Viime viikot, ovat tuntuneet kummalla tapaa, kohtuuttoman pitkiltä. Päivät on pitkiä, aamusta iltaan asti. Hulluinta on ollut se tunne, että päivän sisällä, on ollut useita päiviä. Useita loppumattomia vuorokausia, joiden sisällä, on lisää vuorokausia.
Öisin näen unia, useista eri asioista, eri vuodenaikoina ja eri vuorokaudenaikoina. Herään kuitenkin aina siihen tunteeseen, etten nukkunut lainkaan. Että uniaikani oli yksi niistä monista vuorokausista, joita tähän tolkuttoman pitkään ajanjaksoon, on laitettu ties kuinka paljon.
Kuinka monesti olenkaan illalla ollut lopen uupunut, kuluneen päivän tapahtumapaljouteen. Kuitenkin koettaessani miettiä, mitä kaikkea oikein tapahtui, en kykene muistamaan edes, keitä olen nähnyt. Tai olenko oikeasti lähtenyt kotoani ulos?
Äärimmäisen upea tilanne, alkaa epäillä omaa mielenterveyttään. No, en jaksa, elämä on kuitenkin melko huvittavaa näin. Siis ainakin niinä hetkinä, kun en juokse tuntureilla, tai suo-alueilla opastamassa sotaa, tai muuta pahuutta pakenevia eteen päin.
Tai kun kykenen jäämään ihmisten ilmoille, ilman, että korvissani kohisee, kuin koski pulppuaisi korvakäytävien sisällä. Kun muut äänet, ei ala kuulosta siltä, kuin kosken kuohuihin, koetettaisiin sekoittaa liisteriä. Kun korvat ei jumittu, eikä mikään kuultu, kadota loogisuuttaan, tai ymmärrettävyyttä. Eikä nähty, tunnu unelta, tai mielikuvituksen tuotteelta.
Olen alkanut taas huomata itsessäni lapsuuden aikaisia outouksia. Viihdyn itsekseni niin kotonani, kuin muuallakin, kuitenkaan tuntematta olevani yksin. Usein tuntui, että jutuissa oli mukana paljon muitakin, kuin minä. Joskus piti mennä jonnekin, koska tuli niin voimakas tunne, että pitää. Joskus sen jopa kuuli, kun joku sanoi mene, tai varo. Kuudesaisti? Vai jokin häiriö, kehon kemioissa?
Ehkä kunpaakin, tai ehkä ei. Mitenpä sen selvittäisi? Kilpirauhaskokeilla ja psykologin testeillä. Näin niitä minulla on testailtu kautta aikojen. Vaan mitenpä ne maailman kummallisuudet selitetään, kun havaitaan, ettei missään tutusti selitettävässä, ole vikaa? Muuta kuin vika, jonka vuoksi en tunnu mahtuvan siihen genreen, missä suurin osa, maamme miehistä ja naisista viipottaa.
Joihinkin asioihin, selvitykseksi
löydettiin kroonista päänsärkyä aiheuttava sairaus. Sitten myöhemmin, vielä lisää selityksiä, mm masennuksen ja kilpirauhasen aiheuttamista häiriöistä. Keskittymisvaikeuksiini yksi ihana ja kaiken selittävä, kirjainyhdistelmä oli ADD. Tuo tuntui selittävän yhteen aikaan kaiken, aivan kuten ADHD ja monet muut erikoisuudet. Nyt tunnistan itsessäni erityisherkyyden. Jos ihminen on erilainen, kuin muut kadun tallaajat, siihen täytyy olla syy. Mieluiten lääketieteellinen, jotta saan itse hyväksyä itseni ja erikoisuuteni. Ja ennen kaikkea, että valtaväestökin voi ymmärtää ja hyväksyä minut ja oudot ominaisuuteni.
Miksi?
Jos olet erilainen, ilman selitystä, rauhaa ei saa missään muodossa.
Minä olen aikuinen ihminen, ja edelleen minun täytyy pystyä selittämään ja vastaamaan kysymyksiin, miksi en sopeudu työelämään? Miksi pelkään väentungosta, tai koen olevani väärässä paikassa. Miksi minä väsyn herkästi? Miksi kadotan ajantajun, unohtelen asioita, nukkumisen ja syömisen muunmuassa? Miksi vaatekauppojen sovituskopit ahdistaa? Miksi ostoskeskuksissa soiva musiikki, tuntuu räjäyttävän pään? Miksi hanskat pitää kääntää ympäri ja puhdistaa ennen kuin niitä voi käyttää? Miksi paljain jaloin kävelyn aiheuttama kipu, on sadasti siedettävänpää, kuin hankaava kenkä, tai kiristävät, kahisevat, ja kiinni tarttuvat vaatteet? 
Miksi toisena päivänä, kaikki sietämättömät tilanteet, voi olla ihan jotain muuta, tai kestän ihan kaiken? Miksi saatan kaivata lohduttomasti ihmistä, jonka tapasin juuri? Tai tavata ihmisen, jota ajattelin hetki sitten? Miksi hän käy uudelleen saman keskustelun, jonka ajattelin meidän jo puhuneen? Miksi en siedä joitakin hajuja? Joidenkin kosketusta? Miksi jostakin tuntemuksesta, ei saa tarpeekseen? Miksi en tervehdi, teidän tullessa autolla vastaan. (Se on ainoa asia, joka helppo selittää. Nykyautojen himmennetyistä ja käsitellyistä ikkunoista, ei vaan kertakaikkisesti näe autoon sisälle. En näe, en tunnista. En reagoi..) Ja hei nämä kaikkinaiset, kummallisuus ongelmat ei ole vain minun ja neljän Joojoo henkilön.
Sitä vain itse mietin, että mihin päämme ulkopuolinen henkilö, tarvii näiden kysymysten vastauksia? Mihin minä? Viisastummeko me niistä? Paranemmeko me kun tiedämme syyt? Sellaisetkin syyt joihin lääkettiede ei ole vielä tehnyt "Hotapulveriaan"?
Ajatukset saattaa kellä vain, karata toisinaan käsistä,
kun tilalle hyppää lauma pupuja.
Mikä siinä muka on, niin kummallista, että vaatisi lääkärin lausunnon ja lääkityksen? Ilman niitä pupuja ja pipon pilkkuja, maailma oisi ennalta arvattava ja tylsä, joskus ehkä helponpikin, mutta ennen kaikkea tylsä.
Taas samaa sopimattomuuden kehää kierrellen...~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti