Itseinhosta elävien kirjoihin.

 KEVÄT TULEE; Joko oot hoikka????

Kesäksi kuntoon kamppanja alkaa, sano hyvästi vattamakkaroille, selluliittireisille ja ihra kellukkeille, jotta voit pukeutua pikkupikku bikiineihin. Bikiini challenge 2018, diettaa itsesi hoikaksi. Ja pumppaa bodybumbingissa ittelles biitsiin övereimmät pakaralihakset. Kulti sinä oot pullukka. Ja ihan vika kohasta, tässä vattamakkarahaaste kesä 2018, makkaran paikka on grillissä ei vattalla, joten siirrä se vaikka puskureitten kohalle. Oikeesti, aijokko kauan pysyä noin läskinä? Kyllä nyt kesään mennessä pitää rasvat tirisyttää pois, ettei väkeä rannalla ahista katella sinuu?

Hei mie oon Wiltsu vahvasti ylipainoinen ja taas ittuuntunu siihen, että heti, kun vuosi vaihtui aletiin painostamaan läskejä ja "Läskejä"  eroon joulukiloista. Heti kohta sen perään pitää saada kroppa kesäkuntoon ja ulkonäkö sellaiseksi, ettei läskit häiritte toisten tunteita. Kaiken tämän läskivihan keskellä, koetan nähdä kehoni itseäni miellyttävänä. Se on aika haastavaa, kun elää maailmassa, jossa taviskroppa on sensuroitu suodattimin ja filtterein, emmekä enää ihmistenilmoilla liikkuessamme, irroitakaan katsettamme älyistä ja tableteista, jotka niitä kauneusihanteita näkyviimme suodattaa. Ei auta itsetuntoa,  kuunnella/lukea tuota vaahtoamista siitä, miten löllykkä möllykkää on iljettävää katseltavaa. Mutta kotvan kun katselee ympärilleen ilman älyluuria ja tietäväisen näyttöä, maailma näyttää sen aidon puolen, jossa on kauniita monimuotoisia naisia ja miehiä, lapsia ja aikuisia, sesseja ja kissuja, joilla on koosta piittaamatta

muotovalion keho. Jos, kun, minun unelmamaailmassa puhutaan muotovalioista, voin hyvillämielin, liittää joukkoon myös itseni ja Kattilan Wanhan Rouvan kaltaisia ylipainoisia olentoja. Mutta tässä maailmassa me ollaan vaan lähinnä nolon kömpelöitä ja meidän täytyy laihtua, jotta mahdumme standardiin. Mitä se ikinä tarkoittaakin. (Olen harvoin nähnyt omasta mielestään riittävän hoikkaa ja sopivan kehoista ihmistä.)

Mie yritän nyt, liikkua säännöllisemmin. Liikuttaa myös Wanhaa Rouvaa, löytää liikkumistavoista jotain, mistä koko Kattilan väki nauttii. Syödä itse ja syöttää Kattilaisia terveellisemmin. Ruoka on meistä kaikista hyvää, lähes kaikissa muodoissa, mutta ylläri pylläri, joka juuttaan tutkimuksen ja fitnesihmeen ja eläinhoito-oppaan mukaan, mie valitten meille kaikille yleensä ihan vääriä eineitä ja aivan liian vähän, tai paljon jotakin. Ja kyllä, yritän myös sisäistää (uskoa ja nähdä), että keho laajakin on kaunis. Wanha Rouva on kaunis ja pehmeä aina, aivan varmasti, mutta omalla kohdallani usein epäröitsen ainakin sen kauneuden suhteen, pehmeyttä löytyy kyllä. Kropassani on silmää häiritsevät ulottuvuutensa. Jos se ei kutistu, tahtoisin silti oppia ajattelemaan, että olen silti keholtani kaunis, mutta jos kutistuu, mie tiedän nivelten ja pään sisäisyyksien kiittävän siitä. Meillä molemmilla. (Niin syvälle on minuunkin juurrutettu se, että pieni on arvostettavaa ja kaunista, varsinkin, kun justiinsa sitä pientä ja kaunista puuttuu.) Meillä ei tykätä rahkoista, eikä siedetä kovin paljoa maitotuotteita,(ellei se ole jäätelöä,)edes niitä hyla ja eila ihmevirityksiä, joissa oikeaa maitoa, ei löydy edes hengen nostatukseen. Ei maistu ei tipu yök ja käpälällä hiekkaa päälle.

Ruokabudjettini ei ole niitä suurinpia ja Räpelökokin taitoni on Räpelökokin. Teen itselleni huippu ihanaa salaattia, osaan pilkkoa sen useimmiten, ilman verta hikeä ja kyyneliä. Mutta edes halpuutuksen aikana, kaurapuuroa parenpaa aamupalaa ei olekaan, kanamaisen ihmisen ruokavalioon kuuluu kana, vaikka heidän, samoin kuin sikojen, nautojen ja muidenkin eläinten elämää loukataan kasvatuslaitoksissaan kaikin mahdollisin tavoin. Ja riisi, vaikkei sen viljelytavat olekaan eettisiä, Pahoittelen, se maistuu hyvältä, kuplii vähemmän vattassa, kuin viljatuotteet ja käy vaihtelusta perunalle, joka on halpaa ja pitää suominaisen tiellä.

Mie en lämpene tofuille ja härkäpavusta tulee mieleen Nokipoika. Sonniystäväni vuodelta miekka ja kivi. Ystävän syöminen, vaikka kasvismuodossa kauhistaa. Ehkä mie jonakin päivänä korjaan nyrjähtäneen ajatusmaailmani, mutta ennen sitä, minä kuljetan kaupasta edullista, suuni mielestä, hyvää ja toivoakseni useimmiten kotimaista ruokaa ja olen kiitollinen jokaisesta saamastani suupalasta. Jaan ne lihaisammat tuotteet Kattilan väen kanssa sulassa sovussa. Kattilaiset ottaa kanaa hyvin mielellään ja kalaa kerrassaan kehräten, kala kun kala käy kypsänä, myös se kovasti parjattu lohi merestä, tai muualta, puhumattakaan tonnarista, Siitä me hetkittäin jopa tappelemme, sillä moiset herkkut on hintansa vuoksi harvinaisuuksia.

 

Mutta tähän kunnonkohotukseen. Eihän se pelkkää syömistä ole vaikka, välillä siltä tuntuukin.. Ajatus meinaa hiukan harhailla. En tiedä onko kohdallani kyseessä enemmän elämänmuutos, vai ihan vaan huomion kohdistamisesta olotilaan, joka oli kauan harmaa ja passiivinen. Vai onko tuo bittimaailman läskinvastaisuuskanppanja sen verran syönyt itsetuntoani, että on vaan pakko tarttua itteäänsä riveleistä ja alkaa keskustella vakavasti tulevaisuudesta. Kuolevaisuus on katsellut minua peilistä tuon tuostakin ja nyt kun olen saavuttanut iän, jossa isäni siirtyi henkimaailmaan, oma kuolevaisuus tuntuu kasvattaneen kokoaan kymmen kertaiseksi, (lihonut sekin mokoma...) Mutta ei urheillullisuus, aktiivisuus, joka kalorin ja suupalan jatkuva mittaaminen, voi olla se ainoa henkiin jättävä tapa. Se on kuulkaa aktiiviurheilijat ja kehonpalvojat semmoinen juttu, että ei meistä kukaan loputtomiin elä, vaikka mittaisi millilleen, joka hengenvetonsakin. Mutta pienikin huomio omalle hyvin voinnille ja eloniloille, voi tehdä siitä elämästä tuhannesti mukavanpaa. Elämisen arvoista.

 En mie Kuolemaa kammoa. Rehellisesti sanottuna mie pidän Häntä edelleen, hyvin rakastettavana ja tervetulleena ystävänä. Jos minun aika on tänään, tai huomenna, lähden Hänen matkaansa ihan ryppyilemättä. Mutta ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin, mie olen oppinut arvostamaan olemassaoloani ja löytänyt asioita, joista kovasti pidän. Ja joiden tekeminen minua innostaa. Ylipainosta huolimatta. Olisi hiukan kuin vasta heränneen elämänilon haaskuun heittoa, siirtyä henkimaailmaan ja uusiin töihin, saman tien, kun löysin tähän elämään pienen tarkoituksen kipinän. Epäselvän ja kummallisen kipinän, mutta kipinän kuitenii. Kesäksi kuntoon kanppanja, näetkö sinä? Mie olen mukana, mutta omalle tyylilleni uskollisena, aijon oppia, että voin tykätä itsestäni syksylläkin. Lähti läskiä, tai ei.

Laajoin ulottuvuuksin

Wiltsu ja Wanha Rouva