Luonnonkansan turinoita: Vedenkansan vietävänä

Luonnonkansat haluaa näyttää sinulle omaa maailmaansa. Tämänkin tiedon luin kirjasta Haltijan kertomaa. Opettelin ja kuuntelin. Ja minua opetettiin ja kuunneltiin kysymyksiäni ja ihmettelyjäni. Minua opastettiin esimerkiksi lenkkeilemään ”ei minnekkään.”

Lähden kotoani ja pyydän opastusta, lenkkiseuralaiseni kertoo suunnan ja minä kuljen sinne minne ”mutu vie”. Useamman kerran ”mutu” vie rannalle, aivan samaan paikkaan ja samalle ajattelualueelle.

Kerran tuolla rannalla kuulin vedenkansan kehoittavan ”Laita silmät kiinni ja upota juuresi rantahiekkaan. Kerromme sinulle tarinan.” Tiedäthän, että Juuresi ovat jalkasi, varpaineen kaikkineen ja se, mitä lähtee jalkapohjista näkymättömyyteen? Tein heidän pyyntönsä mukaan ja piaan liu'in heidän täysin erilaiseen tarinassaan. 

Liplattelin aaltojen matkassa pitkin Päijännettä, sitten Saimaalle, Näsijärvelle, Inarinaalloille, loiskahdin Valtamereen ja sieltä Otsamon tunturilampeen, viilentäviin puroihin. Hurjiista koskista, lapsuuden sadelätäköihin, ojan tekoleikkeihin, sieltä sammakonkutupuroihin, jäiden peittämiin pikkulampiin, katonrajasta napattuihin jääpuikkoihin, lapasista rouskutettuihin lumipaakkuihin ja lopulta Vehkajärveltä, Huitilanjokea myöden takaisin siihen, mistä lähdin, juurilleni.

Ajan kulua ei tapahtunut kuin minuutti, hiukan toista, silti olin Vedenhenkien mukana kiertänyt koko Suomen vesistöt ja hiukan maailman meriäkin. Tutustunut pisaroihin pilvissä ja laskenut koskia, joihin ei hurjapääkään uskaltaisi. Ollut pienen lapsen parhaimmissa hetkissä ja mieleen painuvimmissa kokemuksissa, aikuisuuden muistoissa ja nyt hetkessä. Kiitin matkasta hämmentyneenä. Vedenväki nautti tekemästään vaikutuksesta ja lupasi kuljettaa minut toistekin tarinaansa. Odotan sitä suurella innolla.

~* ~

Luonnonkansan turinoita: Hyvien hetkien uniloitsu.

~*~

Tontun sipinöitä,

Menninkäisen ritinöitä,

Keijukaisten kitinöitä,

Haltijoiden höpinöitä.

Ihmisen ininöitä,

Koko maailman mutinoita.

Ei ole aina hyvä

kenelläkään,

Vaan ei pahakaan

alvariinsa.

Ota suu makeaksi,

mieli messeväksi.

Humpsauta hymy

huulille aamulla.

Ilon ajatus,

öisin tyynylle.

Sano Unimurulle

Kaunis kiitos

Ja aamun ensi-säteelle,

Huikkaa huoleton huomen.

Älä sure kaatunutta maitoa,

iloitse maljasta,
 jonka nyt juot.

~* ~

Luonnonkansan turinoita: Viisas Herra Kaarnala ll

~*~

”Vaikka teidän muistinne onkin tonttukateuden unohtanut, on Luonnonkansat edelleen hiukan varuillaa. He kaipaavat yhteyttä ihmisiin. He kaipaavat sitä, että voivat itse kuulla ihmisten tarinointia unikokemuksistaan ja niistä hetkistä "ennen silmien hieraisua." Ihmiset kokee niitä edelleen ja unohtavat sitten. Moni kokemus saattaa olla kuitenkin jäänyt jonnekin muistinlokerikkoon, varoituksena, tai opetuksena, ihan vain ilon ilmoituksena, rakkauden osoituksena hengeltä ihmiselle. 

He kulkevat edelleen huoneiden välillä, kuten ihminen talossaan.

Heille etäisyydet voi olla kymmeniä, jopa satoja ja tuhansia kilometreja, eikä aika siirtymiseen, täältä toiselle puolelle maapalloa, ole silmänräpäystä pidempi. Heillä ajalle ei ole samaa määritelmää, kuin meille. On vain Nyt. He tahtovat Nyt olla siinä missä ovat, ja ovat siinä, oli se missä tahaansa.” 

Eli meille, kartanossa ja kievarissa, on oikeastaan suotu suuri kunnia, olla kahden oven takaa tulevan tiedon kuuntelijana? Se ei ole tavallista?

”Ei, se ei ole tavallista.” myhäili Kaarnalan herra.

”Luonnonkansa ei koskaan kerro lepotupiensa salaisinpia salaisuuksia, vaan he kertovat omia tarinoitaan, juhlan aiheita ja myös harmituksen aiheita. Joten, jos huomaat olevasi kahden, tai useamman tuvan risteyksessä, kuten sinä toden näköisesti olet, ei sinun tarvitse pelätä omien salaisuuksiesi puolesta. He tietävät ongelmasi ja tekevät parhaansa auttaakseen sinua, kun apua pyydät, mutta salaisuudet ei koskaan kuiskiinnu kellekään, joka aiheuttaisi vahinkoa tuvalle, tai mielipahaa heidän isännälleen, tai emännälleen.

Koijaukset on asia erikseen, samoin petkuhuiputukset ja höplän vedot, mutta ne he pyrkivät tekemään niin, että huomaat aina itse, että vierailija on velmuillut ja hihittelee nyt nurkassa närkästyksellesi.

Koeta muistaa, että kadottaessasi jotain, tai kompuroidessasi johonkin, jota ei aiemmin jaloissasi ollut, koettaa vieraasi, vain kiinnittää huomiosi Nyt hetkeen. Jotain oleellista pitää huomata, jottei myöhemmin tule suurenpia harmeja tiellesi. Hiljennä tahtia ja kysy, ”mitä unohdin?” Yleensä se on lause, johon sisältyy,”kiitos”, tai ”ole hyvä”, ”anteeksi”,”tarvitko apua” tai ”olet rakas.” Tärkeitä, mutta vaikeasti sijoitettavia sanoja, ihmissuuhun. Toisinaan se on muistutus, että muista nauttia matkasta, lyhyestäkin.

Ja Sinä olet meidän kirjurimme, tarinankertojien tärkeys kansallemme on suuri. Se, että keität toisinaan teevedenkin pohjaan, tai ruokasi on ajoittain hiukan suklaakruunia, ei vähennä arvoasi emäntänämme. Arvosi on siinä rakkaudessa, jolla meidät vastaanotat, sekä siinä, miten kerrot meistä, ei siinä, mitä meille kokkaat. Ja kerronpa vielä yhden asian. Me nautimme sen eetterin, tuoksut ja energian. Emme karrelle palanutta tuotosta, jonka sinä suuhusi harukoit, joten enemmän me toivoisimme ruuanlaittotaitojesi kohenua sinun itsesi, kun meidän väen vuoksi. Me olemme kattilalla aina, kun keitos on parhaimmillaan. Sinulla on yleensä silloin, koneesi, tai kynäsi kanssa, jotain mielenkiintoisenpaa puuhaa.” Näin kertoili vinkeästi hymyillen Kaarnalan Herra ja minä kiitin opastuksesta hiukan nolona.

Elikkä Niinpä niin, tunnemme turhaa vaatimattomuutta ja mitättömyyttä. Meitä arvostetaan sellaisena, kun olemme. Nyt on siis aika oppia itsekin arvostamaan itseään, päineen häntineen.

Kaarnalan Herran kertoman jälkeen pieni mitättömyyden tunne sisältäni katosi ja olen tavattoman iloinen, että kuulen kuinka hyvin Turvalan kievari on avajaisissaan ja juhlissaan onnistunut. Ja kuinka hilpeää meidän yhteisillä vierailla, on meidän hämmästelyjen kustannuksella. Tiedän, että ylistävät sanat jatkaa kulkuaan kaikkialla, missä he kulkevat, sillä heillä on suuri sydän ja rakkautta, jokaista majaansa ja isäntäväkeään kohtaan yllin kyllin. Ihanaa, että olette, tulitte ja kävitte. Tulkaa ja kulkekaa edelleen, olette tervetulleet, Te ihana ja viisas kansa, Ihana Ja Viisas Herra Kaarnala.

~*~

Luonnonkansan turinoita: Viisas Herra Kaarnala

~*~

Turvalan Kievari ja Kattilan krouvi.

Näin koitti taas yksi aamuherätys. Tai oikeastaan illankukkunta. Kello on 00.38

 Ystäväni luonnonhengistä, ovat joko yökyöpeleitä, tai aamuvirkkuja ja sen mukaan tuntuu tulevan koputuksen olkapäälle, tai nipistykset nenällä. Herätyksiä silloin, kun normi ihminen vielä pörisisi Uni-Jukan kärryillä, pitkin Nukkulandiaa. Tai Kukuntaa silloin, kun kaipuu Nukkulandiaan kasaa alaluomelle hiekkadyynejään. Mutta kun nyt vaan on, tuo ihana ystävä tuolilla kertomassa tarinaansa. Ei malta, ei tohdi keskeyttää, kiinnostavaa kertomusta.

En moiti silti, ihanaa, että saavutte seurakseni iltateelle, tai päivällä ruokailemaan. Seura on tervetullutta.

Tosin monesti olen huomannut, että tupamme tarjonnat, eivät yllä ihan samanmoiseen kurmeeseen täällä meillä, kuin Turvalassa. Arki palasi juhlien jälkeen karusti, kitkerästi karrelle palaneella risotolla, silmiä kirveli ja nolotti...

Tulee usein omien vieraitteni puolesta harmitteltua omia Räpelökokin taitojani. Palaneita patalappua ja pohjaan keitettyä teetä, on tarjottu enemmän kuin kerran. Täällä oisi jollekin Luonnonkansan maustemestarille ja soppamaakarille sarkaa, opastaa minut kokkauksen ihmeelliseen maailmaan. Harmitellessani tätä, asteli eräs vieraistani nauttimaan kattilasta tulvivaa glögin tuoksua ja tunnistin hänet Kaarnalan Herraksi. Metsätontuksi lapsuuteni maisemista. Kuten kerroin, hän opettaa minulle Luonnonkansan tapoja ja lakeja.

Herra Kaarnala otti kuppinsa, teki olonsa mukavaksi Kattilan väen väliin ja alkoi turista.

”Ei ole uutta, eikä ihmeellistä, että luonnonkansalla on lepopaikkoja siellä ja täällä. Eikä tälläinen ”ovi” suoraan seuraavaan tupaan, ole myöskään uutta, eikä ihan tavatonta. Enemmänkin se on sääntö, kuin poikkeus. Luonnonkansa liikkuu pitkiä matkoja, vain ovesta astumalla. Mutta uutta on se, että kahden tuvan emännöijillä, on yhteys toisen tuvan vieraisiin. Se kun estettiin aikojen alussa tonttukateuden vuoksi.” Kertoili Karnalan herra.

"Tämä ei siis ollut Luonnonkansan sodanjulistus, vaan ihan teidän ihmisten, ihmismäisen omistamisenhalun hillitsemiseksi tehty järjestely. Ei ole paha, tahtoa itselleen hyviä asioita. Eikä kateuskaan ole kiellettyä, kun se pysyy ketään vahingoittamattomana. Mutta usein ihmiset ei ymmärrä sitä, ettei kaikkea voi omistaa. Ei toista ihmistä, sen enenpää, kuin olentoa henkimaailmassa. Henkimaailman oppaat toimivat useampien välittäjien ja kanavien kautta. He eivät siis ole kenenkään omaisuutta.

 Toki joidenkin oppaiden ja heidän opastettavien välillä, side voi olla niin voimakas, ettei kunpikaan halua itselleen toista opastettavaa, tai toista välittäjää, mutta se tilanne on heidän kahden välinen sopimus. Se pätee ilman erillisiä kirjallisia sitoomuksia siihen saakka, kun se heistä molemmista tuntuu oikealta ja luontaiselta. Tämä sama toimii, kaikkialla luonnonkansan keskuudessa. 

Luonnonkansa siis jatkoi töitään ja vierailujaan taloissa, mutta sulkivat ihmisiltä pääsyn tarinoihin, jotka katsoivat ihmisen omistustunnetta loukkaavaksi. Tarinat, joita kuultiin toisissa kievareissa, tai krouveissa, jäivät vain heidän ja kuulevien tiedoksi, ja useimmat kuulevatkin unohtivat ne, ihan itsensä turvaksi. Mitä ette tiedä, ei loukkaa teitä ja aikojen saatossa, unohditte tonttukateuden ja myös sen, että olitte mukana Luonnonkansan tarinoissa. Teidän muistinne on niin inhimillisen lyhyt. Mutta nyt  joihinkin asioihin on tulossa muutoksia..." 

~*~

Luonnonkansan turinoita: Jalon loitsu

~*~

Jalon loitsu puutarhureille

Hei jalo kukkasten vartija,

yrttien hoitaja ja

viherryksen varjelija.

Suokoon maailma,

vihreää voimaa

kaikkialle ympärillesi,

Sanojesi voimaksi,

sydämesi turvaksi.

Kasva ja vehreydy,

vuosi vuodelta

voimallisemmaksi.

~*~

Jalon terveiset vielä. ”Kiitos, että sain esittäytyä ja luit turinani. Vaikka ole itse nimeltänikin Jalo, niin jaloja ovat kaikki maailman vehreyttä varjelevat eläväiset, säätyyn, tai heimoon katsomatta. Vehreys ja kasvikunta on meidän kaikkien eläväisten ja olevaisten keuhkot, ilman niitä ei olisi meitäkään ja ilman meitä, kasvikuntaakaan ei olisi siinä muodossa, kuin nyt. Siispä peukalot multaan ja viherrystä kasvattamaan, ehkä me tapaamme siellä, puutarhassasi, kavillisuuden keskellä.”

~*~

Luonnonkansan turinoita: Jalo Kasvienvartija. Ystävystytään

~*~

Ystävystytään. 

"Wilhelmiina herää... Pst Wilhelmiinaaaaa... " Mitä mitä? Avaan silmät ja valtava nenä on kiinni nenässäni ja parta kutittaa naamaani... 

Mikä nyt? Jalo, palaako parvekkeella?

”Ei toki mutta Pitäähän meidän tietää tulinko minä teille, vai en?”

Pelastimme Jalon kanssa yhden  lintusen.

”Ja aloinko neuvojaksesi.” Mutta mehän tiedämme jo?

Niinniin, mutta väki tuolla pittitaivaalla ei ja juuri tuli Aarre Armaksesta Bittimaailman tonttu ritisemään, että ”Piditkös sinä tosiaan sitä Wilhelmiinaa ihan tomppelina, mukavaa tyttöä? On siinä meillä kanssa Vuorenpeikon retku” Enkähän minä ole edes vuorenpeikko, kun olen Jalo. Tule nyt jo ja selitä mitä sitten tapahtui...” Niin että tässä ollaan, Huomenta vaan kaikille. Näin tämä turina sitten jatkuu...

~*~

Kattilanväki lukemassa kukkasähkettä

”...Sinäkös meinaat alkaa kasvattamaan näitä, sitäkös varten... Jaa vai niin. Saanen esittäytyä, Jalo Kasvienvartija. Ilmottaudun palvelukseen, jos vielä huolitaan. Työni on vahtia, että kasveja hoidetaan oikein, luulin että, noh luulin mitä luulin, olin pahasti väärässä...” Jalon ilme oli niin nolo, että hymyilytti, ja kyllä minä Jalon meille huolin, mehän tulimme toimeen loistavasti,(heti, kun lakkasin olemasta liian kiireinen kuuntelemaan hänen neuvojaan, kiireessä asiat olikin ihan toisin, hymyilin edelleen ajatuksissani.)

Jalo on iso siis todella iso, tullessaan hän oli noin kolmimetrinen ja suuri jalkainen. Paljasjalkainen, koska oletettavasti moisen laapottimen peitteitä, on hankala tehdä. Hänellä on valtava parta ja kalju päälaki, takaraivolla kasvaa jäkälänjäykkää tukkaa. Hän ei ole aivan tyypillinen jätti, ei kuten vuorenpeikkokaan, mutta valtavat korvat ja tuulenhalkoja hänellä on. Sekä häntä ja multakuorrutetta niin parrassaan, kuin vaatteissaankin. Hiukan repaleiset housut, siisti pellavapaita ja verkaliivi, kultanapeilla.

Liivin taskussa vitjat, joiden perässä on kello, joka näyttää eri vuodenajat ja tehtävät toimet kunakin aijanjaksona...Jalo sai sen lahjaks Luontoäidiltä valmistuessaan Kasvienvartiaksi

Jalon onkiretkeltä kuvattua.

Jalo voi kasvattaa itsensä talon korkuiseksi ja samoin hän voi muuttua ihan ihmisen kokoiseksi ja pienemmäksikin.Loistava ominaisuus Kasvien vartijalle kun onhan nuo kasvit ja puutkin niin monen kokoisia. 
Mieluiten hän esiintyy tuona kolmenmetrin köriläänä, varsinkin kun huomasi, että ihailin Harry Potter-elokuvan Haagriid-puolijättiä. Harmitteli hetken, kun hänellä ei tukka kasvanut samoin, kun tuolle elokuvasankarille. Mutta myhäili tyytyväisenä, kun sanoin, että pidän hänestä juuri tuommoisena. Jalo siis ei ole vain parvekkeeni kukkia hoivaamassa, vaan hän hoitaa myös ympäristön kasvillisuutta ja osallistuu elämäämme aivan kuten kievarin muutkin kävijät. He rakastavat elokuvia ja tarinoita ja osallistuvat ruuanlaittoon ja nauttivat ihmistouhuista.

Vesihiisi päiväunilla...

Vaikka Jalo on suuri, hän liikkuu vaivattomasti ja ei ole ensitapaamisemmen jälkeen tehnyt oloa tukalaksi, (muutoin kuin ollessani hänestä liian kiireinen. Silloin en mahdu ovista ulos, enkä sisään, en edes omiin vaatteisiin, tai tuolille istumaan... ) 

Molemmat kissat rakastaa Jaloa, kesäisin Jalo tekee olonsa mukavaksi tuoliin ja Vanha Rouva hyppää hänen syliin nukkumaan. Kun Jalo tutkii kukkien kasvua kiehnää Vieno hänen jaloissaan ja vaatii paijasilitystä. Ja saa sitä aivan varmasti, sillä palvonnan tunne on molemmin puoleinen. 

Jalo muistaa kukkien nimet ja hoitotavat paremmin kuin minä. Hän muistutti kuinka lannoitetaan ja koska kastellaan, miten istutetaan ja kuinka hoidetaan nyppimiset ja varkaat ja niin edelleen. Aivan valtava apu ja oi miten vitsikästä oli seurata kuinka hän kohtelee Kesälän vieraitani.

Monikaan heistä ei Jaloa huomaa, mutta moni ihminen korjaa asentoaan, kun tuntee olonsa jollain tapaa tukalaksi. Tuolloin Jalo kohteliaasti pienenee, tai suurenee ja siirtyy kulkemaan talojen välissä ja katselemaan naapureiden kukkaloistoa. Toisinaan hän menee joelle ongelle, tai juttelee oraville lähimetsässä, tai vedenväelle läheisen leirintäalueen rannassa. Kun Kesälässä vieraili pikkuinen vauva, Jalo suoritti hänelle parhaimman hovikumarruksensa ja vauva nauraa kikatti, Jalon loistaessa tyytyväisyyttä.

Äipälle Jalo esitteli parveketta yhtä innoissaan, kuin minä ja kertoili mitä mikäkin oli ja miten sitä hoidetaan. En tullut kysyneeksi, huomasiko äippä esitelmöijän. Alkuun pohdin miten Jalon suuri energia mahtuu parvekkeelle, mutta mitä enemmän häntä opin tuntemaan, sen paremmin huomaan hänen sopeutuvan.

Ja hän tuntuu tulleen jäädäkseen, ainakin siihen asti, kun Kesälässä vaan riittää säpinää.

Kukkapostia

Ja kukkasten mukana tulee ihania viestejä Puutarhatontun väeltä. Niitä hän rakastaa, vaikken aina ymmärräkään millaisista viesteistä on kyse. Kukkasten ydinmuistista kuulema löytyy suunnattomasti Rakkautta.

Ps. Jalon tarina jatkuu vielä Huomenna. Hänellä oli loitsu kaltaisilleen kasvillisuuden ystäville. Sen Loitsun hän lähetti kiitokseksi viimeisinpään työpaikkaansa ennen meille tuloa. Hellqvistin puutarhan väki piti, Jalon sanoin häntä, "kuin kukkaa kämmenellään ja se on suurta rakkautta se."

~*~

Luonnon kansan turinoita: Jalo Kasvienvartija

~* ~

Ensitapaaminen.

Huomenta ystävät, viikonloppu oli silkkaa juhlahumua, mutta nyt pyyhitään silmistä itsepäiset sumut ja palataan siihen, mihin jäin, ennen kuin Jalo alkoi järjestellä ensilumen juhlaa ja joulun avausta.

Osa kokemuksistani on lapsuuden aikaisia ja osa jo aikuisuuden saavuttua. Kyllä, myös aikuisilla on pääsy Henkimaailmaan ja Luonnonkansan pariin.He suhtautuvat meihin lempeasti. Hiukan kuten aikuinen ihminen lapsiinsa, mutta yleensä siitä puuttuu kaikkinainen vähättelevyys, johon ihmiset sortuu ”lasta kasvattaessa”.

Lapset ovat heille viisaita ja näkeviä, henkimaailman välittäjiä. Lapsi kuulee ja näkee heidät. Ja perheet, joissa on lapsia, ovat täynnä myös Luonnonkansaa ja henkimaailman olentoja.( en tiedä tarkalleen, mikä heidän eronsa on, sillä minulle he tuntuvat kaikki samankaltaisille, rakkauden ja valon täyttämille, niin enkelit, kuten menninkäisetkin. Ero on kai valon määrässä, menninkäisethän on hämärän olentoja, ja enkelit taas säteileviä, kuin kesäinen kirkkaus, tai hangella kimaltava aurinko,vielä enemmänkin.) Vaikka itselläni ei ole lapsia, olen itse heille edelleen, kuin

lapsenkengissä oleva. Se on monesti osoitettu minulle, mitä hauskimmin tavoin. Yksi näistä tilanteista oli joitakin vuosia sitten.

Keväisin minuun iskee vakavaa laatua oleva vihersisustus vimma. Asun rivikerrostalossa ja asuntoni parveke on ”valtava”. Meni monta vuotta, ennen kuin opin näkemään sen mahdollisuudet, mutta kun viherinto iski, se oli menoa. Kukkakauneutta on saatava parvekkeen täydeltä. Alkukasvatus yleensä sujuu minulta heikosti, koska olen suurpiirteisyyksien ihminen. Hiukan sitäsun tätä ja sinne päin.

Silti parvekkeella kukoistaa, siitä taas on kiittäminen lähiseudun puutarhayrittäjiä ja heidän puutarhatonttujaan. He tekevät sen pitkäjännitteisyyttä vaativan alkukasvatuksen. Kevät ja kesä, ovat jo vuosien ajan käynnistynyt retkellä Hellqvistin Puutarhatontun ja hänen apulaistensa luona. Kasvihuoneet kasveja pullollaan, kurkkua amppeleissa ja tomaattia tomppeleissa. Kukkia sateenkaaren kaikissa väreissä. Vähemmästäkin tulee viherpeukaloon kuume. Tuona keväänä tartutin piha-ja puutarhurointikuumeeni kaikkiin ympärillä olijoihini.

Samoin tuona keväänä, kun kesäolohuoneeni sai nimen Wilhelmiinan Kesälä ja Kesälä sai uuden asukkaan.

Kierrellessäni puutarhalla ja hamutessani kasveja autoni täydeltä, kiipesi mukaan myös Jalo. Hänen ”pujahdustaan” autoon en tajunnut, tajusin vain sen autossa valitsevan ahtauden, sen laitoin kasvimäärän tiliin. Sekä etu- että takapenkki oli tulvillaan kasvillisuutta, puhumattakaan takakontista.. Kantaessani tavaroita sisälle, kulkeminen ovista ja portaissa, saati sisällä kotonani oli kerrassaan hankalaa, kaikkialla oli ahdasta. Parvekkeella ahtaus aina hetkittäin hävisi, mutta mikään ei tuntunut asettuvan minnekkään..

Tuodessani viimeistä kukka-amppelia parvekken ovesta sisään, tajusin sen. Vieressäni hosui aivan valtavan kokoinen mies, ymmärsin selkeää selkeämmin olevani oikea tomppeli ja huithapeli ja hutilus, varomatomin kakara, jonka hän ikinään on tuntenut. Kun vihdoin ymmärisin näkemäni ja kuulemani, otin ja hiljensin tahtia. -Selvä, innoissani olin siis tehnyt jotain väärin, mutta voisiko herra isoherra kertoa, että mikä meni pieleen?

Herra valtavan iso pysähtyi ja tuijotti hetken. ”Kuuletkos sinä minua?” Kuulen kyllä, kiitos. Mitäs minä olen oikein tehnyt väärin? Toin kasvit parvekkeelle ja ajattelin alkaa laittaa niitä paikoilleen, että neuvot oisi tarpeen, jos sinusta on niiden antajaksi. Vai olenkos minä liian huithapeli ja hutilus neuvottavaksi?

~*~

 

Luonnonkansan turinoita: Joulun avajaiset

~*~

Vieraat kertoilevat itsestään ja nauttivat kanssani kaalilaatikkoa puolukoilla. Illemmalla koko sakki, myös Kesälästä saapuu glögille ja lämmittelemään. Jalon kertoma uusi Krouvi, oli siis sijoitettu Turvalan kartanoon. Luonnonkansan kokoontumispaikat ovat yleensä heidän luontaisilla asuin seuduillaan. Minun kievarini on tosin keskellä kirkonkylää.

Kun Luonnonkansa kutsutaan kotiin, ei haittaa vaikka asuisit keskellä kaupunkia, kutsun saatuaan, he kun kulkevat omista ovistaan. Ystäväni toivotti myös heidät tervetulleeksi, hänen asunto sijaitsee lähellä Tapiolaa ja on näin Luonnonkansan silmin katsottuna, aivan heidän ydinkeskustassa, joten he nauttivat tilanteesta suuresti. Ja kuten kerroin, Kartanon Rouva, Juuson emäntä, on vielä oikea kokkien kokki, saan kuulla moneen otteeseen kuinka hyvin heillä on asiat. Turvalassa juhlittiin myös nimmiäsiä, sillä Turvalan Rouva oli viimein kuullut Saunatonttunsa Julius Juurakon nimen ja Juuson ”Liikanimen” eli ihmisellisesti sukunimen.

Ilta kului ja juhlahumu oli varsin loistava. Luonnonkansa vahvistui saamastaan huomiosta ja tuntuivat kasvavan ja kasvattavan myös meidän iloamme ja ilostamme. Ennen pitkää kuitenkin ihmismieli alkoi kaivata unta ja siirrymme untenmaille. Luulenpa että Tytti, Juuso ja Jalo ystävineen jatkoivat vielä pitkään juhliaan.

~*~

Sain juuri kuulla, että nämä ensilumen juhlat eli joulunavajaiset ei jääneet viimeisiksi kekkereiksi, joihin saamme osallistua.

Tänään on kuulema Luonnonkansan juhlavastaanotto Tapiolan hoveissa. Tätä vastaanottoa on järjestäneet muiden mukana, touhukkaat Tytti Kattila Ja Juuso Rrömmpäinen. Kuten meidän ihmisten itsenäisyysjuhlallisuuksissa, isännöi presidenttipari, heidän juhlia isännöi itse Metsän kuningas Tapio ja hänen puolisonsa Mielikki.

Kaikki Juhlat ovat aina suuri tapahtuma Luonnonkansan keskuudessa. Se on merkki siitä, että he ovat taas ystävyydellään ja (itsepäisyydellään kuten Kaarnalan Herra sanoo) pysyneet hengissä ja huomattuina. Eivätkä vaipuneet unohdukseen tänäkään vuonna. Monet heistä kutsuukin näitä tämän iltaisia juhlallisuuksia Itsepäisyysjuhliksi.(Ihmisten itsenäisyyden juhlallisuuksia mukaelle.)

Vuosi vuodelta kuitenkin luonnonkansan keskuudestakin joitakin heimoja katoaa, sillä tarinankertojat unohtavat heidät, eikä kertomukset enää saavuta ihmiskorvia. Luonnonkansat muistelevat heitä näissä  Tapiolan juhlissa. Ja toivovat, että  ihmiset ei heitä unohtaisi.

Juhliin kokoontuu niin metsän eläimet, kuin henkiolennotkin, enkelit, sinipiiat ja ja metsänneidot esittävät tanssejaan ja kaikki Luonnonkansan kuninkaalliset, mutta myös pienimmät ja suurimmat henkiolennot, tanssivat, laulavat ja nauttivat toistensa, iloisesta seurasta. Ja jos kotonasi tuntuu tänään, Linnanjuhlien tanssiosuuden alkaessa, olevan vilkkaanpaa ja ahtaanpaa, kuin muulloin. Se johtuu siitä, että Luonnon kansa tanssii tupasi läpi ja käy haukkaamassa pitopöytiemme tarjoamisia.

(Ja vaikka Tytillä ja Juusolla romantiikan keijukaksoset yllään leijaileekin, niin Juuso sanoi emännälleen terveisiä, että hiljentää Liinukkaansa. Ainakaan ei vielä ole heidän hääpitojen  aika, niitä kuulema juhlitaan sitten, joskus, kun virallisemmat esittelyt ja vastaanotot on hoidettu. Vielä on moni heidän ystävä esittelemättä. )

~*~

Luonnonkansan turinoita: Jalo Kasvienvartija ja joulun avajaiset

~*~

Ensi kohtaamisemme tapahtui joitakin vuosia sitten, Hellqvistin Puutarhatontun kasvihuoneilla, mutta koska nyt tuntuu olevan jännitystä ilmassa, on hypähdeltävä asioissa hiukan edelle ja kerron tapaamisesta sitten, kun hän on rauhoittunut aloilleen.. Jalo viihtyy selkeästi luonani, asuu parvekkeella ja liittyy usein seuraani ihan huoneessakin. Nyt kirjoittaessani, hän ravaa ovesta sisään ja ulos ja vaatii minua kanssaan ripustamaan lyhtyjä ja valoja Kesälän kaunistukseksi. ”On tullut talvi ja nyt sata ensilumi. Liikettä Wilhelmiina, etkö huomaa?” Huomaanhan minä. Ja tulenhan minä, mutta ensin kirjoitan vielä loitsusi, jonka pyysit toimittamaan Puutarhantontun väelle, Sopiiko? ”Myöhemmin, Tytti sanoi, että tämä on tehtävä nyt.” Selvä siis valoja....Mikähän hoppu tässä nyt on?

~*~

Joulun avajaiset

Jalo sai valonsa ja minä loitsun kirjoitettua. Jalon posliiniset ystävät, Puutarhatontut Etwart ja Metusalemi, puutarhamajan ja maailma lunta. Voi kuinka on luminen maisema kaunis. Siivotessamme Kesälää, laittaessamme valoja ja kynttilälyhtyjä, parvekkeella vallitsi juhlan tuntu. Jalo kertoi uudesta Krouvista, joka aukaisi ovensa. Kuuntelin asiaa puolella korvalla, kuten meillä ihmisillä on tapana.

Kuulin Juusosta ja Turvalasta, Kattilan Kievarista ja taas krouvista, Joulun avajaisista ja ketä kaikkia on tulossa. Sepä mukavaa vastasin hajamielisesti ja mietin, mikä mahtaa olla seuraava kertomus, jonka saan kirjata ylös. Jos oisin osannut ennakoida paremmin, oisin kaiketi myös kuunnellut Jaloa tarkemmin.

Iltani oli yhtä hulinaa. Väkeä tuli ja meni, se juhli Kesälässä ja keittiössäni, istui kanssani olohuonessa kuuntelemassa ja katselemassa touhujani ja kaikilla oli paljon kerrottavaa. Viestittelin ystäväni kanssa ja hän kertoi heillä olevan saman hulina. Juuso oli järjestänyt siellä krouvin avajaiset. Jalo piti Kesälässä joulun avajaisia ja Tytti kievaria, kuten usein muulloinkin. Erikoiseksi illan teki se, että jokin ovi, oli auennut talojemme välille ja juhlijat kulkivat tuon monen kilometrin matkan, kuin astuisivat huoneesta toiseen.

Juuso oli ystävällisesti levittänyt tietoa lupauksestani, että kirjoittaisin heidän kansastaan ja vapaaehtoiset ja enimmäkseen Juuson antaman listan ”ulkopuoliset”, aivan uudet tuttavuudet, esiintyivät, sekä ystävälleni, että minulle. Ystäväni on edelleen hiukan tietämätön lupauksestani ja olen tavattoman hämmentynyt, kuinka vahvasti häntäkin opastetaan nyt tunnistamaan, ketä kukakin on. Hyvä niin, jos jää jokin asia epäselväksi, on joku jolta varmistaa myös ihmismaailmassa.

”Voi mihin me jouduimmekaan?” Sanon tämän ääneen, hymyillen ja huvittuneesti.

~*~