Viime hetket

Sinä kuritit,
hellit ja hyväilit,
veit pois,
annoit tilalle uutta.

Sinä laitoit
minut virran vietäväksi,

varoittamatta lainkaan 

kuopista,

kivistä,

kuohuvista koskista.

Kertomatta, kuinka paljon

mustelmia,

kolhuja, viiltoja

vihantunteita

minä kokisin.

Unohdit myös kertoa

kunka monta

uupuneen väsyneen 

painajaismaisen 

elämänhetkeä
minä joutuisin kokemaan.

Kuinka paljon
kyyneleitä ja tuskan huutoa.

Mikset varoittanut?
Et kyllä ennakkoon kertonut

ilostakaan,

et onnistumisen riemusta

Et voiton tunteesta,

et siitä helpotuksesta,

minkä koin 

kosken kuohujen päätyttyä.

Et onnesta,

uusista taidoista

Olit aika hiljaa

siitä mitä tuleman piti.

Yllätit minut.

Olen kiitollinen, että 

tutustuttiin,

olen myös kiitollinen

hyvästellessäni sinut.

Voi olla, 

ehkä jonakin 

päivänä kaipaan sinua,

mutta nyt.

Viime hetkilläsi

toivotan sinulle 

hyvää matkaa

historiaan.

~W~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota Osa XVII

Hyppäähän pakettiin Poksu ja Jalo pois tieltä, Juuso hae Hilirimpsis pois kassakoneesta ja Tytti minä kirjoitin osoitteen oikein, tarkistit jo kahdeksannen kerran, että kirjeet on mukana. Onko kaikki hyvin Poksu? Hyvää matkaa ja rohkeaa mieltä. Jos ei kirje mene minne pitää, tule takaisin. Tiedät kyllä reitin.

Saattaja joukko oli valtava ja pojat mimmoinen hulina hetken aikaa oli kioskissa, kun kaikki kävi hyvästelemässä  Poksua. Eihän hän lopullisesti pois muuta, mutta jännittäväähän se on kun reissutaan ihmisten reitillä.

Kievarin väki alkoi siirtyä alta pois ja minä annoin kirjeen postin tädille. Kuiskasin vielä "hyvää matka, en toivottavasti unohda sinua."

Tästä on jo hetki aikaa, kun ensimmäinen ja toinen kirje lähti, Poksua ei ole näkynyt sen koommin. Seikkailu lienee niin jännittävä, ettei hän ole vielä malttanut lopettaa.
Itse mietin Kaarnalalle esittämääni toivetta taijasta, jolla pysyisin edelleen Luonnonkansan kirjurina.

Valmistuin jo Möyhijäksikin ja minulla on oma työni. Välillä he, Luonnonkansan väki, tulee juttusille ja välillä hoidan ihmisten vaivoja ja teen oppimaani.

Herra Kaarnala, antoi minulle taijaksi, pätkän maton kudetta, muutaman kiven ja käpyjä. Kävyt otti Juuso, Tytti, sekä Hilirimpsis, lupasivat nakella minua niillä, jos alan liian ihmiseksi. Kivet lupasi Jalo, Jasmike ja Kyösti Jalonsydän laittaa kenkiini, jos muutun taas Unenkulkijaksi. Muutkin Kievarin kulkijat lupasivat asettaa omat taikansa, jotta säilyttäisin ilovaloni. Paras taika oli kuitenkin se pätkä maton kudetta.

"Kattilan väki auttaa sinua muistamaan leikit ja hauskat jutut." Sanoi Herra Kaarnala.  "Ei ole väärin, että aikuinenkin ihminen voisi säilyttää ilon ja hilpeyden mielessään. Ja lapsuuden leikkejä ei ole koskaan pakko kadottaa, sinä kutsut Tuhka-Rouvaa Mummoksi. Onhan 14vuotta jo aikuisen ja arvokkaan KissaRouvan ikä, eikä Vienonenkaan enää vauva ole, vaikka sinä niin ajattelet, mutta otappa ja vedäppä tuota kudetta hetki perässäsi."

Tein työtä käskettäessä ja saman tien ampaisi Kattilan väki liikkeelle langan perässä, Hitupikkuiset ratsasti JIIIIHAATa huutaen Kattilaisten selässä ja kaikki jäivät seuraamaan menoa hymyssä suin. Minä nauroin ääneen. Hetkeksi koko tuvan olennot pysähtyi ja katsoivat minua, kuin eivät oisi koskaan ennen nähneetkään.

"Nauru on paras tapa saada meidät lähellesi. Pidä ilo aina taskussa ja hyvät asiat sydämessäsi niin me emme ikinä katoa. Ja kun ihmisellä sinussa on kiire, kysy hältä, miksi? Yleensä he ei osaa vastata, ihmiset itselleenkään. Kiire on aina,  jos sen antaa juurtua luokseen, mutta kun vaan sinnikkäästi pidät ohjat käsissäsi ja ilon itsessäsi, aikataulu muuttuu kuin huomaamatta armeliaammaksi."

"Sinä olit rohkea kun aloitit uutta, kun opit ja teit itsestäsi itsesi näköisen. Kirjuri sinussa on ja voi hyvin, niin kauan kun sinun ilosi ja sydämesi voi hyvin. Ja Möyhijä sinussa on juuri semmoinen kuin sen kuuluukin olla. Ei elämää liian vakavasti tarvitse ottaa. Se siitä Kirjurin työstä tekeekin niin vaikean. Aikuiseksi kasvaminen. Se tuo kipuja ja menetyksen tuskaa ja opettaa, kuinka ihmismaailmassa Pitää elää. Ihmismaailmassa ei oikein poikkeuksia suvaita. Siksipä ihmisen, jolla on henkimaailma ja Luonnonkansa sisällään ja vierellään, on hyvä kasvattaa itselleen ilosta viitta ja riemusta kilpi, haarniska hassuista saduista, jos aikoo Pitäisi säännöt sietää."

"Mutta apua saat, kun sitä pyysit, vaikka oisit voinut vain kadota. Nyt sinä olet meidän ystävä. Ja eikös ystävistä ole tapana hiukan huolehtia? Niin me teemme sinulle. Ja nyt me huolehdimme, että joulusi on kiireetön ja hyvä."

Joulurauhaa teillekin. T

~Kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjuri kadota? Osa XVI

Huomenta kaikille, huomenna Poksu lähtee maailmalle.
Kirje on kirjoitettu, Tytti on tarkastanut, että se mahtuu luukusta ja että ne kirjeet on myös kuoressa, ja kuoren päällä on varoitukset ja oikea osoite, tarkastin sen Ope-Tyttiltä.

Ja Tytille tiedoksi, vaikka minä tahdoinkin, että hiukset pysyy sinisenä pitkään, ei kaikki tahdo niitä kestävän värin taikoja hiuksiinsa, Ope-Tytti on enenpi semmoisen hempeän roosan värinen tiesitkös?

Ja Kaikki lähtijät, me lähdemme siis tänään koululle. Esittelen Tytin Poksulle, ettei hänen tarvitse enää pelätä tuntematonta. Saat olla kassissa turvassa, kurki, minkä voit.

Ja te muut, Vaikka Möyhijämestari Muriel Mielihyvä antaakin meidän ystävällisesti tutkia koulua ja opettaa meille Möyhimisen saloja, niin pitäkää huoli, ettette roiku verhoissa ja asiakkaitten kassien kahvoissa, tai hierontapöydällä häiritsevästi. Tavaroita ei saa pudotella, eikä valoja räpsytellä. 

Ja Juuso Uskallappas vielä tehdä Kalle Rangolla se Vilkutus temppu minä Möyhin itse sinut. Se rouva, joka näki luurangon liikkuvan oli saada kohtauksen. Kesti kauan ennenkuin sain hänet uskomaan, että joku oppilaista oli tehnyt kepposen.Vaikka useimat ihmiset ei teitä huomaa, voi olla aika häiritsevää, jos esimerkiksi sinä Jalo, täytät koko loossin ja siellä pitäisi kahden ihmisenkin kyetä liikkumaan. Jos hiukan pienemmäksi muuntuisit, sopiiko?

Mutina ja jupina säesti lähtö tohinoita ja Uljas oli ääriään myöden täynnä. Eihän se ulos näy näkymätön, mutta kun se näkymätön on niin tiivistä kuin Luonnonkansa, on se pakko huomata kaikilla muilla aisteilla.

Kuinka moni on huomannut viimepäivinä hipaisuja ja tönintää kaupoissa ja ostoskeskuksissa? Niin isoissa paikoissa luulisi olevan tilaa kaikille, mutta Luonnonkansan hääriessä mukana, tuntuu, että pitää vetää vatsa sisään ja kulkea kuin ruuhkabussissa. Sillähän hekin matkustaa, millä mekin. Ihmekkö kun on tiivistä?

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjuri kadota? Osa XV

Ihmiskiireiden vuoksi tunnen olevani hukassa, muistini vuotaa, kuin seula. Enkä kohta enää erota sormia varpaista. Apu olisi minullekin tarpeen. Minä muistan nyt, kun kerroitte joskus vuosia sitten, että Kirjurit katoavat ja että meitä on enää vähän. En tiedä miten kauan vielä kykenen muistamaan sen, sillä tuntuu kuin teidän maailma hämärtyisi aina, kun olen kauemmin koulussa, tai paikoissa, joissa liikkuu aikuisia ja vakavamielisiä ihmisiä. 

Olen varma, että kun ihmisiä kuitenkin olemme, tuo ihmismaailma on niin kovin voimakkaasti mukanaan vievä. Ja mitä vakavamielisemmässä seurassa olemme, sen vähemmän enää pystymme kuulemaan henkimaailman kertomuksia. Meistä tulee vakavamielisiä, totisia ja kiireisiä ja meille tulee aikuisten ja kiireisten ihmisten velvollisuudet. Kiire ei vaan ole minun mieleeni, se vie ilon elämästä ja aiheuttaa muistin menetyksiä.

Minä valmistun ehkä pian Möyhijäksi ja sitten minun pitää päättää, mitä teen seuraavaksi. Kaikki tämä ihmismaailman virallisuus ja tehokkuus pelottaa minua. Täytyisi olla vakavamielinen ja kaiken taitava ja virastokieltä ymmärtävä ja miten semmoinen voi säilyttää kosketuksen sydämeensä? Minä haluan olla teidän kirjuri ja oman maailmani Möyhijä, semmoinen omanlaiseni. En semmoinen kehon anatomisesti oikein ylösalaisin osaava, vaan semmoinen, joka näkee ja kuulee muutakin, kuin pelkän kirjaviisauden, vaikka sekin on tarpeellista viisautta. Ihmiskehohan on alati uusiutuva?

Annathan vaikka kiviä taskuun, että pysyisin kuulevana ja sydämeltä avoimena ja teidän ilonvaloanne lähellä. Etten unohtaisi ja kadottaisi mitään näin rakasta ja tärkeää, vaikka ihmismaailmassa nyt enemmän aikaani vietänkin. Haluan aina säilyttää ovet avoimena teidän maailmaan.

~ Kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjuri kadota? Osa XIV

Oli suunnaton helpotus palata tänne. Nyt kun olen monta kertaa kulkenut, kirjurin laukussa koululla ja Uljaksen kyydissä, milloin missäkin, en enää niin kovasti pelkää kaiken karvaisia ääniä. Onhan se toki aivan toisenmoista istua Toimistotonttuna joulupukin postissa, kuin matkata pakuttina pakuttien joukossa.

Ymmärrän nyt, miksi Joulupukki varoitti, lupaa kysyessäni, että se voi olla hirmuisen jännittävää pienelle tontulle, maailman matkaaminen. Voi tulla moneen otteeseen emoa ikävä ja kotokonnuille kaipuuta. Sanoi vielä, että että "hädän hetkellä pyydä apua, niin palat sinne, mistä saat oikeanlaisen avun, sen hetken ongelmaan." Ja minä palasin tänne. En tosin tiedä, kuinka tämä minua auttaa, kun Kirjurikin on kuin unenkulkija.

"Kyllä minä kuulen," kuului sohvan nurkasta. Päät kääntyi ja kurkki Kirjurin suuntaan. "Oletkos hereillä?" Hyppeli Juuso huoneen poikki niin innoissaan, että hätyytti Kattilan väenkin karkuun sohvaltaan. Olen minä, te olette viimepäivinä keskustelleet niin tiiviisti keskenänne, etten ole viitsinyt häiritä. Tiedän kyllä, että kauan on siitä, kun olen ollut viimeksi meidän yhteisellä taajuudella, mutta tänään olen tässä.

Ja jos Herra Kaarnala voisi hiukan auttaa. Tarvitsisin taijan, etten ihan eksyisi teidän luota, sillä tahtoisin auttaa Poksun uudelle matkalle. Kuulin Tytti-Opettajalta, ettei ensimmäinen matka onnistunut ollenkaan. Kaikki katosi. Kirje ei ikinä löytänyt perille. Siksi onkin ihanaa, että Poks on nyt kuitenkin edelleen ilonamme täällä, eikä eksyksissä postikonttoreiden kellareissa, tai jonkun postiryöstäjän taskussa.

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota Osa XIII

-Poks, mitä sinä sanoitkaan  siitä toiveestasi? -Matkata postina postin joukossa? Kysyi Jalo. -Niin. Se olisi jännittävintä ikinä. Ei se ehkä ihmisiltä onnistuisi, kun ovat niin suuren suuria, mutta meiltä se onnistuisi, kun olemme tämän moisia.

"Mutta Kirjurihan laittoi sinut pakettiin ja me olimme mukanakin kun paketti lähti, Ruubertti meni viidesti siitä koepostiluukustakin ulos ja sisälle, Hitupikkuinen eksyi kassakoneeseen ja Jalo oli aikeissa kaataa karkkihyllyt. Ei ole isojen paikka, meidän postkonttuurimme. Joulupukin postikonttori oli sentään suuri ja avara, siellä mahtui Vuorenpeikotkin liikkumaan. Ja kuinka paljon siellä oli työssä väkeä." Tytti puheli.

Poksu, punastui ja alkoi kertoa "Siis menossahan minä olin. Mukavasti olin paketissa, kuusen, oven ja ovenalusmaton kanssa, mutta siellä oli kovasti pimeää, ja jännittävää. Koetin reiänkin tehdä kuoreen, mutta ei sieltä vaan näkynyt valon häivää. Ääniä kuuluin. Rapinaa ja jupinaa, autojen ääniä ja taisin minä olla jonkun tovin lenkoneessakin, ja kun vihdoin alkoi tuntua, että oisin perillä. Minua alkoi niin kovin jännittää, että loikkasin ovesta ja jouduin toiseen pakettiin, ja siitä seuraavaan ja taas ja taas ja lopulta yhdestä paketista hyppäsin salaa ulos, kun sen kulma oli revennyt. (Pojat miten hullusti, niitä paketteja kieputetaan ja pyöritellään postin mukana.) Ja kun minä pääsin pakutista ulos, minä vaan ajattelin että -Apua! Postitontun lakkini minä siinä tohinassa kadotin, mutta seuraavan silmän räpäyksen jälkeen, olin taas täällä Kievarissa teidän luona."

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa XII

Postitonttu Poks...

Poksu siis kaikkien kievarilaisten kesken, on pienen pieni ja ujon vilkas. Aivan ihana tonttu, kaukaa Joulupukin postikonttorilta. Tehnyt töitä niin leimaajana, kun lajittelijana ja postinkantajana, koko pitkän pitkän tontun elämänsä.

Hyvä työssään ja reipas, hän on jopa ollut Joulupukin henkilökohtaisena avustajana ja kirjoittanut tuhansiin ja taas tuhansiin kirjeisiin osoitteet, liittänyt merkit ja lähettänyt eteenpäin, Poksun käsiala on tasaista ja kaunista, kaunokirjoitus ja kalligrafian salat oli hälle helppoa kauraa. Täytyy myöntää, että minä hiukan kadehdin, hänen kaunista kirjoitustaan.

Poksu on ikänsä kaiken asunut Korvatunturin kupeella, Joulupukin huolella piilotetussa kylässä. Ja ikänsä kaiken hän on myös kirjeiden ja kirjojen välityksellä, oppinut maailmasta muualla kaikenlaista. Myös kieliä, erilaisia kulttureita, joulutapoja ja jopa oppinut, ettei jokapaikassa vietetä joulua, tai, jos vietetään, se voi ollakin tyyten toisenlainen, kuin meillä, tai Englannissa. 

Poksu rakastaa lukemista ja kirjoittamista. Samoin hän rakastaa tutkimista. Mutta tähän mennessä, hän on ehtinyt oikeasti tutkia vain yhtä pientä ametistikaivosta ja joulupukin porovaljakon toimintaa. Miten mitkäkin valjaat kiinnitetään ja millä käskyillä koko koparakööri saadaan liikkeelle ja oikein ohjatuksi. Hän myös tietää lentääkö porot todella, vai onko se vaan huijausta, sekä sen millaisella joulutaijalla Joulupukki oikeasti jakaa kaikki lahjat...? Poksu on valjakon ja taikojen suhteen muuten todella tietävä, mutta suurin osa hänen tiedoistaan on EHDOTTOMAN-SALAISTA, SUPER-SALAISTA ja ERITYISEN-SALAISTA tietoa, joten sitä ei nyt vaan saa kertoa tässä.

Mutta siitä taas saan kertoa, että Postitonttu Poks on haaveillut saavansa tutustua koko maailman ihmeisiin. Jo silloin, kun Tytti opiskeli emännöinti-taitoja Joulumuorin avustuksella, Poksu kertoeli Tytille ajatuksistaan ja toiveistaan. Heistä oli tullut hyvät toverukset, sillä heillä molemmilla oli tiedonkerääjän luonne. Mikään uuden oppiminen, ei tuntunut olevan riittävästi. Niinpä he tuntuivat osallistuvan jokaiselle Korvatunturilla järjestettävälle luennolle ja kurssille, oli aihe kuin aihe.

Tämän verran Poksusta tällä erää.

~Kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa XI

Valo,

ilo,

mielenvoima

Kadonnut 

kirjurin 

taikavoimat.

Kuka ne löytää,

ken niitä 

tarvitsee?

Varastettu?

Viekkaudella

voitettu?

Vai vaan 

hukkaan heitetty?

Arvotta annettu pois?

Tarinat

pois heitetty?

Turinat

loppuun kerrottu?

Niinkin 

käydä kai vois?

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita:Voiko Kirjurit kadota? Osa X

"Kirjuri alkaa taas haalistua." -Ennemminkin kasvattaa muuria, sanoisin minä. "Jotakin mitä lie, mutta hyvältä tämä ei näytä." Kertoiko Möyhijämestari Muriel mitään tulevasta? Jalo, Herra Kaarnala, Juuso ja Tytti keskusteli keittiön pöydän ääressä, päät vastakkain.

Kirjuri koetti kokata ja lukea yhtäaikaa. Kattilasta nousi katku ja kievarin asukkaat ravistelivat päätään, "ei taida kirjuri tänäänkään saada palamatonta ruokaa" totesi yksi kulkijoista. Kurmeetontuksi häntä toiset kutsuivat, mutta itse hän tituleerasi itseään Mimmi Makuseksi. Mimmi oli alkanut viihtyä Satulan Kievarissa ihan vain siksi, että kirjuri oli varsin oppivainen kokki toisinaan. Mimmi tunsi syvää huolta siitä, että kirjurin kokintaidot huononi sitä mukaa, kun hänen ajatuksensa muuttuivat enemmän ihmisellisiksi.

"Einekset", tuhahti hän halveksivasti. "Olkoonkin, että ne on suuri apu kiireessä, mutta valitsisipa hän nyt edes maistuvia ruokia, eikä ainaista, makaroonia ja ylikypsiä kasviksia, purukumiksi tehtyjä lihapaloja, jotka viel päälle päätteeksi polttaa. Koetin säätää palovarottimenkin erityisherkäksi, mutta ei auta."

"Möyhijämestarin mukaan opiskelijat valmistautuivat näyttämään taitojaan." Tokaisi Suttu Suonkulkija Mimmin mutinoiden väliin ja sai sillä aikaan hiljaisen muisteloitten jupinan. Kirjuri oli ensinäytöissään ollut pulassa ja pelokas. Kadotti kokonaan yhteytensä tietoihinsa ja taitoihinsa. 

Luonnonkansa oli apuna ja silti heillä oli käsissään vaan romahtanut ja itkevä kirjuri. "Kaikki menee pieleen" nyyhki kirjuri tauollaansa puiden ja kivien lomassa. Lohdutukset kaikuivat kuuroille korville ja vaikka he kuinka koettivat rohkaista ja auttaa, ei kirjurin paniikki hellittänyt. Vasta käsillä työskennellessään kirjuri sai otteen sisäisistä voimistaan. Ehkä se johtui myös hiukan siitä, että Jalo ja kumppanit yhdessä Murielin kanssa, tukivat kirjuria niin rohkaisupuhein, kuin käsineenkin.

Melkoinen näky Jalo suurine käsineen antamassa voimaa, Tytti tarkkuudellaan auttamassa, että kivut löytyy, Juuso  antamassa ketteryytä, että hankalimmastakin paikasta löytyy hyvä ote. Muriel ja  Herra Kaarnala opettamassa omia tietojaan. "Ei voi tulla kuin hyvä, jos näin teet ja omiasikin vielä lisäät", sanoi Muriel kovalla äänellä. "Kirjaviisautta oppii kirjasta, sydämen viisaus tulee sydämestä, sitäkin tarvitaan, jos aijot möyhentää hyvin. Ja hyvin sinä möyhennätkin." "Jalo, Hiukan vähennä voimaa, etteivät ihmiset luule Hiisi Lujakouraksi, ei kirjuri Jättejä möyhennä." Hirnui Muriel Jalolle, sivulauseessa.

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa IX

"Se kävi hitaasti, turinan kirjoitus" hämmästeli Juuso Herra Kaarnalalle. "Oletkos Siinä! Moittimatta ollaan, kun kerran Kirjuri kirjoitti." murahti Jalo. Kaarnala toppuutti riitapukareita ja kertoi, kuinka pitkä kirjaamistauko korotti kirjureitten kynnyksiä.

Juuso Katsoi hölmistyneenä ovien suuntaan ja tokaisi, että samanlaisiahan nuo kynnykset on, kuin aina ennenkin. Herra Kaarnala hörähti ja selitti, että se on semmoinen kielikuva, "Eikö niin, että korkeat kynnykset ovat pienille aina haastavia?" -kyllä kai olethan tuon nähnyt. "No niin, jos ihmisen mielessä jokin asia tuntuu vaikealta, hän kasvattaa semmoisen "mielen kynnyksen" joka on niin korkea, että se on kuin muuri suunnitelman toteutumisen edessä. Toteuttaminen tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta niin kauan, kuin tuo kynnys, tahi muuri siellä mielessä on."

-Siksikö kirjuri ei kirjoittanutkaan Poksun tarinaa tänäänkään?
"Siksi, hän pelkää, ettei muista sitä oikein. Tekee virheen ja kuten tiedät, kirjurin kirjoittama aina tapahtuu. Hän muistaa sen säännön vielä, joten toivoa on. Kyllä Poksun turinat vielä kirjataan, kunhan kirjuri saa itseluottamuksensa ja ilonsa takaisin. Jos Poksu malttaa odottaa, maltat varmasti sinäkin eikö niin?"

~kirjuri~