lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nälän hätää tämäkin.

Mitä tarjota ruuaksi
nälkää näkevälle?
Siis elämännälkään.

Minä söin jo muhennoksen.
kaksi leipää,
kalapalan,
Salaattini ja tomatin lohkot.

Ja olen ottamassa vielä lisää,
join vettä ja 
katselin elokuvan,
jossa kaksikko eli elämänsä loppuun saakka

Tiedä siitä onnesta ja ihanuudesta 
mutta he eli,
siihin saakka kunnes 
~The end~
täytti ruudun.

He ei kärsineet nälkää,
Heillä oli vauhtia ja 
vaaratilanteita
alusta loppuun saakka.

Sankarit ei kuolleet,
eikä kahakat johtuneet
 liiasta alkoholista,
eikä kotiin jäänyt miettinyt
olisiko sittenkin ollut parenpi lähteä?

Romanttisessa elokuvassa,
 he saivat toisensa
ja rikosleffassa samoin,
Siis poliisi nappasi roistonsa.

Ja leffan joka minuutin ajan,
jopa katsoja eli,
kuten sankarit leffassa, tai roistot,
 jos heihin halusi samaistua.

Vaan kun ei  elämä ole elokuvaa,
miten ruokkia nälkäistä minua?
Kaiken pysähtyneisyyden 
keskellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti