Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota Osa XIII

-Poks, mitä sinä sanoitkaan  siitä toiveestasi? -Matkata postina postin joukossa? Kysyi Jalo. -Niin. Se olisi jännittävintä ikinä. Ei se ehkä ihmisiltä onnistuisi, kun ovat niin suuren suuria, mutta meiltä se onnistuisi, kun olemme tämän moisia.

"Mutta Kirjurihan laittoi sinut pakettiin ja me olimme mukanakin kun paketti lähti, Ruubertti meni viidesti siitä koepostiluukustakin ulos ja sisälle, Hitupikkuinen eksyi kassakoneeseen ja Jalo oli aikeissa kaataa karkkihyllyt. Ei ole isojen paikka, meidän postkonttuurimme. Joulupukin postikonttori oli sentään suuri ja avara, siellä mahtui Vuorenpeikotkin liikkumaan. Ja kuinka paljon siellä oli työssä väkeä." Tytti puheli.

Poksu, punastui ja alkoi kertoa "Siis menossahan minä olin. Mukavasti olin paketissa, kuusen, oven ja ovenalusmaton kanssa, mutta siellä oli kovasti pimeää, ja jännittävää. Koetin reiänkin tehdä kuoreen, mutta ei sieltä vaan näkynyt valon häivää. Ääniä kuuluin. Rapinaa ja jupinaa, autojen ääniä ja taisin minä olla jonkun tovin lenkoneessakin, ja kun vihdoin alkoi tuntua, että oisin perillä. Minua alkoi niin kovin jännittää, että loikkasin ovesta ja jouduin toiseen pakettiin, ja siitä seuraavaan ja taas ja taas ja lopulta yhdestä paketista hyppäsin salaa ulos, kun sen kulma oli revennyt. (Pojat miten hullusti, niitä paketteja kieputetaan ja pyöritellään postin mukana.) Ja kun minä pääsin pakutista ulos, minä vaan ajattelin että -Apua! Postitontun lakkini minä siinä tohinassa kadotin, mutta seuraavan silmän räpäyksen jälkeen, olin taas täällä Kievarissa teidän luona."

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa XII

Postitonttu Poks...

Poksu siis kaikkien kievarilaisten kesken, on pienen pieni ja ujon vilkas. Aivan ihana tonttu, kaukaa Joulupukin postikonttorilta. Tehnyt töitä niin leimaajana, kun lajittelijana ja postinkantajana, koko pitkän pitkän tontun elämänsä.

Hyvä työssään ja reipas, hän on jopa ollut Joulupukin henkilökohtaisena avustajana ja kirjoittanut tuhansiin ja taas tuhansiin kirjeisiin osoitteet, liittänyt merkit ja lähettänyt eteenpäin, Poksun käsiala on tasaista ja kaunista, kaunokirjoitus ja kalligrafian salat oli hälle helppoa kauraa. Täytyy myöntää, että minä hiukan kadehdin, hänen kaunista kirjoitustaan.

Poksu on ikänsä kaiken asunut Korvatunturin kupeella, Joulupukin huolella piilotetussa kylässä. Ja ikänsä kaiken hän on myös kirjeiden ja kirjojen välityksellä, oppinut maailmasta muualla kaikenlaista. Myös kieliä, erilaisia kulttureita, joulutapoja ja jopa oppinut, ettei jokapaikassa vietetä joulua, tai, jos vietetään, se voi ollakin tyyten toisenlainen, kuin meillä, tai Englannissa. 

Poksu rakastaa lukemista ja kirjoittamista. Samoin hän rakastaa tutkimista. Mutta tähän mennessä, hän on ehtinyt oikeasti tutkia vain yhtä pientä ametistikaivosta ja joulupukin porovaljakon toimintaa. Miten mitkäkin valjaat kiinnitetään ja millä käskyillä koko koparakööri saadaan liikkeelle ja oikein ohjatuksi. Hän myös tietää lentääkö porot todella, vai onko se vaan huijausta, sekä sen millaisella joulutaijalla Joulupukki oikeasti jakaa kaikki lahjat...? Poksu on valjakon ja taikojen suhteen muuten todella tietävä, mutta suurin osa hänen tiedoistaan on EHDOTTOMAN-SALAISTA, SUPER-SALAISTA ja ERITYISEN-SALAISTA tietoa, joten sitä ei nyt vaan saa kertoa tässä.

Mutta siitä taas saan kertoa, että Postitonttu Poks on haaveillut saavansa tutustua koko maailman ihmeisiin. Jo silloin, kun Tytti opiskeli emännöinti-taitoja Joulumuorin avustuksella, Poksu kertoeli Tytille ajatuksistaan ja toiveistaan. Heistä oli tullut hyvät toverukset, sillä heillä molemmilla oli tiedonkerääjän luonne. Mikään uuden oppiminen, ei tuntunut olevan riittävästi. Niinpä he tuntuivat osallistuvan jokaiselle Korvatunturilla järjestettävälle luennolle ja kurssille, oli aihe kuin aihe.

Tämän verran Poksusta tällä erää.

~Kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa XI

Valo,

ilo,

mielenvoima

Kadonnut 

kirjurin 

taikavoimat.

Kuka ne löytää,

ken niitä 

tarvitsee?

Varastettu?

Viekkaudella

voitettu?

Vai vaan 

hukkaan heitetty?

Arvotta annettu pois?

Tarinat

pois heitetty?

Turinat

loppuun kerrottu?

Niinkin 

käydä kai vois?

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita:Voiko Kirjurit kadota? Osa X

"Kirjuri alkaa taas haalistua." -Ennemminkin kasvattaa muuria, sanoisin minä. "Jotakin mitä lie, mutta hyvältä tämä ei näytä." Kertoiko Möyhijämestari Muriel mitään tulevasta? Jalo, Herra Kaarnala, Juuso ja Tytti keskusteli keittiön pöydän ääressä, päät vastakkain.

Kirjuri koetti kokata ja lukea yhtäaikaa. Kattilasta nousi katku ja kievarin asukkaat ravistelivat päätään, "ei taida kirjuri tänäänkään saada palamatonta ruokaa" totesi yksi kulkijoista. Kurmeetontuksi häntä toiset kutsuivat, mutta itse hän tituleerasi itseään Mimmi Makuseksi. Mimmi oli alkanut viihtyä Satulan Kievarissa ihan vain siksi, että kirjuri oli varsin oppivainen kokki toisinaan. Mimmi tunsi syvää huolta siitä, että kirjurin kokintaidot huononi sitä mukaa, kun hänen ajatuksensa muuttuivat enemmän ihmisellisiksi.

"Einekset", tuhahti hän halveksivasti. "Olkoonkin, että ne on suuri apu kiireessä, mutta valitsisipa hän nyt edes maistuvia ruokia, eikä ainaista, makaroonia ja ylikypsiä kasviksia, purukumiksi tehtyjä lihapaloja, jotka viel päälle päätteeksi polttaa. Koetin säätää palovarottimenkin erityisherkäksi, mutta ei auta."

"Möyhijämestarin mukaan opiskelijat valmistautuivat näyttämään taitojaan." Tokaisi Suttu Suonkulkija Mimmin mutinoiden väliin ja sai sillä aikaan hiljaisen muisteloitten jupinan. Kirjuri oli ensinäytöissään ollut pulassa ja pelokas. Kadotti kokonaan yhteytensä tietoihinsa ja taitoihinsa. 

Luonnonkansa oli apuna ja silti heillä oli käsissään vaan romahtanut ja itkevä kirjuri. "Kaikki menee pieleen" nyyhki kirjuri tauollaansa puiden ja kivien lomassa. Lohdutukset kaikuivat kuuroille korville ja vaikka he kuinka koettivat rohkaista ja auttaa, ei kirjurin paniikki hellittänyt. Vasta käsillä työskennellessään kirjuri sai otteen sisäisistä voimistaan. Ehkä se johtui myös hiukan siitä, että Jalo ja kumppanit yhdessä Murielin kanssa, tukivat kirjuria niin rohkaisupuhein, kuin käsineenkin.

Melkoinen näky Jalo suurine käsineen antamassa voimaa, Tytti tarkkuudellaan auttamassa, että kivut löytyy, Juuso  antamassa ketteryytä, että hankalimmastakin paikasta löytyy hyvä ote. Muriel ja  Herra Kaarnala opettamassa omia tietojaan. "Ei voi tulla kuin hyvä, jos näin teet ja omiasikin vielä lisäät", sanoi Muriel kovalla äänellä. "Kirjaviisautta oppii kirjasta, sydämen viisaus tulee sydämestä, sitäkin tarvitaan, jos aijot möyhentää hyvin. Ja hyvin sinä möyhennätkin." "Jalo, Hiukan vähennä voimaa, etteivät ihmiset luule Hiisi Lujakouraksi, ei kirjuri Jättejä möyhennä." Hirnui Muriel Jalolle, sivulauseessa.

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa IX

"Se kävi hitaasti, turinan kirjoitus" hämmästeli Juuso Herra Kaarnalalle. "Oletkos Siinä! Moittimatta ollaan, kun kerran Kirjuri kirjoitti." murahti Jalo. Kaarnala toppuutti riitapukareita ja kertoi, kuinka pitkä kirjaamistauko korotti kirjureitten kynnyksiä.

Juuso Katsoi hölmistyneenä ovien suuntaan ja tokaisi, että samanlaisiahan nuo kynnykset on, kuin aina ennenkin. Herra Kaarnala hörähti ja selitti, että se on semmoinen kielikuva, "Eikö niin, että korkeat kynnykset ovat pienille aina haastavia?" -kyllä kai olethan tuon nähnyt. "No niin, jos ihmisen mielessä jokin asia tuntuu vaikealta, hän kasvattaa semmoisen "mielen kynnyksen" joka on niin korkea, että se on kuin muuri suunnitelman toteutumisen edessä. Toteuttaminen tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta niin kauan, kuin tuo kynnys, tahi muuri siellä mielessä on."

-Siksikö kirjuri ei kirjoittanutkaan Poksun tarinaa tänäänkään?
"Siksi, hän pelkää, ettei muista sitä oikein. Tekee virheen ja kuten tiedät, kirjurin kirjoittama aina tapahtuu. Hän muistaa sen säännön vielä, joten toivoa on. Kyllä Poksun turinat vielä kirjataan, kunhan kirjuri saa itseluottamuksensa ja ilonsa takaisin. Jos Poksu malttaa odottaa, maltat varmasti sinäkin eikö niin?"

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa VIII

Yhtenä iltahetkenä Kievarissa oli melkoinen kuhina. Kirjuri oli järjestänyt kestit, hiukan leiponut ja kutsunut ihmisystäviään kylään. Luonnonkansa, joka oli ottanut tavakseen liittyä seureeseen, aina kun kutsu kävi,  liikkui joukon jatkona ja maisteli pöydän antimia, kuten asiaan kuului.

Hulina oli melkoinen ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Osa kirjurin mielestä vaelteli ihmismaailmassa ja osa Luonnonkansan parissa. Kovin usein kuluneen puolenvuoden aikana, ei ollut tapahtunut sitä, että mieli olisi tutkinut myös Luonnonkansaa ja sen tarinoita, mutta nyt se tuntui kuuntelevan kumpaakin.

Rento. Totesi Herra Kaarnala.
Onnellinen. Totesi Tytti ja hymyili.

Tasapainoinen. Kuiskasi Jalo ja Juuso tasapainotellen valtavaa herkkukuormaa Kesälän puolelle.

"Kuuntelisikohan hän nyt minuakin?" Kysyi Postitonttu Poksu, istuen kirjahyllyssä, syömässä suurta annosta kakkua?  

"Kuuntelee, mutta ethän pahastu, jos en juuri nyt kirjoita?"
Kaikki hätkähti hieman, Kirjuri puhui nykyään niin harvoin Luonnonkansalle suoraan, mielessään, tai ääneen, että se kuulostikin jotenkin oudolta. Karheammalta.

"Kuuntelee kirjuri. Ja kirjaa huomenna kunhan on rauhallisenpaa, sopiiko?" Poksu ilahtui niin, että hyppäsi kirjurin kaulalle halaamaan. Ja siinä olkapäällä, korvaan kuiskutellen, kertoi itsestän  yhtä jos toista.

~Kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa VII

Siitä tuli tapa. Joka kerta kun kirjuri lähti kouluunsa, Kievarin kävijöistä joku, lähti hänen turvaksi. Herra Kaarnala oli useimmiten vapaaehtoinen Tytin, Juuson ja Jalon kanssa, Suttu Suonkulkija,  Hilirimpsis ja Roopertti Rupsu olivat monesti myös mukana pienen kokonsa vuoksi. Heidän oli helppo piiloutua repuun, taskuun, tai hiustupsun taa.

Ilokseen he huomasivat, että myös koulurakennuksella oli omat Kulkijansa ja Haltijansa. Luonnonkansan Möyhijät olivat ottaneet tavakseen käydä tutkimassa eroavaisuuksia ihmiskehossa ja eteeristen olentojen kehossa. "Kaikesta voi olla aina hyötyä," totesi Möyhijämestari Muriel Mielihyvä. "Metsäneläimetkin tarvitsee parantajansa ja joskus ihmisetkin hakeutuu luonnon parantavien voimien äärelle. Silloin on hyvä tietää, myös tästä vyysillisestä kehosta jotakin. Se on niin täysin erilainen kuin meidän. Energiaa kyllä, mutta niin paljon tiiviimmässä ja erikoisemmassa muodossa."

Muriel koulutti, niin Luonnonkansan oppilaita, kuin kuulevia ja aistivia ihmisopiskelijoitakin. Vaikka kirjuri jossain määrin olikin poistunut tutulta taajuudeltaan, toimi Muriel usein kirjurin kanssa. Se herätti hilpeyttä Herra Kaarnalassa, samoin kuin Jalossakin. Oli Erikoista seurata, miten Muriel Mielihyvä otti kirjurin kädet ja lähti kuljettamaan niitä kulloisenkin möyhennettävän kropalla. Toisinaan kirjurin ilmeissä oli tiettyä tyhjyyttää, kuten Möyhijämestarillakin ja seuraavassa hetkessä ymmärryksen ilo alkoi välkkyä hänen silmissään.

"Ei lainkaan menetetty tapaus, ei sitten lainkaan." hymisteli Herra Kaarnala silloin ja tanssahteli iloisesti. Möyhijämestari myhäili myös, "tämä on tämmöinen monenkirjava ihmisen lapsi. Hyvä siitä vielä tulee, kunhan koulutetaan."

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa VI

Matka suujuu mukavasti, Aina aika ajoin Jalo kumppaneineen kauhistuu maisemien suhteen koska edellisiltä reissuilta heillä on mielikuvat kauniista metsistä ja nyt niiden tilalla on kadettuja aukkoja. Kun he kuitenkin ilokseen tuntevat kirjurin mutisevan samalla tavoin paheksuvasti ja huokaisevan samalla "Luonnonkansalla voimia", Alkaa heidän mielessään elää toiveekkuus. "Ei hän ole meitä unohtanut." Kuiskasi Tytti liikuttuneena.

"Mutta mikä häntä sitten vaivaa?" Juuso ihmetteli. Herra Kaarnala ilmestyi kurkkimaan etupenkin väliin. Vakavin silmin hän tokaisi "Ihmisenä olossa on monta kummaa asiaa. Jos olen oikein oivaltanut, ihmiset itse, asettavat itselleen valtavia tavotteita ja pelkäävät sitten, etteivät saavutakkaan niitä. Ja jos eivät saavuta, ovat sitten hirvittävän huonoja. Luulevat, että toisten ihmisten mielestä ja enimmäkseen kuitenkin itse itsensä tuomitsevat. Koska muistatte kuulleenne kirjurin ajatuksia viimeksi?" Kumppanukset pohtivat hetken, eivätkä muistaneet.

Jalo tarttui itseään kiinnostavaan kysymykseen ja kysyi, "Miten sinä tänne pääsit?" "Voi minä nukahdin vahingossa koulureppuun.." Herra Kaarnala hymyili hassusti ja ilmaisi siten, että sama päättäväisyys asioiden selvittämisestä, ajoi häntäkin.

Kirjuri alkoi selvästi jännittää enemmän. Lähestyttiin kaupunkia ja tuossa tuokiossa oltiinkin jo parkkipaikalla, josta kirjuri lähti harppomaan eteenpäin, pihojen poikki ja rakennuksen ovesta sisälle. Ovella on mies vastassa ja toivottaa Kirjurille huomenta, avaa oven ja sanoo tervetulloa. "Kiitos, kiitos" toteaa Jalo ja Juuso, sisälle rynnistäen, Tytti ja Herra Kaarnala astuvat perässä samoin kiittäen ja hiukan hillitynpinä, "kaikki kutsut otetaan tänään vastaa." myhäili Herra Kaarnala.

Sisällä he ihailivat paikkoja. Juuson aivan lempi paikka oli Kalle Rangon tutkinta, pienenä olentona hän pystyi tutkimaan sen aivan tyyten joka suunnasta, jopa Kallen kallon sisältä. Tyttiä nauratti mahdttomasti kun oppitunnin alettua Juuso otti parhaan paikan juuri Kallen silmäkuopasta.

"Vai tämmöinen paikka, mitä kirjuri täällä pelkää?" kysyi Jalo Herra Kaarnalalta.

"Kirjurin pitää osoittaa osaavansa, näyttää, että tietää ja taitaa jotain, mitä luulee ettei osaa..Tiedät ja muistat, ettei kirjuri oiken arvosta taitojaan." Niin, enkä minäkään oikein lisännyt hänen omientaitojen arvostustaan, kun en arvostanut hänen kasvien hoitotaitojaan aiemmin," Jalo mutisi nolona muistellen heidän ensikohtaamistaan.

Sitten he hiljenivät seuraamaan tilannetta.

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa V

Jalo seisoi Kantolan tienristeyksessä ja odotti. Tiukan päättäväinen ilme kasvoillaan ja Jalomaista jääräpäisyyttä koko olemuksessa. "Nyt en kyllä jää kyydistä. Viikkoja minä olen vaaninut ja vakoillut, mutta kertaakaan en ole saanut kutsua mukaan. Nyt minä lähden vaikkei kutsuttaisikaan."

Hetken päästä mutkasta ilmestyy auto, Jalo tunnistaa sen Uljaaksi jolla taanoin jopa lennettiin, kun Tulenkulta piti viedä takaisin kotiin. Viimeaikoina on tosin käynyt useammin niin että Uljas kiitää pysähtymättä ohi, kirjuri ratissaan. Mutta hämmentävää kyllä nyt se pysähtyy ihan Jalon eteen, kirjuri hyppää kyydistä ja avaa konepellin ja touhuaa hetken, lisäillen sitä sun tätä. Juuson ja Tytin iloiset kasvot kurkkii auton ikkunoista, "Hyppää sisään hyvä mies äläkä töllistele. Tytti sai kirjurin muistamaan, että öljyä piti lisätä, ei me tässä kauaa olla." Selvä, kutsu saatu, joten kyyti on käytettävissä.

Kirjuri sai asiansa toimitettua ja Uljas matkustajineen lähti liikkeelle. "Huomaatteko hänessä mitään outoa?" Kysyi Jalo muilta. "Joo, ollaan oltu hiukan huolissamme, sillä hän näyttää pelkäävän. Siksi me aamulla päätimmekin lähteä mukaan, vaikkei kutsua tulisikaan, mutta jotain meikäläistä hänessä vielä on, sillä ovella lähtiessään, hän silitti Kattilan väkeä ja kysyi, lähdettekö avuksi? Ei ehkä suora kutsu meille, mutta nyt ei ole varaa nirsoilla kutsujen suhteen. Apuun mennään, kun pyydetään."

~kirjuri~

Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit kadota? Osa IV

4.12.2018 Nykyhetki...

Kirjuri, Kirjuri, Kirjuriiiiiiiiiiiiii heräääää... Hmmm, mitä...? Hereillä, oi älä hypi naaman päällä Juuso,  ei kun Tytti, ei kun... Hei hei kuulkaas nyt kaikki, palako täällä, vai mikä hoppu tässä on? Koko Kievarin kävijä kaartti nököttää, kuka mitenkäkin päin makuuhuoneessa  ja Juuso,Tytti,Poksu, Hilirimpsis ja Roopertti Rupsu, Hyppivät vuoroin vatsallani, pääni päällä ja tyynyiltä sängylle.

"Kunnet herää senkin rontti!" Mitä ihmettä minä nyt olen taas tehnyt? Väsyttää, nukuttaa, on vielä yö, kello on vasta kaksi."Teitkö oven? Lähetitkö Poksun postin mukana?"Tein oven ja lähetinkin sen ja Poksun postin mukana, samassa pakkauksessa, Tein siis kaikki. Mikä hätä tässä nyt?
"Mikähätätässänyt kysyy hän!" Tytti kuulosti kiihtyneeltä, Liki samalta, kuin silloin kun olin polttaa Hiirolan Siirin saappaan.

"Näetkös sinä meidät ja kuuletkos nyt?" Näen kyllä ja kuulenkin, kun noin metelöitte. "No hyvä, sitten tiedetään, että olet oikeasti meidän Kirjuri ja tässä hetkessä. No, katsoppas nyt oikein tarkkaan ja mieti, kenen meistä EI kuuluisi juuri nyt olla tässä, vaan ihan toisaalla? " Tuijotin hetken koko komppanjaa ja sitten tajusin...Poksu? Miten sinä siinä? Missä on hiippalakkisi? Tapahtuiko paketille jotain?

"Eii, mutta ai kuinka jännittävää se oli. Ei edes tulomatka Joulupukin postikonttorilta tänne, ollut niin jännittävä, Ensin mentiin Kuor-mautossa, sitten Pakuttiautossa, junassa ja lenkoneessa... ja sitten klopsahdettiin luukusta perille ja kirjettä avattiiin ja Huuuuiiii mie säikähin ja katosin." "Etkö laittanut pakettiin käsiteltävä varoen kirjettä, kuten käskin?"kysyi Tytti Laitoin, kuoren sisälle kuten käskit...Tytti puhahti "paketinko sisälle minä sen käskin laittamaan?" Hmmm en ole ihan varma, oli niin paljon kaikkea... Mutta eih-n sitä tosiaan näe jos... voihan Kurttu...!Anteeksi, enhän minä taas ajatellut.. Haluatkos uudelle reissulle Poksu..? 

Poksun posket punehtui innosta. Taitaa olla niin, että lähdemme kerran vielä postittamaan kirjettä, koko Turina-poppoon kanssa. Meillä on Poksu Postitonttu postitettavana.

Ps. Kaima-Tytti. Tytti Hompsantuu-Tomeralta terveisiä ja pahoittelut Kirjurin puolesta, Ovesi, ei vielä toimi koska, Poksu ei kyennyt sitä taikomaan, teemme parhaamme, jotta se toimisi piaan, Kirjuri Unohti Taas Kerran Jotain Oleellista..Hmpf... (Minähän pyysin jo anteeksi Tytti) Muista koputta siihen oveen kerran, tai kaksi.