Luonnonkansan turinoita Ohrasaari

~*~

Luonnonkansaan tutustuneiden ihmisten kohtaamisissa, on aina paljon samaa. Tilanteet on odottamattomia ja toisinaan niin hämmentäviä, että useinkaan emme luota näkemäämme, vaan silmien hieraisun jälkee unohdamme kokemamme ”ei totena”.

Marja Lehtisen, Armen ja Helge Salon "Haltijan kertomaa” on yksi niistä harvoista luonnonhenkien kohtaamista ja elämää käsittelevistä kirjoista ja siinä ollut Helge Salon kertomus Puupaimen Aaronista. Kiitos heidän kertomuksensa, en heti silmiäni hieraistuani pitänyt kokemiani "ei totena". Hekin kohtasivat toisensa rannalla, kuten minä Entin. Luulin katselleeni ja kuunnelleeni riittävästi Tarua Sormusten Herrasta, näen sen hahmoja jo hereillä uneksuessanikin. Muistatte kirjan suurenmoiset Entit, joihin Hobitit Pippin ja Merry törmäsivät. Kuulen tänne asti, kun sanotte "satua".

Sellaistahan elämä on, satuja ja tarinoita, kuka sanoi mikä turina on tarinaa?

Entit ovat kuitenkin totta ja harvinaisia. Aarnimetsien kadotessa saattaa myös entit ja puupaimenet kadota unohdukseen. He ovat samoja, tai samankaltaisia, kiitos vaan monien maailmamme kielten. Eri alueilla on käytössään heitä kuvaamaan, heidän murteensa nimet. Aaron esittäytyi ystävälleen Puupaimeneksi ja minä huiskutan veden yli muunmuassa Entille Ohrasaareen. Nimeään hän ei ole kertonut, mutta tähän asti olen pitänyt häntä nuorena herra Enttinä.

Tuossa paikkakuntamme ulkoilusaaresta on selkäni takana kulkenut enemmänkin Kaarnalan kansaa ja luonnonhenkiä. Enttiä en ole vielä tavannut lenkkireitillä, hän on kai hiukan ujo, mutta monet keijut ja menninkäiset, tontut ja metsäenkelit suorastaan janoaa kulkijan huomiota. He ovat monasti pyytäneet lenkkeilijää hidastamaan tahtiaan ja kuuntelemaan tarinoitaan. Jotkut toisinaan niin tekeekin ja iloitsee kuulemastaan. Siksipä nyt ihan saarelaisten puolesta pyydänkin, että tänään, kun kuljet Ohrasaaressa ja näet sen erikoisemman pikkulinnun, halattavan puun, tai persoonallisen kiven möhkäleen, lenkkipolkusi varrella, niin pysähdy ja sano ”minä kuuntelen.” He tahtovat, että huomaat heidät, sillä näkymättömänä ei jaksa rakastaa. Yksinäinen ihminenkin väsyy ja muuttuu surulliseksi, kadoten ennenpitkää näkyvistä. Jos me, tai he, kadottavat taidon itsensä rakastamiseenkin, kuihdumme pois, kuin syksyn lehdet puusta.

Kun tänään Lähdette Ohrasaaren Joulupolulle, muistakaa pyytää, myös ystävänne selkänne takaa, liittymään seuraanne. Luonnonkansa arvostaa joulu aikaa ylitse muiden, mutta siitä kerron toiste. Jos näet Nuoren herra Entin, pysähdy juttelemaan ja kerro hälle terveiseni. On kunnia tuntea.

Ps. Muutama ystäväni toivoi, että turisisimme jatkossa tarinoiden sijaan, sillä näin myös aikuiset voisi lukea heidän kertomiaan.  Sadut ja tarinat on kuulema tarkoitettu, vain lapsille, mutta Luonnonkansan Tarinat ja Turinat on tarkoitettu kaikille, ikään katsomatta.