Minä koetan kovasti uskoa siihen, että tuurini kääntyy paremmaksi. Muutamia hyvän onnen hetkiä jo koinkin tällä viikolla, mutta tänään taas joutui Usko koetukselle.
Päijätsalon tiet kulkee varmaan kaikki rannalle, mutta ei aivan helpoimmasta päästä ole rannan löytyminen, jos on Wiltsu ja Sinkelillä. Yhtä tietä tuonne päin ja ollaan mettäpolulla, no koetanpa ajaa sitä metsäpolkua, jos sieltä pääsisi. Ei käännynpä ympäri, miten täällä voi olla näin tuhannen pöheekköistä? Miten täältä pääse pois? Ei perr...aina vaan syvemmällä salossa. Eikö se täältä mennyt? Ei.
Ympäri ja seuraava reitti, räksän lapsonen nakottaa keskellä polkua ja pomppii eteenpäin pyörän edellä, koska kukapa sitä pusikossa tahtoisi olla. Kato, nyt ois ranta, ei, siinon mökkikin, veikkaan ettei ne taho kiehuvaa fillaroijaa laiturilleen. Piä tunkkis, en ois tullukkaan. Ympäri. Seuraava reitti, taas umpikuja, sekä jonkun mökkipiha, valpas vahtikoira murahtaa varoituksen ja lähtee tuomaan minulle pehmonalleaan, perässään omistajansa, jolta uskaltaudun kysymään ihan ääneen, että miten täältä pääsee rannalle. Ollaan kuulema saaressa, joten ihan helposti.
Onneksi vielä sen verran löytyi huumoria, etten sanonut pahasti, vaan hymyilin nätisti ja tarkensin, että haluan rannalle, joka ei ole jonkun mökkiranta, vaan ihan kaikkien uima-intoisten käytettävissä. Herra neuvoo reittiä ja mie kuuntelen pää punottaen ja tarkkana kun porkkana. Matka jatkuu ja taas olen Sinkeleineni menossa. Ensin tietä ja sitten polkua, ja hetken päästä pöpelikköä ja taas umpimettää ja hohkaavaa kuumuutta. Pientä kinttupolkua ja ryteekköistä rantaa löytyy kyllä, mutta ei saakeli tälläsestä paikasta pääse edes varvasta kastamaan.. Aaaaarrrrg..
Pikku raivarit ja ryteikko jatkuu, päättyen rakennustyömaalle, pihalla merkit, että läpi kulku kielletty, mutta juttu on kyllä semmonen, että korpeen en enää takaisin mene, jos täällä on liki valmis mökki, täällä on pakko olla tie, jota pitkin pääsee pois. Pomppaan pois pyörän päältä ja taluttelen sitä rakennustyömaalla valmiina pitämään puolustuspuheen, jos joku tulee häätämään minua mailtaan pois. Luojan kiitos täälä tosiaan on tie.
Ja taas matka jatkuu, pääsen alkupisteeseen ja uusi etsintä alkakoon, tosta, tosta ja tosta, tossa menin harhaan eli seuraava risteys ja siitä alas ja tonne. Ei, taas ryteekkö, kinttupolku ja Kyy, ÄITIIIIIIIII!!!!!! Samalle tontille kyitten kanssa en kyllä mene. Liki itku kurkussa taas suunnan vaihto, pari rumaa sanaa ja ihan suoraa huutoa hetki ja tuskanen rytyytys rönkkötietä eteenpäin ja vuolaa, met pääsimme perille. Olipa helppoa. Niin kiehuvan kuumottava tunne on päässäni, että pelkään saavani lämpöhalvauksen, tai ainaki sihiseväni, kuin kuuma kiuas veteen päästyäni.
Talviturkki hukkuu Päijänteeseen. Uida polskutan pitkään ja tunteella, alkaa liki palella. Puen ja kokoilen itseäni, jotta jaksan lähteä paluumatkalle. Ennen lähtöäni keksin, että käynpä vielä kastelemassa vaatteeni, ennen kuin lähden takaisin, ovat mukavamman vilpoiset. Sanottu ja tehty, kävelen kanssa uipottelijoiden ihmeeksi, kaikki vaatteet päällä, takaisin järveen. Voi EI.. Puhelin puseron taskussa, samoin lompakko....No kaikki tallessa, mutta varsin vetisiä.
Eli, ehkä viestit puhelimeen tulee ja puhelutkin. Juuri testailin sitä ja äippä kysyi miksis ääni kuulostaa, kuin tulisi järven pohjasta, että ilmeisesti on vettä linjoilla. Mutta vaikka se Aatami puhelin onkin tottunut uimaretkiin, ei se varmaan enää kovin kauaa jaksa likomärkänä palvella.
Nää on niin ihania nää rentouttavat pyöräretket, suosittelen lämpimästi. Matkaa tälle pienelle rentouttavalle lenkille, kertyi n 35km sen kuvitellun 25km sijaan. Kävi ihan hikiliikunnasta. Ja jos positiivisesti ajattelen, Kyy ei ehtinyt purra, Sinkeli on ehjä, jossain talteen laitetussa pakkauslaatikossa, pitäisi olla kenties varapuhelin, (vaikkakin etsinnästä huolimatta se on edelleen tallessaan.) Itselläni soi kirkonkellojen pauke pääkopassa ja jäljellä on ehkä vielä yksi hermo, tilanne ei siis ole tyystin toivoton, joten taidanpa mennä lepäämään.
Kesäisin terveisin:
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti