tiistai 10. syyskuuta 2013

Kirjotusvirne

Ei siis hymiö eikä mikään, hassu muutaman merkin muodostama naaman väänne, joka lisätään joka viestiin ja jopa kirjeeseen tulkitsemaan mielialaa ja tunneskaaloja ettei kenellekkään jäisi epäselväksi onko viestin kirjoittaja hymyävän hyväntuulinen, väsynyt, itkuinen, allapäin, tai sarkastinen raivon vallassa oleva flirtti. Miten me selvisimme ennen hymiöitä? Silloin oli ne hymyilyttävät kirjoitusvirheet, tarkoitukselliset tai vahingossa iskeneet.

Niille nauroi kirjeen saaneet ja kirjeen kirjoittaneet, joskus ne jäi vuosiksi huomaamatta ja sitten tuli oikolukija ja huomautti hassuista hairahduksista. Tilutakuista ja ryyniräpäleistä, jotka tuli jo puhekieleenkin joiterin kaltaisiksi ikuisuus sanoiksi. Ne ymmärsi ketkä ymmärsi ja loput katseli ihmeissään, että anteeksi mistä ihmeestä töriset? Erään ystäväni Nausika, ei varmasti katoa millään mielestäni, saati oma epätoivoinen kauppareissuni lapsuudessa kun piti löytää Ryyniräpäleitä, eikä sellaisia kuulema missään myyty. Kukin tahoillaan voi näille sanoille kehittää tulkintansa, kokea ne täydellisen merkityksettömiksi  tai hymyillä ääneen maailman kaikuessa kuin vaskikello hymyn voimasta. Sanat on ihania.

Nekin missä on liikaa se yks pikkuinen E. Huomasin jo heti blokin avattuani että sähköpostiosoitteeseen tuli liikaa se yks pikkuinen ee ja se minua hiukan haittasi ja väänsi, kun aika moni tuli maininneeksi siitä kirjoitusvirheestä. Niiden kanssa kun on tullut taisteltua koko helaelämä. Silloin kouluaikaan Opettaja Pajatie niitä opetti korjailemaan, kirjainten sekamelskaa. Ännät ja koot, ässät ja ärrät, ämmät ja ännät, sikinsokin kuka milläkin rivillä ihan omia aikojaan tipahteli, oli liikaa kirjaimia ja liian vähän kirjaimia ja välillä sanotut sanat ei olleet sinnepäinkään kuin mitä kirjoitettu teksti. Ja minä opin hyvin varhain niin lukemaan kuin kirjoittamaan.

Sepitin tarinoita ja pulputin kuin papupata, omin sanoin, kuvaavasti ja herraties, jopa ymmärrettävästi, jos joku vain tarkkaan kuunteli. Mutta jos virheisiin kiinnitettiin huomiota, niitä saattoi tulla joko entstä enemmän, tai kenties vain teksti loppui, tuli vaikenu, niin kirjoitukseen, kuin puheeseenkin.

Ikäni muistan pitkäaikaisen kirjeystäväni vinkin siitä ettei yhteen pieneen sydämmeen mahdu kahta ämmää... Ymmärrätte varmaan että tarkoitettiin, Ettei sydämeen sanaa kirjoiteta kahdella vaan yhdellä ämmällä, siis sillä M-kirjaimella. Minä tajusin tämän sanaleikin heti ja oi pojat että on tullut tarkasti vahdittua että sydämeen on oikein kirjoitettu. Vieressä voi olla vaikka kuinka monta kirovirnettä mutta sydämeen on aina oikein kirjoitettu.

Nyt korjasin  blokini sähköpostiosoitteen, ja olin vähältä hukata koko blogin, sillä niin kone, kuin minäkin olimme tottuneet tuon pikkuisen een olemassaoloon, kun se poistui, ei koko sivusto ollut ennallaan. Linkitys ei toiminut eikä sivu auennut sieltä, eikä täältä ennen kun joidenkin käsittämättömien käänteiden jälkeen. Opettiko Kullervo lie itsensä oikein lukemaan, vai mitä ihmettä, mutta kerran ja toisen jälkeen homma alkoi taas toimia.

Mutta kun lukee käsittämätöntä kirjoitus virheiden täyttämää tekstiä aikansa saattaa yhtäkkiä löytää virhekaaviosta tolkun järjen ja lukeminen muuttuu ymmärrettäväksi virhemäärästä huolimatta. Joku vain päätti että kirjeet, kirjat ja sanat kirjoitetaan näin ja lausutaan noin ja ymmärretään niin ja vuolaa kaikki me teemme niin. Paitsi kiinalaiset, jotka kirjoittaa piirtämällä ja ties minkämaalaiset joiden kirjoitus on kuin lainelautailua aalloilla. Kauniita koukeroita joita suomalaiskuolevainen ei kykene ymmärtämään niin millään. Mutta oi sanat on kauniita,

Ne soljuu kirjan sivuille, joko ymmärrettävänä tai ymmärtämättömänä ryöppynä, millä tahaansa kirjoitustyylillä ja luettuna ne soljuvat huuliltamme kuin vesiryöppy koskista, putouksista, tai suihkulähteistä, räpsivät kuin löylyvesi kiuasta ja kuin avokämmenet jonkun poloisen poskea. Mieti mitä sanot mieti mitä ajattelet mieti oliko sanojesi tarkoituksena rakastaa rikki vai ripittää ehjäksi, sillä se yksi pikkuinen, hyvin huomaamaton kirjoitus virhe ei ole merkityksetön silloin kun sen lukija ei ole kanssasi samalla aallolla.

Sanoja voi korjata, ne voi pyytää anteeksi, ne voi perua ja ne voi muuttaa merkityksensä aina. Eikä kaikki höpinät vaadi politiikkojen sananikkarointia ja taitoa puhua puolesta ja vastaan samassa lausessa, samalla kertaa. Mutta usein mieleen jää se entinen kirjoitus virhe, eikä aina yksi pyyhekumi riitä niiden jälkien hiomiseen. Saatamme tehdä töitä kauan, ennenkuin mieli muistaa, että joiteri ja vieteri on sama asia, ja että ryyniräpäleitä saadakseen on hyvä pyytää viinirypäleitä, ja jos menet saunaan se on samassa kohtaa kuin se hämmentävän kumma nausika. Ja vaikka se sanottuna onkin niin tavattoman vaikea sana niin onneksi meillä on nuo pienet ihanat lauseet :  Ana Anteksti.  Mina pakastan snua. <3


                        Sytämmellisesti -W-

                     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti