sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Mitä jäljelle jää?

Mitä jos sittenkin,
unelmani jää
toteutumatta.
Jos en osannutkaan,
 niitä oikein luoda.

Rakentaa sellaisiksi,
että ne riittää.
 Etten kuitenkin,
vain maalannut
taivaanrantaa.

Haihatellut,
tekemättä aitoja asioita.
Tuhlasin aikani ja nyt 
kaikki mitä haaveilin,
soutaa, kuin kaarnalaiva,
sinne missä on rannaton aava
ja uppoaa?

Ei Neptunuksen 
kotiin,
eikä Ahdille viestiä viedäkseen,
vaan turhaan,
upoten Mariaanien hautaan.
Tekemättä kunniaa,
 edes Titanicissa matkanneille.

Heille, joitka syvyyksiin jäivät.

Mitä jos kaikki olikin
turhaa?

Syntymä,
koko elämän mittainen
pohdinta, syiden ja seurausten
sepitys?
Suuret lait.
Kymmenen käskyä, 
se hetki, kun maaksi olen minä
jälleen tuleva.

Jospa nyt jo,
 olen 
 tomua ja tuhkaa?
Ei enenpää,
kuin ajatuksen harha-askel.
Eikä sitä ikuista onnea
olekaan.

Suotta tulin,
tarvoin ja tuskastelin.
Jospa
vain jäisin 
hankeen makaamaan,
huitomaan avuttomana raajojani,
kuin lapsena muinoin.

Odottaisin.
Ehkä taas kerran,
 tulisit
ja nostaisit topatun tytön
hangesta ja 
näyttäisit, 
Mitä jäljelle jäi.
 
Lumienkeli.
Se jäi, siivet 
vahvoina,
helma hangela hohtaen.
Hetken taidetta,
ei hullummi,
holtittomasti huitoneelta.


~W~



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti