Niin se vaan on. Joka päivälle Uusi minä. Ja voi veljet, että voi toisinaan hämmentää, kun se Uusi minä, voi huomena olla, ihan kuin normi-ihminen ja tänään hää on kameleontti, jota en enää itsekään löydä, siitä senhetken viidakosta.
Tietää vaan olevansa, mutta kun kuuntelee ajatuksiaan ja puheitaan, ei osaa sanoa, onko oikeasti juuri tuota mieltä, kun suu puhui ja ajatus takoi?
Ja kun jotkut päivät nyt vaan alkaa aamusta ja loppuu iltaan ja siinä välillä on enemmän erioloisia sattumuksia, kuin normi viikossa yhteensä. Jo herättyä hengästyttää ja hiki kihoaa otsalohkolle ihmettelemään, että oikeestikko meinasit päivästä selvitä hengissä, ihan iltaan asti?
Meinasin ja selvisin.
Hämmästyin itsekin, mutta heleijaa, löin oikeen muutaman "kehuleimankin" kalenterini sivulle. Selvisin niistäkin asioista, joihin normaalisti oisin tarvinut läjän korvatulppia, kanssakulkijoille jaettavaksi. En jakanut, korvatulppia, enkä sisäistä tiedonantoani isolla fontilla. Siinäkään vaiheessa, kun hermoja kiristeli ihan kuin entisvanhaan.
Jaa niin mikäkö on "Kehuleima"? Jaa tiiä nyt, onko sille joku oikeakin nimi, mutta silloin minun lapsuudessa se oli punakynällä piirretty kukkanen, tai leimasimilla vihkon sivuun lyntätty peppäkerppu, siili piikkeineen, tai vaan joku muu, ihan yybersöötte leima ja merkintä siitä, että suoriuduit koti-,tai koulutehtävästä, vallan mahottoman hyvin. Niitei minun vihkosta silloin löytynyt kovin usein, mutta tänään länttäsin niitä oikein triplatuplat. Ihan sen kunniaksi, etten ollut niin tyhjäpäinen, kuin päivän tapahtumasarjojen paskamaisimmat käänteet, antoi ymmärtää. Enkä raivonnut harmitustakaan ihan julkisesti.
Ja nyt, kotosen turvissakaan, en enää jaksa. Päivä on ohi ja vahingot jäi vähäisiksi. Tai kaikkia ei ole vielä tiedoksi annettu. Ei niistä siis tänään vielä tarvii hiiltyä ja jos ne sattuisi vaikka huomena olemaankin kohtuullisen kokosia, tai ihan hel..hervottoman suuria, niin jaksaisinpa keuhkota sitten isommasti, kun se tilanne on päällä.
Ja PS.
Jos tajusit tästä kaikesta jotain... Onnea ystävä kallis, mie en nimittäin oo tajunnu koko päivästä yhtään mitään ja mie sentään olin tämän "Päiväni kameleonttina-näytelmän" päätähti. Tuli ilta, nyt jo melkein yö ja olen edelleen hengissä. Ja aion mennä nukkumaan. Leikkien, ettei tätä sekopäisen kummallista päivää ollut olemassakaan, kuin niillä hetkillä, joina löin ne "Kehuleimat" kalenteriini. Olen ne leimat niin täysin ansainnut.
~*~*~*~*~
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti