Ystäviä on niin vähän ja hyviä, tärkeitä, rakkaita ja korvaamattomia ystäviä vielä vähemmän. Ei semmoisia tahdo menettää siksi, että tuli sanottua, tai kirjoitettua jotain niin, että sen voi ymmärtää loukkaukseksi.
Ja silti toisinaan haluaa sanoa hullujakin asioita, jotta toinen ymmärtää, kenen kanssa matkustaa. Silläkin uhalla, että Mielensäpahottaja meissä herää ja imaisee palkopellon sieraimeensa.
Tänään oli hyvä päivä, asiat sujui ja tuntui mukavalta, olla minä. Tasapainotilateissa, usein on niin, että kun minun on hyvä, on Sinun huono, elämä on harmillisen usein toistanut tätä kaavaa. Pohdin sitä taas ja tulin tulokseen, että voidaksemme olla ihmisiä toisillemme, toisen voimat kasvaa, jotta voi antaa heikommalle omastaan. Jos molemmat on yhtä aikaa heikkoja, ei voimia ole ammennettavaksi.
Kun en jaksa hymyillä, Sinä tulet vastaan hymyilevänä ja annat siten ilostasi osan minullekin. Kun Sinun voimasi ovat vähissä, osun kohdallesi avuksesi, kuin vahingossa. Muistat varmaan kuinka monesti olemme todenneet, että kaikelle on tarkoituksensa.
Myös sille, että on ollut pitkiä aikoja, jolloin emme ole osuneet vastakkain missään. Kun näiden taukojen jälkeen olemme uudelleen kohdanneet, kerromme molemmat uupuneina keskittyneemme vain päivästä toiseen selviämiseen ja energian keräämiseen, jotta selviäisimme myös siitä seuraavasta ja seuraavasta loputtomasta päivästä, johon syystä, tai toisesta ei tullut alkulähteellä, mitoitettua energioita millään tavoin. Tai olemme olleet oppimassa itsestämme, rajoistamme ja rajattomuuksitamme, jotain, mitä emme toistemme kanssa koskaan kokisi. Koska samankaltaisuudessamme, olemme kuitenkin tyystin eri yksilöt. Joitakin polkuja ei vaan kuljeta yhdessä, vaan niitä varten on omat ystävänsä, yhtä tärkeät ja rakkaat, samalla tavalla erilaisia vain.
Huomasimme, noina hetkinä, olevamme tietämättämme, toisillemme, niin hyviä, kuin huonojakin ystäviä. Miksi kukaan, tahtoisi levittää tärkeälle ihmiselleen pahaa mieltä? Tai estää oppimasta itsestään uutta, tai kokevan jotain, mikä avartaa mieltä? On ollut tarpeen kulkea toisaalla ja antaa toiselle rauhaa.
Toki tiedän, ettei aina meissäkään ole ollut riittävää suvaitsevaisuutta, toinen toistemme hullutuksia kohtaan. Ja tiedän samoin, että elämämme on ristennyt myös niiden ihmisten kanssa, joille mielipahan tuottaminen on harrastus, siinä missä tanssi, tai käsityöt, mutta emme taida olla jääneet kaipaamaan omia huonoja puoliamme, tai mielenpahoittamisen harrastajiakaan, kun nuo ovat elämästämme kadonneet.
Moni keskustelu, mitä olemme käyneet, on ollut sana helinää vierestä kuunnelleelle, kun se meille on ollut lähes puolesta sanasta ymmärrettävää. Ja toisinaan emme ole ymmärtäneet toisiamme, vaikka olemme ratakiskolla koettaneet asiaamme selittää. Sekin on luonnollista, kun on kyse siitä tärkeästä ihmisestä.
Vain tärkeän ihmisen vuoksi jaksaa nähdä selittämisen vaivan. Vain tärkeä ihminen, on jaksanut tutustua minuun niin syvästi, että tietää mitä olen huonoimmillani, on ansainnut minut parhaimmillani, näkee minut juuri minuna, eikä oletusten ja kuulopuheiden heikentämillä silmillä ja korvilla. Ja vain tärkeimmille voi sallia sen, että toisinaan liki purraan ja potkitaan, ennen kuin sallitaan pienintäkään vaikutelmaa välittämisestä.
Vain tärkeimmät ihmiset näkee Minut. Tuntee Minut ja hyväksyy Minut silti. Niin hyvässä, kuin pahassa. Ja sellaisen ihmisen tavatessaan sitä vaan toivoo, että osaisi antaa toisen kasvaa ja elää elämänsä niin, että hän minut kohdatessaan voisi tuntea, minun näkevän hänet, saman kaltaisin silmin, kuin minä tunnen hänen näkevän minut. Ymmärsitkös?
Niin minä tiedän että se on sekava ajatus, en olisi edes yrittänyt kertoa sitä, jos en oisi tiennyt, että tahto ymmärtää, auttaa sinut ymmärtämään. Tässä kohtaa kuulen, kuinka mielesi rattaat tekee työtä ja ymmärrettyäsi ääneenhymyily täyttää maailmaan. Ihan vaan siksi, että on järjetönta ajatella niin monimutkaisesti, mutta niinkin sen voi tehdä. Ja se sallittakoon kaikille. Mutta kuka muu, oisi viitsinyt nähdä sen vaivan? Kuka muu olisi sallinut sen minulle sanomatta, että onkos tuossa nyt joku järki? Arvostelematta ja ihmettelemättä?
Kiitos kun olet Sinä, hyvä ystävä juuri sellaisena olet.
Kiitos, että sallit minun Nähdä Sinut. Olet Sinuna rohkea ja viisas, hullu ja hulvaton, raivostuttava ja täysin käsittämätön, en voi sietää sinua ja silti olet minulle käsittämättömän rakas, niinäkin hetkinä, kun voin unohtaa ja mustaa sinut kokonaan. Tässä elämässä, ne ei mikään kumoa toisiaan ja niin on hyvä.
T
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti