Aikanaan...

Minä istun kallion kielekkeellä,

alas on matkaa, ylös on matkaa.

Suuntaan, tai toiseen, 

tarvitaan voimia.

Jyrkkä rinne alas.

Olisin tasangolla,

aavalla aukealla ja 

saalistaisin heinikon seassa, 

saisin saaliiksi gnuun,

tai upottaisin hampaani 

seepran peppuun.

Jos kapuaisin alas...

Jyrkkä rinne ylös,

maksaisi kyllä vaivan,

kiipeäisin lähelle taivaan.

Koskettaisin pilviä,

siveleisin tähtiä harjallani ja 

tassuuni sieppaisin kuun,

auringon ja metsästäjän, 

jota jousimieheksi

kutsutaan.

Jos kapuaisin ylös...

Minä istun kielekkeellä,

korkeammalla, kuin yksikään leijona,

korkeammalla, kuin kukaan tasangon asukki,

Ylhäisenä, siivet selässäni tuntien,

Minä olen.

Mikä minä olen?

Aave?

Ajatus?

Valaistunut villieläin.

Mikä sinä?

vatvoessasi vaihtoehtoja,

Ylös...Alas...

Sinne...Tänne...

Vai hiljentyäkkö tähän?

Katsoa auringon nousut,

laskut ja pilvien liikkeet,

Sanoa kiitos saavutetulle.

Hyvästi, jo eletylle.

Kehrätä auringon lämmössä,

nyt ja tässä.

Sade tulee savannille aikanaan.

~W~