Sinne se meni, aivan niin kuin kaikki muutkin samankaltaisuudet. Joulu, pääsiäinen, vappu ja mitä kaikkia niitä on?
Viikkokausia maailma rummuttaa, näitä suunnattomia juhlavuuksia ja ihmiset hosuu ja hulinoi sekopaisinä, ruokien, siivousten ja kaiken maailman kekkerijärjestelyjen kanssa, sokea piste silmiensä edessä. Mitään muuta ei ole, kuin ruoskaa soittava, SE TULEE-ajatus päässä.
Pakko ehtiä tehdä kaikki, ennen kuin SE tulee!!!!
Ja kun SE viimein tulee, ei kukaan hosunut ja kiireessä maailmaansa raivannut ihmispolo, ehdi nauttia koko ajasta, kun pitää toipua järjestelyjen aiheuttamasta uupumuksesta, ärtymyksestä. Kenties lisätä sitä vielä, hosumalla ja huolehtimalla siitä, mitä unohtui tehdä, mitä tuli tehdyksi liikaa, liian vähän, turhaan, tai mitä ei oisi kannattanut tehdä ollenkaan ja riittääkö kaikki, koko ajaksi, vai pitääkö vielä ottaa ja hosua lisää? 
Tein taas, kuten jo useamman vuoden ajan, näiden "juhlavien" hosumispäivien suhteen. Istuin peffalleni ja totesin, että se tulee ja menee ilman minuakin. En käynyt kaupassa, kuin hakeakseni välttämättömät. En ryysinyt ruuhkaan, kun totesin, ettei paniikkihäiriötä voi vieläkään välttää muutoin, kuin kiertämällä väkijoukko kaukaa.
He jotka sielä ruuhkassa selviytyy, saavat siellä olla ja viettää aikaansa, mutta mie nyt vaan tahdon kulkea väljemmillä vesillä. Istuin Kesälässä ja katselin autoissa ohi kulkevaa sopuli jonoa ja olin helpottunut, kun en ollut siinä jonossa Uljaan kanssa, tuskittelemassa eteenpäin pääsyn hitautta.
Viikon keskivaiheella pohdin, että joitakin aineksia tarvii kyllä olla, jotta ruokaa oisi viikonlopuksi. Kiersin kylän ympäri ja vain kotosen viereisen puodin pihassa, näytti rauhaliselta. Kävin siellä ja sain tarvitsemani, kuljin kassalle ja ulos, ilman ruuhkaa.
Olin kotona aattoillan ja katselin kokot väsepöökin ihmemaasta. Kaikkien keskikesän tulet, oli täynnä tuliolioita ja Feeniks linnun siipisulkia ja roihun lämpö ja kokkotulien tunnelma välittyi kotoseeni, kuin oisin käynyt joka nuotiolla.
Mutta eilen illalla, iski hitu surua kotiin jäämisestä. Ihmisten keskellä olossa, on puolensa. Heidän ollessaan iloisia ja onnellisia se ilo ja onnellisuus tuntuu mukavalta ja tekee myös minulle hyvän olon.
Olin eristänyt itsen kaikilta niiltä negatiivisilta asioilta, joita juhlapyhissä kammoan, mutta tein myös sen saman virheen, kuin joka juhlavuus aiemminkin, eli eristin itseni myös niistä positiivisista, voimaannuttavista kokemuksista, joiden olemassaolo, on kaikkien juhlien tärkein tarkoitus.
Ei hosuminen, kiire ja täydellisyyden tavoittelu, vaan yhdessä olo ystävien, perheen ja kaikkien rakkaiden kanssa, ilo ja hyvä olo siitä, että ollaan täällä ja tässä hetkessä. Onneksi siinä hetkessä, kun tuntui eniten pimeältä, tuli yksi ystävä luuria myöden, äippä kotiovesta ja muutama ystävä väsepöökin viestien avulla ja lisää rakkaita tekstivestein, sytyttelemään valoja itsesäälini pimentoihin.
Ei juhla juhlana ole riesa, se on ilo ja yhdessä oloa niiden kanssa, jotka tahtoo meille kaikkea hyvää. Me voimme kieltäytyä kauniisti, tai töykeästikin niistä juhlien paskamaisuuksista, ruuhkassa pyörimisestä, kauppa kiireistä, siivouksista ja kaiken maailman paakelssejen teosta, jos se ei meistä tunnu luontevalta. Mutta kieltäydynkö ilon ottamisesta vastaan?
Kyllä, tälläkin kertaa tein niin. En siksi, etteikö ilon aiheita, oisi ollut tarjolla. Oli kyllä, useammallakin hopea vadilla.
Kieltäydyin vanhasta tottumuksesta. Siksi, että olen niin tottunut siihen, että jos haluan iloa, kaatuu saavillinen sakoja syliin, sen yhden hilpeyden hymyn kaupanpäälisinä.
Siksi pyydänkin anteeksi, sekä itseltäni, että teiltä. Anteeksi etten osannut, uskaltanut, vielä, iloita seurastanne. Kiitos, kun pyysitte mukaan. Kiitos, kun ilahdutitte minua tänäkin juhlavuutena. Ja kiitos, kun sytytitte valot silloin, kun näytti pimeimmältä.
Minä vietin juhlavuuden itsekseni. Hiukan allapäin, mutta omasta tahdostani yksin. Uskoisin, että tälläkin kertaa, minä opin taas jotain uutta.
Iloa on lupa kieltäytyä ottamasta vastaa, ilon voi rakentaa itse, sellaiseksi, kuin haluaa. Yksin ollessa, sen voi hukata ja pyyhkiä pois elämästään kokonaan. Samoin jotkut ihmiset voi siivota sen pois, myös sinun elämästä. Mutta toiset ihmiset, eläimet ja vaikka taivaan tuuli, voi tuoda sitä luoksesi, sekä ovista, että ikkunoista, kunhan vain avaat ne apposen auki. Ilon saa ottaa vastaan, sellaisenaan, ilman, että se maksaa mitään. Koska se vain on. Tarkoitettu meille, yhdeksi elämän osaksi, juhlilla, tai ilman.
Iloa ja elämän ihanuuksia, koko kesän jatkolle,
toivottaa Wilhelmiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti