Tänä iltana sydämeni tuntuu olevan surusta raskas. Omia henkilökohtaisa suruja kannan sisälläni, niistä on tullut minulle sielun voimaa. Mutta toisten suru on raskasta. Kulkiessani viime päivien läpi, olen kuullut ohimenneistä suruista, läheisten menetyksistä, tai odotuksesta, jossa ystävistä, tuttavista ja täysin vieraista ihmisistäkin, osa elää. Siinä viimeisen henkäyksen odotuksessa. Voimia teille, odotitte sitten itsenne, tai läheisenne henkäystä.Muistakaa nauttia ja rakastaa niistä henkäyksistä jokaista. Muistakaa myös nauttia siitä, että olette ainutlaatuisella matkalla läheistenne kanssa. Ette matkalla seikkailuun, vaan jo nyt, kaikin tavoin seikkailussa sisällä. Rakastakaa sitä seikkailua ja niitä ihania sankareita, joita te kaikki olette omassa seikkailussanne. Päämäärästä viis matka on tärkein. Sen mittaa ei voi koskaan etukäteen tietää, vaikka aamustasi lähtisitkin selkeällä päämäärällä liikkeelle. Tie vie ja mutkittelee, nauti siitä kiireettä, joka hetki, koska seuraava pysähdys voi ollakin aivan uuden seikkailun alku.
Elämä ei lopu, se vain muuttaa muotoaan.
Vaikka sydämeni tuntuu surusta raskaalta , heidän vuoksi, jotka ovat menettäneet rakkaitaan, kadottaneet ystävänsä, ja odottavat tietoa rakkaansa voinnista. Se ei ole voimattoman raskas, se on jännittyneen odottava ja toiveekas. En pysty ottamaan teidän surujanne, taakkaanne teidän harteiltanne. En edes tahtoisi tehdä niin vaikka minulle annettaisiin siihen voimat. Tarvitset nämä kokemukset itsellesi jostain syystä. En oikeastaan edes tiedä, miten voisin teitä lohduttaa, sillä sanani ovat "vain" sanoja. En kykene "osaanottamaan" kuten ihmiset usein "osaanottavat". Kun menetämme hänet, rakkaan läheisemme, suru on ja sen täytyy antaa olla, antaa tulvia ulos silmistä ja huutona kurkusta, se on ja niin täytyy olla. Kaikki on tapahtunut syystä, käsittämättömästä syystä, sen hienoimmat yksityiskohdat selvinee aikanaan, jos niin on tarve, mutta nyt surutyö on se, mikä vaatii kaikki voimasi, puhdista sillä mieltäsi ja sydäntäsi, kaipaa ja huuda, tai sure sydämessäsi, mutta käsittele se suru, älä väheksy, vaan käy se läpi omalla tavallasi. Läheisesi on turvassa seuraavassa seikkailussaan, mutta sinä menetit hänet tästä seikkailusta. Sen hyväksyminen vaatii aikaa. Anna sitä itsellesi.
Sinultakin, joka olet jo tietoinen omasta pois menostasi, lähdön hyväksyminen vaatii aikaa. Anna sitä itsellesi. Ja anna itsesi rakastaa sitä aikaa, mikä on, myös surun ja kaipuun, kipujen, vihankin täyttämää. Sillä se on tässä, sinun käytettävissäsi juuri nyt.
Maailma on, mutta ei yksin tässä, vaan niin moniulotteisena kiedottu ympärillesi satoina ohuina harsoina. Sinä olet rakastettu, Sinä, joka astuit seuraavien harsojen ohi. Sinä olet rakastettu, Sinä, joka jäit katsomaan, kuinka harsot edessäsi vielä värähdellen liikkuvat, menettämäsi ystävän jäljiltä. Ennen pitkää, kun vuorosi on, menet perässä, naurat suruillesi, joita kannoit sisälläsi itsesi, tai heidän vuoksi, jotka "menetit". Hehän ovat tässä. Rakastavina ja täydellisen elossa, kauniina sieluina. Emme me ketään menetä, tähän elämään vaan kuuluu voimakkaat tunteet. Eletään ne ja vahvistutaan niistä, opitaan ymmärtämään, niin itseämme, kuin toisiamme ja hyväksymään se, ettei kaikki käy tuntojaan läpi saman kaavan mukaan. Jokaisella maailmankaikkeuden solulla, on omanlaisensa tehtävät ja taidot. Niiden opit saa vain elämällä, nekin hetket, jotka haluaisi usein jättää kokematta, ummistaen silmät ja sanomalla "minä en elä nyt tätä."
Seikkailun voimaa ystäväni, tuntematon ja tuttu kanssakulkijani, omavereni ja elonjäämiseen auttaneen vereni lahjoittajat. En aina ymmärrä, kuljen silti samalla tiellä,
Hämmetyneenä ja elossa seikkailussani. ~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti