Unimaailma oli melkoisen sekava taas. Ei kykene aivan älyllisiksi sanoiksi muotoilemaan, että mikä oli teema ja mitkä jäätävimmät tapahtumat, mutta jollain tapaa ne liittyi viimeksi luetun kirjan sivuihin. Edward on kadonnut ja Bella samoaa yksin metsiä ja päätyy jyrkänteelle hyppäämän hyiseen mereen.
Olen aina lukenut paljon. Yleisesti ottaen enemmän hömppäkirjallisuutta ja vähemmän viisautta ja opettavaisuutta. Nyt kun käsissäni on yhtäaikaa sekä faktaa, että fiktiota, unisoppa on melko mausteinen. Yksi mikä on ollut hullua huomata, on se, että hyvän kirjan lukee mielellään vaikka kymmeneen kertaan, siitäkin huolimatta, vaikka sen muista jo ulkoa, niin etu-, kuin takaperinkin. Mutta lueppa, tai kuuntele tylsyyttä, edes sen ensimmäisen kerran.
Mutta unet, erityisesti tylsät unet. Mitenkä niitä vastaan taisellaan? Uneni oli tähän metsäretkeen saakka ihan mielenkiintoinen ja vielä siinäkin vaiheessa se oli kiinnostavaa, kuin itse Bellana istahdin kielekkeelle pohtimaan hyppäänkö, vai en. Siinä istuessa ja maisemaa ihaillessa, taustalla alkoi kuulua tasapaksu jaaritus siitä, mitkä lihakset tulisi kipeäksi, jos hyppäisin ja mitkä siinä tapauksessa, jos jäisin siihen kielekkeelle istumaan. Aivan umpituntematon puheääni. Vaikka mieleni loi hälle Einsteinin kasvot, en usko, että edes Einstein pystyisi puhumaan niin kiihkottomasti ja täysin innottomasti mistään aiheesta. 
Ja minä inhoan tylsyyttä ja mitään sanomatonta innottomuutta äänissä. Monotoniset, honottavat äänet ja liibalaaba. Huh. Kiinnostavista asioista saadaan niin helposti silkkaa kidutusta, jos niiden kertojaksi laitetaan eläväinen, jota homma kiinnostaa yhtä paljon, kuin säkillinen käpyjä. Orava saisi ne kävytkin vaikuttamaan kultakolikoilta, mutta laitapa Van Jaaritus laulamaan siitä samasta käpysestä. Ei tuu kovin kivaa.
Ei ollut kiva se unikaan, mutta luulen muistavani mikä tuli istuessa kipeiksi. Mielikuva on, että kipuilu iskisi musculus gluteus minimukseen, maksimukseen ja mediukseen. Ne olin "melkein osannut" jo ennen unta. Olisin halunnut tähän lisätä vielä niitä edessä olevia lihaksia, mutta jaarituksen väliin, oli vaikea lisätä mitään. Mitä pidenpään tuota turhanaikaista ääntä kuuntelin, sen enemmän alkoi hermojani kiristää. Valve todellisuudessa pelkään hulluna korkeita paikkoja. Samoin pelkään siltoja ja putoamista. Yllätyksekseni unessani päädyin, itselleni epätodennäköisinpään ratkaisuun. Saadakseni sen monotonisen innottoman jäkätyksen loppumaan, minä hyppäsin alas kallion kielekkeeltä.
Aamulla heräsin koko kroppa kipeänä, päästä jalkoihin, gaudda linjan, kuten potilas Saarisella Kummelissa. Luultavasti unessa merivesi oli karannut alta ja tömähdin kivikkoon. Nyt pidän hetken taukoa muusta lukemisesta ja jatkan Bellan ja Edwartin tilanteen selvittämistä, sillä muuten luon vielä Nukkulandian matkalla uuden "pesti Sellerin", Vegaani Vappyyreiden ja hybridien anatomia.
Sekopäisyyksissä welloen
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti