Luonnonkansan turinoita: Tytti

~* ~

Muistin mitä huomaamattani unohdin. Eli muunmuassa sen, kuinka kohtasin Tytin. Tytti on minun hompsantuu kotitonttuni. Olin juuri saanut palan maata taivaan alta. Kauniin pikku Kotosen, Kantolan tontin, jossa oli ränsistynyt mökkivanhus. Yli 70 vuotta paikallaan seissyt, siitä ajasta jo lähes 30 vuotta yksinään kallellaan kallistellut, punainen tupa.

Nyt tupa odotteli lopullista lepoaan. Pihapiirissä oli luononhenkien Onnenkoto ja talovanhus toimi heidän asuinpaikkanaan myös. Alueella asui kansaa niin paljon, että huoli uudesta huoneesta oli suuri. Omaa asuntoani tarjosin majataloksi. 

(Tämmöisen sain tietää olevan mahdollista perustaa. Tarkenpaa tietoa löysin kirjan ”Haltijan Kertomaa” sivuilta. Ja Luonnonkansa auttoi siinä, mitä sivut ei kertoneet.)

Ja Tytti. 150cm kaunista ja hoikkaa Kotitontun vartta. Marjanneraidallinen essu ja punapilkullinen liina. Punaiset tossut ja harmaa, ei. Vaalea, ei. Palleroporonjäkälän värinen mekko. Erittäin tarkka värinäkö (tämä omana huomionani.)Hän koettaa pitää minut ruodussa. Olen siitä kiitollinen.

Ensikohtaamisemme, oli tyhjentäessäni 
mökkivanhusta, ennen purkua. Olin kantamassa vanhoja pölyisiä vaatteita ja kenkärajoja nuotiopaikalle. Yllättäen hosui  Tytti ympärilläni, pitkine raajoineen ja koetti nyppiä sylistäni, vaatekappaleita ja kenkiä pois. ”Vasemman jalan saappaassa asuu Hiirolan Siiri, sitä et kyllä polta!” -Selvä, Siirin saapas, ei saa polttaa. 
Mutta ymmärrätkö, että täältä on vietävä kaikki ulos, sillä pian tulee iso kone, joka murskaa kaiken?

Voitko auttaa, että kaikki saa tiedon? En ole tavannut, kuin parven tiaisia ja sammakon, eikä loput uskalla selkäni takaa näkyville. Olen pahoillani, että talo täytyy purkaa, mutta se on laho ja vaarallinen. Kaikkea en hävitä, tila pysyy, ja niin kauan kuin se on meidän, Luonnonkansa saa täällä asua. Kotini ovet on teille myös auki.

Ja Tytti auttoi, Hän hosui ja hääräsi, hoiti tietoa selkäni taa ja tunsin luissani, että en ollut kovin pidetty henkilö.Tosin hilpeää hyrinääkin tuntui olevan, ”Juukelis puukelis, koska lienee tällä maalla, näin paljon on ollut hyörinää ja pyörinää viimeksi? Perunan nostossa? Vai se yöllinen tulipalo? Tai silloin, kun Pikku-Seija sukset sai? Muistatteko Viljo Olavin kalaverkkojen setvinnät? Nekin oli lystikkäät tapahtumat. Ikinä ei tiennyt, mihin jäi kiinni, kun verkkoja oli pihapuut täynnä. Tai kun torppa jäi tyhjilleen ja kylän klopit tuli rikkomaan ikkunoita... Tytti oli kyllä melkoinen pelotus, kun ranstakan kanssa koetti hätyttää kloppeja matkoihinsa.Mutta eihän ihmiset mitään enää nää...Miten tuo ihminen? Kuulijoitahan niillä on kyllä suvussa, samoin tarinankertojia,... oletteko kuulleet?...”

~* ~