmaikäiselle lapselle puhe ei usein tehoa. Mutta tässä ei nähty mitään rauhoitus yritystä, oltiin jotenkin vaan huvittuneita että kylläpä poika on vihainen... heheh.
Miksi lapsi ei halua mennä sinne minne ollaan menossa, se on videosta vaikeata päätellä. Voi hvyinkin olla että päämäärä on tärkeä, eli sinne on jostakin syystä mentävä. Ja silloin ei tosiaan voida olla menemättä vain siksi ettei lapsi halua. Nykyään monessa perheessä vanhemmat elävät lapsen ehdoilla, eli lapsi on pomo. Se ei ole hyvä kenellekään. Lapsi tarvitsee rajoja tunteakseen itsenä turvalliseksi. Tässä perheessä vanhemmilla ei ole haisua rajoista, ei omista saatikka sitten miten sellaisia lapselle annettaisiin.
Viime aikoina on ollut paljon puhetta kasvatuksesta, koulurähjäyksestä, auktoriteetin kunnioituksen puuttumisesta, koulujen huonosta työskentelyilmapiiristä ja moni ongelma perustuu juuri siihen että lapsia ei nykyään opeteta kunnioittamaan toisia ihmisiä. Sitä sanotaan mitä mieleen tulee ja kelle vaan, mitä rivommin sitä tehokkaampaa. Eiköhän tässä juuri tule näkyviin se mitä tulee vanhempiin ettei heitä olla kotona opetettu "ihmistavoille", heillä ei ole itsellään ollut rajoja, niin miten he sitten pystyvät omille lapsilleen rajoja asettamaan... Lapset ovat nykyään hallitsijoita ja vanhemmat hyppivät lasten mielijohteiden mukaan monessa perheessä, ja kun kaikki menee pieleen niinkuin usein menee niin sitten käytetään juuri edesmainittua kieltä jota lapsi käytti k.o. videossa ja raivotaan.
Kasvatuksessa ei tarvitse olla perin ankara, eikä kieltää koko ajan. Sitä pitää opetella keskustelemaan lapsen kanssa, opettaa lapsi näkemään mailma toisen ihmisen näkökulmasta. Lapsi kasvatetaan rakkaudella, hellien, mutta pitää olla selvät rajat. - Itselläni on 21 v. poika ja olen yrittänyt juuri tällä filosofialla olla hänen rinnallaan, ja tähän asti ei ole ollut ongelman ongelmaa. Poikani on täynnä empatiaa toisia kohtaan, kohtelias ja avoin... Taisin onnistua.
Olen pohtinut tuota kasvatusta ihan terminä. Mehän kaikki kasvatamme sekä itseämme että toisiamme. Tyylejä on yhtä paljon kuin kasvattajia. Itse olen toiminut omalta osaltani "kasvattajana" kerho-ohjaajana, järjestyksenvalvojana, leireillä, nuorisotyössä ja vanhusten kanssa ja "vastapelurit" on omalta osaltaan opettaneet minua.En ole kenenkään muun kuin itseni kasvattaja 24/7 mutta luulisin silti että, kun kohtelen kanssakulkijoita samoin kuin toivon itseäni kohdeltavan, pitäisi yleensä tulla takaisin ihan siedettävää käytöstä. Aina niin ei kuitenkaan käy, ja syyt löytyy niin sysistä kuin sepistä. Ihmiset vedetään tätä nykyä niin piippuun elämässä, että vanhemmat ei juurikaan jaksa olla kiinnostuneita lapsistaan, ei ehdi olla kiinnostuneita, tai eivät osaa, tai pahimmillaan, muista koko lapsiaan, kun koko ajan jostain vaaditaan jotain. Lapset katoaa koulukirjoihin, harrastuksiin, kavereiden mukaan ja yhteiskunnan vaatimuksiin ja yleisesti ottaen kukaan ei enää osaa, ehdi, tai kykene huomioimaan ketään, kun maailman hektisyys vie voimamme. Jo vaippaikäisestä alkaen on vaatimuksia, päiväkotiin, muskariin, vauvauintiin, sinne tänne harrastuksiin ennen kuin on tutista luovutettu, jotta vanhemmat voi mennä töihin, tai kouluttautua, tai viettää omaa aikaa, tai "saavat antaa lapselle kaiken sen mitä ilman itse jäivät". Minä en tiedä tahdonko edes tämmöiseen maailmaan tehdä lapsia, ei olisi lainkaan varma, että vaikka minä haluaisinkin kasvattaa lapsen rakastavaksi ja toiset huomioivaksi, antaako maailman hulluus lapsen kasvaa sellaiseksi? Minut tämä maailma on ainakin kasvattanut vihaiseksi, kasvattajistani huolimatta. Eikä tuon pojan tilanne tunnu näyttävän yhtään kummemmalta.
Poista