Toisinaan se vie tie sinne, minne kutsutaan jostain tuntemattomasta.
Yhden kauniin syyspäivän pyöräilyt vei Otamoon "hiljaisten miesten kylään." Toki sielä Hautuusmaalla on hiljaisia naisiakin, lapsista puhumattakaan, mutta "Kylästelemään kutsunut", oli tällä kertaa mies. Ihana isosetäni Sulo Armas. Tänä päivänä hän juhlii henkimaailmaan siirtymisen 30vuotista taivalta.
Sulo Armas, taksikuskien aatelia, kalakavereista parhain, Lottokaveri.
Poltti kuin korsteeni ja nauroi niinkuin minä flunssassa, hinkuen. Ja oli loppuun asti huolissaan siitä, että osaanko mie poloinen liikenteessä liikkua, syödä kalat ruotoihin tukehtumatta ja kuinka se Seija jaksaa.
Sulo Armaksella oli kissa, Iso kissa, jonka nimeä en muista, mutta Sulo hyysäsi kattia, niin kuin minua. Varoitteli vaaroista ja piti huolen, että aina oli jotain annettavaa tarjolla. Ja kumpikin meistä sai annoksen juputusta matkaeväiksi.
Sulo Armas kyyditti äipän hiljaa ja rauhallisesti laitokselle, kun minä synnyin ja "kaksintaisteli" kanssa suhareitten kesken siitä, kuka vie pikku koululaisen kotiin.
Ja kun Sulo kylästeli meillä niin, ettemme olleet paikalla, laittoi hän luudan ovea vasten merkiksi, että käyty on.
Tänä päivänäkin Sulo Armas piirtyy silmieni eteen pussihousuissa, nahkasaappaissa,villakangastakissa, lippalakissaan, Holkkisaimaa suupielessään ja naurukurtut kasvoillaan.
Sanoo "Tien sivussa kulje, elä hyppele autojen alle. Tarkasti perkaa kalasi. Vaihetaanko pilkkiä, saat paremman tilalle? Kerroppas lottonumerot?"
Kiitos kujeista ja kuljetuksista. Sekä suurkiitos, että sieltäkin, henkimaailman teiltä minua kutsut kuuntelemaan viisaita varoituksiasi. Pidät huolen huolettomasta.
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti