Apua.

Viimeaikoina on ollut otsikoissa paljon ihmisten "ohi marssit". Siis tilanteet joissa esim. pieni lapsi on alipukeutuneena ja kylmissään ulkona, tai sekava ja alipukeutunut vanhus kulkee yksin keskellä kaupunkia, tai on kadonneena metsään, kadonneita aikuisia , nuoria, tai kadonneita lemmikkejä.

Ihmisten auttavaisuutta, tai auttamattomuutta, hämmästellään ja pohditaan syvästi. Oma järkeni käy kaksintaistelua auttavaisuuden ja auttamattomuuden välillä. Kun asioita ajattelen, ymmärrän molemmat teot jollain tasolla. 

Tutkimuksissa oli perusteluina auttamattomuudelle, oli mm. oletus, että joku on jo soittanut apua, ei uskaltanut mennä apuun, kun pelkäsi itsensä/lapsensa/puolisonsa puolesta, tai ei uskaltanut muusta syystä. Ei tiennyt minne soittaa/ mitä tehdä, oli kiireinen, tai ei vaan huomannut mitään...

Avuliaisuuden perusteluna oli avuliaisuus = Halu auttaa, usko siitä, että niin kuuluu tehdä.

Törmäsin taannoin elokuvateatterin aulassa tilanteeseen, jossa itkevä tyttö puhui puhelimeen paniikissa ja välillä melkein huusi että, auta. Kuuntelin ja katselin aikani ja ymmärsin, että lapsi ei tiennyt miten pitää toimia uudistuneessa teatteriaulassa. En ihmettele, olin itsekin hiukan häkeltynyt tekniikasta ja siitä miten huonosti uuden tekniikan käyttöön oli opasteita. Ilmeisesti, insinööreille selkeät sävelet,(kaikella rakkaudella) ei aukeudu ihan heti, tavan kuolevaiselle.

Kukaan ei huomannut tyttöä, vaikka paniikki näkyi hänestä niin selvästi, leffa alkaa kohta ja jokin on hullusti.

Tyttö pyöri ja pyöri ja panikoitui aina enemmän mitä pidenpään puhelu kesti. (Ihan kuin minä pienenä ja vähän isompanakin...) Hävyttömänä harjoitin salakuuntelua saadakseni selville, mikä hänen ongelma on. Ymmärsin tavattoman hyvin, ettei luurin toisessa päässä oleva äiti, tai isä, ihan heti kykene hänen avukseen rientämään. Pätkittäisistä niiskutuksista ymmärsin, että juoma hana, oli tuo kadonnut aparaatti. Tutkin aulaa ja löysin hanaksi olettamani vermeen ja katselin toimintakoodeja, joita ei ollut. Minä tekniikan kertakaikkinen nero, tutkin vitkutinta hetken, seurasin panikoivaa tyttöä ja nappasin hänet mukaani juoma-automaatille. 

Hän puhui edelleen paniikin omaisesti puhelimeen ja katsoi minua lähes kauhuissaan. Otin oman juomamukini, laskin siihen hanasta juomaa, hymyilin tytölle ja sanoin sinä seuraavaksi. Katsoin vierestä osasiko tyttö ja sanoin heippa hänen puhuessa edelleen puhelimeen "ihan vieras täti tuli ja vei juoma-automaatille ja näytti miten se toimii!!!!!!!" Minulle tyttö ei sanonut mitään, sillä ymmärrettävää kyllä, tänä maailman aikana hänelle oli varmaan opetettu, ettei vieraille ihmisille saa puhua. Edes apua pyytääkseenkö? Ei, silloin soitetaan kotiin, sitä varten sinulla on puhelin. Hmm, siis näin arvelen sääntöjen nykypäivänä olevan.

No Sitä vain mietin, että miten panikoivalle kullan nupulle kerrot puhelimessa, miten toimia, jos toinen on liian hysteerinen kuunnellakseen? Tai jos et itsekään tiedä, mikä hänen ongelmansa on ja kuinka se ratkaistaan. Tai mitäpä jos, tuo kaiken vakuuttava luuri katoaa, tai menee rikki, tai siitä loppuu virta, etkä ole opettanut lapselle alkeellisintakaan luottamusta vieraisiin ihmisiin?  Joku niistä vieraista ihmisistä, voisi olla kaupan täti, tai leffalipun myyjä, jolta voi kysyä neuvoa. Kukaan kun ei nykyään tule apuun, jos et erikseen pyydä, koska meidät on jo äidinmaidossa, opetettu olemaan sekaantumatta toistemme asioihin, ettei tule jälkeen päin harmia. 

Minä alan olla jo niin "aikuinen", että jotkut lapsuuden kotona istutetut tavat ja tottumukset alkaa osittain olla havaittu toimimattomiksi. Ne tavat, jotka ei minulle enää sovi,  vaihdan mukavanpiin ja itselleni sopivanpiin ja juu puhun niille vieraillekin, jos apua tarvitsen, sillä kuinka ollakaan, sillä tavalla asiat etenee, eikä jauha paikoillaan. Ja niiden mölyjen mahassaan pitäminen ja väärinkohdelluksi tuleminenkin, on alkanut närästää, niin välillä minä jopa räyhään niille vieraillekin, jos tökerösti kohtelevat tai, eivät asiaani muuten ymmärrä. Ja siitä rähinästäkin saattaa olla hyötyä seuraavaa tapaamiskertaa ajatellen. Sinulle, tai minulle.

Se suurin ongelma tulee, kun ei osaa, tai kykene pyytää, sillä ihmiset tuntuu nykyään olevan niin kiinni omassa kurjuudessaan, etteivät näe toisten hätää lainkaan. Surullista. Mitä sille pitäisi tehdä? Vaikea sanoa,

Kaikki kun lähtee kuitenkin omasta sisältä. Siitä hetkestä, kun otat ja pyydät sitä apua. Pitäisikö sitä ensimmäisenä pyytääkin itselleen, että näkisi ettei olekaan tässä maailmassa niin yksin, kun mitä me luullaan. Jos itse sitä apua saatuamme,

ymmärtäisimmekin sen arvon ja pystyisimme laittamaan hyvän kiertoon.

                                          Rakkaudella Wiltsu

Ps. Seuraava oppitunti on siitä, että miten se apu vastaan otetaan. Pelastusrengasta ei tarvitse palauttaa ennemmin, kuin olet kuivalla maalla. <3

Naa na na nan Namut

Minä niin rakastan ihmisiä, jotka osaa tehdä omasta ja toisten elämästä mukavaa ja yksinkertaista, pienin, päivittäisin, huomaavaisin teoin. He opastavat ja ohjaavat ja helpottavat kanssakulkijaansa päivän askareissa ja tuottavat hyvää mieltä, niinäkin hetkinä, kun itse nieleskelee itkua, tai suoranaista kirkuparkua.
  Minua moitittiin taannoin itsekkyydestä ja siitä, että puhun vain omista asioistani, enkä piittaa yhtään muista. No, tarkemmin mietittyäni allekirjoitan nyt tuon moitteen aiheelliseksi kyllä.

Minua itsekkäänä ihmisenä, ei kiinnosta mitä ihmiset, syö, juo, tai tekee vapaa-ajallaan, tai työkseen. Umpivieraiden ihmisten tyyli kaivella korviaan, tai nokkaansa julkisella paikalla, lähinnä huvittaa, eikä kismitä. Hänen korva, Hänen korvavaikku, Hänen nokka, Hänen räkäkikkare, kiva, että on pois kuuloa ja haju-astimuksia häiritsemästä. Minua ei häiritse ihmisten Tavat, tavarat eikä teot, ellei ne kohdistu suoranaisesti minun elämääni, sitä helpottaen, tai sitä hankaloittaen. Mutta jos kaivat korviasi, tai nenääsi ole ylen ystävällinen, äläkä nakkaa sitä vaikkua, tahi kikkaretta MINUN kahvikuppiini, tai keittolautaselle. Olen varma, että siinä vaiheessa toimesi alkavat NÄRästää minuakin.

Monen mielipide minusta nykyään on, että olisin kova ja välinpitämätön, toisilla se taas on aivan päinvastainen.Olen puhunut tästä aiemminkin, nimettäköön se kumarra/pyllistä-efektiksi. Minusta on upeaa, että minulle ilmaistaan, millainen ihminen minä olen, näin opin tarvittaessa, ehkä muuttamaan tapojani ja käyttäytymään kuten kunnon ihmiset.Olen huomannut näiden Ystävällisten ja ajattelevaisten, ihmisille iloa tuottavien ihanuuksien käytöksestä, että itsekkyyteni on alkanut jo haitata Auto-parkaanikin. Juuri tänään arvostan sanoinkuvaamattomasti sitä, että minulla on ystävä, jolla on tyhjä autopaikka, jossa rakas peltipolleni, Pirssi-Uljas, saa hetken olla evakossa taloyhtiömme pihalla olevalta porausryhmältä ja ennen kaikkea, taloyhtiömme aina uuttera ja avulias Namu (Lempeänpi lyhenne Naapurin Rouvan antamasta ammattinimikestä..) saa hetken levähtää, kun ei Uljas ole alvariinsa hänen vahdittavanaan.

Tuo Uljas on tuonut minulle suurta iloa, mutta sen paikoillaan olo tuppaa niin haittaamaan eloa ja oloa. Olen vielä niin ymmärtämätön auton omistaja, etten käsitä millaisia tarpeita Uljaalla Parkkiaikanaan on. Kovasti on koettanut Namu hänestä huolta pitää ja tehdä hänen olon mukavaksi, mutta kun en minä onneton ja ajattelematon, itsekäs ihminen, ymmärrä peltisen pollen parasta. Uljas ilmeisesti rakastaa vaihtelua, häntä olisi hyvä päivittäin, tai ainakin viikoittain, siirtää hieman sinne ja tänne, sille olisi hyvä rakentaa piltuu tiilistä ja häntä pitäisi ulkoiluttaa ympäri pihaa, säännöllisin väliajoin, ettei hää kyllästy. Ilmeisesti Uljas on yliherkkä sähkölle, koska sähköpistokkeen vieressä ei saa olla ja ei ole hyvä olla seinänkään lähellä, liekkö hällä hiukan suljetunpaikan kammoa. Pihamme parkkipaikoilla käy niin hirmuinen viima, että, kun minä, Uljaan kanssa lähden "lenkille", tuo tuuli parkkipaikalleni uuden auton. Ja kun tällään Uljaan jollekin muulle paikalle, on se onneton siinäkin. Onneksi Namu ymmärtää sitä ja tulkkaa rakkaan polleni toiveet minulle ja muillekin naapureille ja parantaa näin tekemällä taas mieltäni promillen nano-osalla.

Täydellisen ihanaa, että koko kulmakuntamme, on saanut moisen toimeliaisuuden ja avuliaisuuden perikuvan eloaan piristämään, saunavuoroja ja parkkipaikkojen viihtyvyyttä tarkkailemaan ja taloyhtiön sääntöjä vaalimaan.Ihmettelenpä vain, kuinka tulisimme ilman häntä toimeen? Kilttejä ja ajattelevaisia, kaikkien parasta tahtovia ihmisiä, aina vaan tupaa tälläiset minun kaltaiset itsekkäät ihmiset ymmärtämään väärin. Me pidämme tätä ystävällistä toimintaa holhoamisena ja häiriköintinä. Minun todellakin täytyy muuttaa katsantakantaani.

Ihan jo siksikin, että jos tämä ystävällisyys vielä kovinkin kauan kestää, minulta saattaa kyrvähtää heRRmo. Kaikkea hyvää ja rakkaudellista Namulle ja kärsivällisyyttä meille ymmärtämättömille . Ehkä jonakin kauniina päivänä Ymmärrän minäkin, miten paljon apua ja oppia olen hänenkin esimerkeistään saanut.

            


                                Makean Rakkaudella Wiltsu




Ps. Kuvien Henkilöillä, tai paikoilla, ei ole juuri minkään valtakunnan yhteyttä tekstiin, ne "vain" sai minut hyvälle tuulelle.

Annan anteeksi.

 Vai annanko sittenkään?

On melko rasittavaa olla nihkeissä väleissä jonkun kanssa, kun asuu pienellä paikkakunnalla. Nihkeät välit siis tarkoittaa sitä että, tiedän jonkun loukkaantuneen minulle, mut en tiedä miksi. Mutta luulen, että kaikilla muilla on siitä jonkinlainen teoria/ tieto. Loukkaantunut katsoo vastaantullessaan ohi, yhteiset ystävämme ja tuttavamme alkaa varoa sanojaan. Varon omia sanojani entistä enemmän. Ja on "selviö", ettei joistakin aiheista puhuta. Tukala olo leviää ja "riidan aiheesta", jonka alkuperää kukaan muu, kuin loukkaantunut itse, ei ymmärrä, tulee TABU. Kun asioiden antaa aikansa vaivata, niin loppupelissä käy niinkuin tälle tarinoiden legendaariselle autonkuljettajalle.

"Mieheltä puhkesi yöllä kesken matkaa rengas, joten hän oli alkamassa korjaamaan sitä, mutta tunkkia ei ollutkaan mukana. Mies lähti kävelemään eteen päin siinä toivossa, että matkalla olisi asutusta. Hetken käveltyään mies huomasi talon ja oli menossa sisään, mutta mieleen tuli aate että "jospa sisällä onkin vihainen koira joka purasee, tai vihanen ukko joka uhkaa haulikolla, tai akka joka lyö paistinpannulla..." hetken mies siinä mietti ja lopulta otti kiven käteen ja heitti kiven ikkunasta sisään ja huusi perään "Pidä tunkkis!!!!!!"

Että sillä lailla. Miettiminen on hyvä asia, mutta joskus ehtii ajatella asioita liiankin perusteellisesti. Kärpäsestä tulee iso Härkäpäinen ja siitäkin vielä Jättimäinen, jos ei ajoissa lopeta atomin pilkkomista. Taannoin ajatteleminen oli minulle tämän hetkistä vaarallisenpaa siinä mielessä, että silloin ajatusteni "ruoka" tuli masentuneen ihmisen aivoista. Nykyään oloni on enimmäkseen onnellinen ja kiitollinen, sillä monien "pohjamutien" tutkimisesta on ollut jopa hyötyä. Kun tietää millaista on rämpiä raivossa ja väärinkohtelun tilassa, ahdistuksessa ja riittämättömyyden tunteessa, tiedän mitä minun pitää välttää tekemästä. "Älä jää päikoillesi. Älä jää yksin, ellet tarvitse rauhaa. Jos tarvitset rauhaa, älä anna kenenkään häiritä. Päästä kivuliaista tunteista irti, sillä ne kasvaa, jos ruokit niitä yksinäisillä ajatuksillasi. Puhu tuntemuksistasi jonkun kanssa. Toisinaan riittää ystävien tuki, mutta toisinaan tarvitaan asiantuntia-apua, jottei tulisi kuormitettua ystäviä liikaa. Ja masennus ei ole koskaan yksiselitteinen juttu, ei ole helppoa ja yksinkertaista hoitoa, eikä myöskään helppoa ja yksinkertaista asiaa, mikä tilan on aiheuttanut. Joten ei väheksyntää masentuneen ihmisen tuntemuksille, edes itseltä itselleni."

Se mikä tehosi minulle, ei ikävä kyllä tehoa automaattisesti kaikille. Ja se, että olen tässä tilassa nyt, on vaatinut minulta paljon itsetutkiskelua ja vaatii sitä edelleen. Täytyy opetella antamaan anteeksi. Silloinkin kun toinen ei pyydä anteeksi. Pyytää anteeksi, vaikkei tiedä miksi pitäisi pyytää. Opetella olemaan anteeksi antaja ja anteeksi pyytäjä, jo ennen kuin on kohdannutkaan tilanteen, jossa on loukattu jotakuta, sillä nihkeät välit on oikeasti energiasyöppöjä ja vihamieliset ihmiset samoin. Jo hiljaa mielessä pyydetty ja annettu "Anteeksi" on tehokas, kun nokakkain meneminen tuntuu liian vaikealta.

Tämä on ihan jokaisen meidän oppi tässä elämässä. Jokaisella meistä on omat taistelutantereensa täällä tahkottavana. Niitä käydään niin kauan kuin taistelun oppi on mennyt perille. Joissakin taisteluissa se oppi vaan tuntuu olevan niin syvälle kätketty, ettei sitä opetusta tahdo löytää, kaikkien niiden "taistelu hienouksien" kätköistä. Minä olen edelleen tavattoman huono lukemaan ajatuksia, vaikka ihmistäytteisen huoneen "jäätävät, tai lämpimät värähtelyt" tunnistanki. Minä pidän etäisyyttä niihin ihmisiin, joiden kanssa oloni tuntuu kiusalliselta. Teen sen selkeästi itsekäistä syistä, sillä miksi kiusaisin ketään hankkiutumalla tilanteisiin joissa en oikein osaa käyttäytyä, minun, tai jonkun muun vuoksi? Minä pidän sosiaalisista tilanteista silloin kun olen siihen riittävän vahva, mutta kyräilytilanteista en selviä, enkä niihin haluaisi joutua. Jos seurani ei jollekulle kelpaa, en minä sitä väkisinkään tuputa, hän saa kaikin mokomin "pitää tunkkinsa", enkä edes viskaa kivellä, kun ei se mitään hyödytä.  ;) <3

Ympäristön ilmapiiri voi olla ajoittain suorastaan hyytävä. Jonkun tuttavapiiriin kuuluvan pitkävihaisuus, tai elämän kokemusten kerryttämä katkeruus, sivaltelee milloin kenenkin olemista ja eloa, mitä moninaisimmin tavoin. Ihmiset oppii hiipimään nurkissa ja varomaan ettei, mielensäpahoittaja vain lisää loukkaantuisi. Kari Hotakaisen kirja mielensäpahoittajasta antoi niin loistavaa kuvaa siitä, miten moinen mielensäpahoittaja mielipahaansa ruokkii. Ei kukaan kanssakulkia kykene, missään vaiheessa, sellaiselle ihmiselle, iloa tuottamaan muutoin kuin oman mielensä pahoittamalla. Ja anna siinä sitten anteeksi, kun on lokkaantunut ja surullinen saamastaan kohtelusta. "En tietenkään anna, minä pohdin ja vatvon mielipahaani, kuten kunnon mielensäpahoittajan kuuluukin ja kun tuo riiviöilkimys seuraavan kerran tulee vastaan, minä vaan vihaan, kuten minua vihataan." ( tai oikeammin maailmaahan hän vihaa, mutta satuitpa nyt vaan somasti saamaan syyt maailman puolesta ja oi pojat se tekee kipeää.)

Jos oikein todella mietin, Melkein tulee surku tuota ihmispoloa, hänen mielensä pahoittamisesta, mutta mitekä häntä auttaa? Vanha tai nuori, ihminen on vissisti kovan elämän elänyt. Myötätunto, jota tunnen, ei millään riitä hänen laastarikseen. Surullista ettei häntä auta edes kauniit ajatukset, sillä se paha olo tulee ihan omasta sydämestä. Näitä sisäistä mielipahaansa purkavia ihmisiä on maailma täynnä. On totta että mielipaha on saanut alkunsa jostakin, mutta sen ruokkimista jatketaan loppupelissä sisältä käsin. Pahimman masennukseni aikana vetäydyin omaan sisinpääni ja nuolemaan saamiani haavoja. Ei minun lähelleni kukaan päässyt lisäloukkauksia tekemään, lopun ahdistuksen sain aikaan kyllä omilla ajatuksillani. Sillä mihinkään kelpaamattomuuden tunteella ja pitkävihaisella anteeksi antamattomuudella. Jos maailma "auttoikin" hyvään alkuun tällä masennuksen tiellä, minä itse ravitsin sitä hyvin, pysymällä siinä uskossa, että "elämä on pelkkää kurjuutta." Ja sitähän saa mitä uskomuksillaan tilaa.

No Nyt olen muuttanut mieleni. Elämä EI ole pelkkää kurjuutta. Kukaan ei ansaitse sellaista kurjuutta. Siispä Minäkään en ansaitse kurjuutta. En ansaitse ilkeää kohtelua Heiltä, jotka ei vielä ole ymmärtäneet, ettei elämän tarvitse olla silkkaa kurjuutta, eikä oman, tahi toisten elämän kurjaksi tekemistä. En ansaitse tulla väärin tuomituksi, eikä minun edelleenkään tarvitse tuntea itseäni huonommaksi kuin muut, taloudellisen tilanteeni, työtilanteeni, asemani tai siviilisäätyni vuoksi. Ei kenenkään pitäisi tuntea niin. Tasa-arvoisuus on siinä määrin nykypäivää, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Tasa-arvoisuus on mielestäni myös sitä, että ihmisellä on oikeus olla oma itsensä, saada luoda omanlaistaan elämää ja tehdä itselleen tärkeiksi kokemiaan asioita tulematta tuomituksi siitä kenen kanssa, tai ketä ilman niitä tekee.

Tämä tosin tarkoittaa myös sitä että ilkeilevien, selittämättömistä syistä suuttuvien ja kummallisesti käyttäytyvien  ihmistenkin tavat on vain opittava sietämään. Hyväksyä ei ole pakko, mutta sopeutuminen on suotavaa. Muuttaa kun voi vain omaa itseään. Siispä annan/pyydän anteeksi kun siihen tarvetta koen.(Pidä tunkkis!!!) <3 ;) Kaikkia ihmisiä kohtaan ei voi toimia samoin, eikä kaikki toimi suurten odotustemme mukaisesti. Ihmisiä kun on ympärillä kaikkialla, niin yhdelle kumartaessa tulee toiselle pyllistettyä, vaikkei se olisi lainkaan tarkoitukseni. Näkeehän sivulla olijatkin minusta silloin vain kyljet, mutta loukaantuja yleensä on se peräpuolella ollut ja "huomaamattomaksi jäänyt/jättäytynyt". Mutta silloin täytyy vaan muistaa, että joidenkin silmä saattaa jopa lepääntyä perääni katsellessa, nokkaantunut vaan ei ymmärtänyt hyvän päälle. ;)



                             Rauhaa ja rakkautta toivotellen Wallaton-W

Hyvän laatuinen kyhmy

Jokseenkin kaksijakoinen termi kuultavaksi.Ja aiheuttaa pahasti kylmää viimaa luihin ja ytimiin.

Olen vuosien saatossa käynyt läpi yhden jos toisen tutkimuksen kroppani ulottuvuuksiin ja sisäiseen maailmaan. Hämmentävän usein on vastaan tupsahtanut kauhua luova nimike jollekin vaivalle ja tuskanhien kihotessa otsalle ja kauhukuvien juostessa filminauhalla silmien edessä, kuulen lääkettieteellisten sanahirviöiden jälkeen kommentin, "tästä ei tarvitse huolestua", "ei tarvitse jatkotoimenpiteitä", "tämä on ihan normaalia". "Näitä oireita on useilla" Kun kysyn mitä niille tehdään, tulee vastaukseksi jotain hyvin epämääräistä ja ympäripyöreää, niinkuin lääkärikään ei oikein tietäisi mitä tehdä.

Yksi diagnoosi on johtanut toiseen ja kolmanteen ja usein on ollut sellainen tunne ettei lääkärit tunnu edes kuuntelevan minua, vaan lukee vanhasta tottumuksesta kaikki tietokoneen uumenissa olevat yhteenvedot siitä mitä minulla on ollut ja tarjoa rauhoittavia särkylääkkeiden kera, olisin vastaanotolla minkä vuoksi hyväänsä. Tämä lääkäreiden käytös on ilmeisen Pakkoparantavaa sillä nykyään enimmäkseen koen olevani terve. Ja vaikka johonkin kohtaan sattuisikin, koettaisin kaikin tavoin vältellä lääkäriin joutumista.

Mutta toisinaan on käytävä ihan oman mielenterveyden vuoksi. Pitää saada selvyys ja varmennus omasta voinnistaan ja vaikka yleisdiagnoosikseni itse sanonkin että terve ja hyvin voiva, voi jokin mutu tai näppituntuma sanoa toista.

Siitä on jo kotva, kun itse huomasin kyhmyn rinnassani ja pelästyin sen olemassaoloa, seurasin tilannetta ja se hävisi ja huoleni sen mukana. Sen tuoma säikähdys kuitenkin laittoi yhden kiven vyörymään eteenpäin ja seuraavassa hetkessä kävin läpi naistentautien erikoislääkäreitä, tutkimus toisensa jälkeen on nyt tehty ja viimeisinpänä kokemuksena oli kuin kirsikkana kermakakkuun, se pelkäämäni mammografia ja rintojen UÄ-tutkimukset, sekä lääkäri.

Kyhmyä en ollut enää tuntenut hetkeen, enkä myöskään aktiivisesti sitä ajatellut ja koin että rutiinitoimenpide päätyy kommenttiin, jos ei nyt sentään "hyvät puskurit" niin ainakin minulla on "terveet hinkit".Harmi kyllä, ei sanonut lääkäri niin. Kuvia katsellessaan hän pohti ääneen, merkkasi kohtia ruksilla ja aloitti sitten uä- tutkimukseen kehoituksella paita pois. Tutkimuksen aikana hän puhui samoista kohdista kuin mammografiassa oli merkannut ja kertoi seikkaperäisesti että tuossa ja tuossa on muutos näyttää lääketieteelliseltä termiltä, mutta tuo tuossa on muodoltaan ja väriltään erilainen. Otetaanpa ja tutkitaan mikä lääketieteellinen termi se on. Tyhjennetään se neulalla.

Siis tissikö? Ei kun lääketieteellinen termi, näyttä hyvänlaatuiselta lääketieteelliseltä termiltä.-----~^~^~^~-- -----<3--------~^~^------<3------

Tässä vaiheessa maata pötkötän tutkimuspöydällä keholtani  rauhallisena ja mieli "kuuntelee" (pienesti kirkuen,) jossain tavattoman etäällä lääkäriä, joka kutsuu paikalle hoitajan ja ilmoittaa hänelle, että otetaan ja tyhjätään, pistetään neula, mieluummin sellainen keltainen -mielessäni vilahtaa, keltainen on hyvä, iloinen väri- hoitaja tulee vierelle ja kehoittaa kääntymään oikeaan asentoon niin että neula on hyvä laittaa. Piikki tuikataan puskuriin ja hermosäikeitä myöden lähtee kiputuntuman keralla viestiä että, rauha, paikalla, kaikki hyvin.  Neula liikkuu ja säkenät sinkoilee kehossa lääkärin kertoessa, ettei löydös olekaan se lääkettieteellinen termi, eikä sitä voi tyhjenttää, termi muuttuu toiseksi ja ilmoitukseksi "otamme koepalan ja tutkimme tarkemmin, mutta edelleen näyttää hyvänlaatuiselta kasvaimelta, lääketieteelliseltä termiltä.Tutkitaan tarviiko jatkotoimia."

Hoitaja ja lääkäri sujahtelle ympärillä ja hetken kuluttua hoitaja juttelee minulle "Piteleppä tuota tukkoa hetki, oletko allerginen laastareille?"- Öööö, enpä usko liima-aineet hiukan ärsyttää...laastari vaihtuu sideharsolaastariksi ja puskurinsyrjä on tilkitty. "Nouse varovasti ja voit pukeutua."
Mieli askartelee edelleen hämmentävän etäällä ja pohdin, miltä mahdan lääkärin ja hoitajan silmissä näyttää, kammetessani pöydältä ylös ja pukeutuessani. Jossain määrin tunnen suurta pelkoa ja jossain määrin kiitollisuutta, että kaikki kävi niin piaan, koepala tuli otettua ja nyt edessä on odottelu tuloksista. Hyvänlaatinen, minulla on ollut aiemminkin hyvänlaatuisia tilanteita, jotka tuntui kaikkea muuta kuin hyvän laatuisilta, aiheuttamineen jatkotoimenpiteineen ja hämmentävine lääkäri/sairaalakäynteineen. Tämän hyvänlaatuisen mukana en tahdo oheistoimintoja. Jos se on hyvänlaatuinen lääketieteellinen termi, niin sen täytyy tarkoitta hyvää.Ja hyvista asioista iloitaan, ne ei tuota huolia, eikä murheita, eikä tuota kyyneliä, eikä pelkoreaktioita, vai kuinka?

Tutkimuksista ja lääkärikäynnistä jäi hyvä mieli, mutta kyllä, pieni pelko on vielä takaraivossa kihnuttamassa. 1-2 viikkoa  odottelen tutkimustuloksia ja niiden jälkeen päätetään jatkotoimenpiteiden tarpeista. Mietin edelleen että, jos oisin kävellyt pattitilanteeni kanssa terveyskeskuksen ovesta, olisiko minulle matkaevääksi annettu vielä hiukan rauhoittavaa, sillä moinen "ruumiistairtoamiskokemukseni" olisi saattanut herättää heissä levottomuutta. "tuo nainen yleensä raivoaa vastaanoton alusta loppuun asti, mikä sitä nyt riivaa?" Ei riivannut mikään, minua kuunneltiin ja minulle puhuttiin kuin ihmiselle. Ja kun olin epävarma lääkäri kertoi mitä tehdään ja hoiti tilanteen, eikä kysynyt minulta mikä vaivaa. Hän näki itse että olen hiukan järkyttynyt. Toimenpiteiden jälkeen lääkäri totesi, että ei ilmeisesti sattunut, joskus joillekin tekee itkuun asti kipeää. Minä kiitin ja sanoin että on tehty kivuliaanpiakin kokeita.(Tämä sattui vain kehoon. Ei sieluun, eikä itsearvostukseen.)Lääkäri toivotti hyvää jatkoa ja kertoi ottavansa yhteyttä heti kun tulokset tulee. Sanoi myös uskovansa että asia hoituu hyvin.

Hyvin kiitollinen olen tästä kokemuksesta olla potilas, jota arvostetaan ja joka sai säilyttää itsearvostuksensa ja jota ei pidetty paniikkihäiriöisenä hermorauniona, eikä saatettu sellaiseksi tutkimustenkaan aikana. Ihmisen keho on pyhä asia ja sen vaivat on mitä moninaisemmat, kun meistä jokainen on sekä terveydessään, että sairastuessaan yksilö. Ihanaa että tämä minua hoitanut lääkäri ja hoitaja muistivat sen.

Lämmin Kiitos Mehiläisille. Hyviä uutisia odotellen -W-


JK. Tänään 14.1.14 Pakkupakkasessa lenkkeillessäni puhelinlinjoja myöden tuli melkeinpä kyyneliin ilahduttava varmennus, ei vakavia solumuutoksia eikä mitään syöpään viittaavaa. Kyhmy on hyvänlaatuinen ehkä tulehduksen aiheuttama myoma eikä vaadi jatkotoimenpiteitä. Tämän tiedon vuoksi kannatti jännittää. Olen todella onnekas. Voisipa kaikki sanoa samoin. Mutta tämän kokemuksen opettamana, aion tutustua puskureideni rakenteisiin huomattavasti tarkemmin ja suosittelen samaa kaikille muillekin. Vaikka rintasyöpä luokitellaan naisten yleiseksi syöpäsairaudeksi, niin tiedoksi vaan hyvät herrat sitä esiintyy myös miehillä. Joten Puskurit rottingille joka sorkka, tässä kehossa mennään ihan kohdusta hautaan saakka, joten pidetäänpä siitä ilolla ja rakkaudella huolta.

Uudelleen lupaus.

Kohti ääretöntä ja sen yli...

28. joulukuuta 2012 kello 18:43

Sanottiin lelujen tarinassa. Ehkä pitäisi kehittää jokin oma kommentti.
Kohti Uutta Vuotta ja sen yli? Kohti huomista ja sen taa...Lupauksia uudelle vuodelle?
Niitä.
         Olen vuosia vältellyt antamasta Uuden Vuoden lupauksia. Ehkä nyt on aika antaa sellaisiakin. Lista on pitkä.

Lupaan ensivuonnakin olla oma, hankalan, ihanan, rasittavan ikävä itseni. Lupaan käydä sinun hermoillesi tavalla tai toisella, olkoon ne sitten nauruhermoja, ärsytystä tuovia tai välinpitämättömyyden hermotuksia.  Lupaan muuttua ja pysyä muuttumattomana, sen mukaisesti kun itselleni parhaiten sopii. Lupaan näyttää tunteeni, oli ne kotoisin mistä tahaansa osiosta. Lupaan suuttua ja olla "vastarannankiiski" jos siihen on aihetta ja vaikkei aihetta löytyisikään, lupaan nauraa jos naurattaa, enkä todellakaan aio hillitä itseäni jollei se tunnu minusta tarpeelliselta. Aion aiheuttaa pahennusta ja käyttäytyä sopimattomasti tulevana vuonna. Aion olla kovaääninen ja hankala silloin kun sitä haluan. Enkä ensi vuonnakaan aio opetella ulkoa "käytöksen kultaista kirjaa" vaan toimin kuten ennenkin, kohdellen sinua, kuten sinä kohtelet minua ja toisinaan Kohtelen sinua huonosti, vaikka kohtelisit minua hyvin. Saatan vihata sinua vaikka rakastaisit minua. Kohtelen sinua kuin koiran kökkäreitä, vaikka olisit minulle itse lempeys. Kaikki tämä saattaa olla päinvastoin toisena hetkenä. Jos olet ystäväni, olen ystäväsi, jos vihaat minua, unohdan sinut, sillä viha on energiahukka, johon toivoakseni en tulevana vuonna voimiani tuhlaa, mutta jos tuhlaan, niin joko tuomitsen tai en tuomitse itseäni siitä. Jos olet omituinen, minäkin olen, jos en ymmärrä sinua, etsimme ehkä yhdessä rautalankaa tai ratakiskoja.
 
Aion tulevana vuonna nauraa paljon, kirjoittaa jos siltä tuntuu, maalata, piirtää, veistää, laulaa, soittaa, harrastaa mistä kulloinkin satun innostumaan. Puhua paljon ja unohtaa sanomani. Olen hankala ja vaikeasti ymmärrettävä, riitelen kanssasi ja pyydän tarvittaessa ja muistaessani anteeksi. Aion olla huono ja hyvä ihminen, aion olla väärässä ja oikeassa, ottaa nokkiini sanoistasi, ilahtua sanoistasi, lupaan suuttua sinulle ja leppyä sinulle. Lupaan saada sinut raivoihisi ja rakastamaan minua. Lupaan olla niin hämmentävä ihminen, kuin vain minun luonteellani on mahdollista. Lupaan kinastella ja olla äreä hankala ämmä ja hymyillä hetken päästä kuin ihanin auringon säde. Lupaan elää kriisien keskellä tai niistä piittaamatta. Olla neuroottinen tai täydellisen välinpitämätön, laiska nahjus juuri lentoon lähdössä.

Lupaan olla juuri sellainen kuin olen. Eristäytä joukosta, kun tuntuu tarpeelliselta ja hillua häiritsevimmin kun se tuntuu hyvältä. Lupaan olla epävarma itsestäni itkeä ja surra, jos se on tarpeen ja mököttää kun tuntuu mökötyttävän. Aion opetella tuntemaan itsestäni tänä uutenakin vuonna uusia puolia ja aion opetella hyväksymään sen millainen olen ja millainen sinä olet. Aion opetella mutta lupaan etten välttämättä opi mitään.,. Aion edelleen muistaa vanhoja asioita, kaivella menneitä ja olla pitkävihainen, jos se tuntuu tarpeelliselta. Lupaan olla katkera kärsimästäni pahasta ja onnellinen osakseni osuneesta onnesta. Ja unohdan mitä lupaan niin hyvässä kuin pahassa. Lupaan olla löytämättä itsestäni täydellisyyttä, ja jos löydän lupaan tehdä sen vahingossa, ja lupaan vaatia silti täydellisyyttä muilta. Lupaan, etten tänäkään vuonna tiedä millainen on täydellinen ihminen. Lupaan olla virheitä puolillani ja tulvia erehdyksiä ja onnistumisia. Aion olla samanlainen kuin ennen, erilailla kuin ennen.

 



Lupaan olla tänäkin vuonna niin ristiriitainen ihminen, niin sosiaalinen, niin erakoitunut, puhelias, hiljainen, herttainen, raivostuttava ja kerrassaan mahdoton kuin vaan osaan. Aiheutan teille harmaita hiuksia, hymyn ja harmin kurttuja, syviä huokauksia ja sitruunanhappamia närästyksiä ja järkytyksiä. Lupaan olla minä. Pidät siitä tai et. Tee sinä samoin, pidin minä siitä tai en. Sillä kaiken tämän minkä lupaan teen siksi, että näin minä olen aidosti minä. Kaukana täydellisestä mutta lähestymässä sitä askel askeleelta. Kun minä olen minä, niin hyvässä kuin huonossakin, itseni hyväksyvä, voin minä jonakin päivänä lakata vaatimasta sinultakin mahdottomuuksia.

                                                  


Aivan täydellisen ihanaa ja vapauttavaa loppuvuotta 2013 ja Mahtavia muutoksen tuulia vuodelle  2014  toivottaa koko sydämestään Wilhelmiina ja Kattilan väki. ;) <3

Jouluvaloa

Mietin kirjoittavani tänään joulurunon ja aloitinkin sen teon jo. Se jäi hautumaan, koska tuntui, että yhteen runoon pitäisi saada mahtumaan niin paljon asiaa, ettei sivut riittäisi. Tämä vuosi on tässä vaiheessa katsottuna kulunut kuin sillä oisi ollut siivet selässä. Tapahtumia on ollut käsittämättömän paljon ja oma ja toisten olomuoto on ollut suurten muutosten kourissa, ihan vuoden ensi päivistä saakka. Itselleni tämän vuoden suurin ja samalla pienin muutos on ollut tulla minuksi. Itselleni ihmisen mittaiseksi ihmiseksi.

Hyväksyä kaikki kriisit ja elää silti onnellisena ja onnekkaana ihmisenä kaiken sen keskellä ja kaikki sydämen asiat sydämessä. En voi sanoa ettei minua mikään liikuttaisi, mutta minä olen oppinut tunnistamaan omat taisteluni ja ne taistelut, joihin minun voimani ei ole tarkoitettu. Se ei ole rintamakarkuruutta vaan se on itsensä rakastamista ja huomioimista. Ei ole tarkoitettu, että kukaan kantaisi itselleen kuulumattomia murheita vielä omien murheidensa lisänä. Apua on saatavilla silloinkin, kun ei sitä näe eikä tunnista. Sitä vain on pyydettävä ensin.

Tämä joulu on lumeton, Kauniin sammaleen vihreä toisaalla ja toisaalla asfaltin kiiltoa vetisyydessä, pohjoisen tuntureiden lumipeitteitä, sähkökatkoksia myrskyissä ja kadotettua ja löydettyä joulumieltä. Lämpimiä filttejä sohvan nurkkaan kietoutuneena, kissan tassuja. Uutisankkureiden kertomia tapahtumia maailmalta. Jollekkin yksinäisyyden synkkyyttä ja toisille taas suurperheen rasittavia vaatimuksia, toisille tyytyväisyyttaä onnea ja rauhaa. Pelkoja ja julmuutta toisille.

Mietin sydämeni pohjasta miten maailmaan saisi onnen tasapainon? Sen joulun armollisuuden tunnun jokaiselle elävälle ja hengittävälle olennolle. Miten laajentaa kaikkea hyvää jokaista koskettavaksi?  Olisiko se minun "taisteluni"? Vai meidän kaikkien yhteinen tehtävä? Voi jos voisin tehdä maailman murheille niin, että kun sytyttän kynttilän ja sen liekkeihin laittaisin murheet ja surut, joita ilman elämä olisi onnekkaanpaa. Liekin sammuessa myös surut oisi pois palaneita. Kun mietin mikä määrä me poltetaan näin hämärän hyssyssä kynttilöitä. Jos jokainen oman kynttilänsä mukana polttaisi pois huoliaan ja murheitaan ne olisi piaan kadonneita aivan kuin nuo kauniit valon tuovat kynttilät kirkkaine liekkeineen. Oli liekki Ledin tai Havin tuoma olisi tulos aina sama, sammutettuna huolet olis kadotettu iäksi ja uudelleen sytyttetty liekkivalo palaisi kirkkaammin ja valaisevammin ja vahvempana poistamaan jäljelle jääneitä murheita.

Jokainen liekki ilahduttaisi näkijäänsä ja osoittaisi että valoa ja iloa on.

Hei rakas ystäväni. Tänä jouluna laitan palamaan kyntilöitä, polttaaksen pois murheita. Tee sinä samoin ja pyydä ystäviäsikin tekevän niin. Ajatuksen voima lienee vahvin voima levittää rakkautta. Ja kaunis ajatus antaa voimaa.  Rakkaudellista ja rauhaisaa, itsesi oloista, joulua Sinulle. Olet rakas ja tärkeä.

Mutta PS. älä jätä murheettomuudessasi liekkejä palamaa omia-aikojaan, ettei tulisi muita murheita liekkien läikeestä. Eli myös Turvallista joulun aikaa.

                                         
                                        Lämpimästi halaten toivottaa Wilhelmiina.

Vielä PpS. Kiitos tästä vuodesta  ja siitä että luit mitä "tulvi vaan tulvivaan mieleen".  <3

Sydämellä

Tässä hetkessä 

on rikkumaton rauha,

keskellä kaaosta, huomaat 

eläväsi, rakastavasi,

olevasi tunteidesi 

kirjopyykissä 

Liian kovassa lämpötilassa. 

Luot nahkasi

puhdistat joka solusi

mitä suurimmassa kieputuksessa.

Olet sisälläsi 

ulkona itsestäsi,

hallitset kaiken 

hallitsematta mitään

olemalla mitään 

olemalla kaikki

Alku ja juuri 

kaikkeus 

tyhjyys.

Sinä 

Minä

Kun kokee 

rakkauden siitä 

mitään tietämättä,

ymmärtämättä,

Sen voimaa tajuamatta,

täydellisen ensikertaa

 itseensä.

Onnittelen

paras

rakkauden kohde

ikinä.

Varmasti kaiken rakkauden arvoinen.

-W-

Rinsessa ja puoli valtakuntaa

Katselin tänään elokuvaa jonka tarinan tunsi. Paremmin kuin hyvin, olihan se lapsuudessani luettu kerran, jos toisenkin iltasaduksi. Sadut on ihania ja niitä lukee näin aikuisenakin ihan onnesta soikeana, koska ne vie ajatukset pois arkisista asioista ja niistä vähemmän arkisista, mutta huomattavasti kammottavammista asioista mitä tulee nähtyä lööpistä ja uutisista. Minä pidän satumaailmasta, vaikkei sekään aina niin viaton ollut, kun paha sai palkkansa yleensä kovinkin kuolettavalla tavalla. Mutta rinsessa sai aina rinssinsä ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Ja oi kuinka koko maailma siitä pelastui ja kansa onnesta huokaili.

Mutta elokuvapa yllätti minut ihan hämmennykseen saakka. Missä oli ketku paha joka juonisti valtasi maailmaa, pikkuhiljaa hiipien? No hän oli verhoutunut kyllä hyvyyteen,  mutta alle kahden sekunnin näytti suomunsa ja muutti maailman kaaokseksi. Rinsessaa ei alkuhankaluuksissa pelastanut rinssi, vaan rinsessa ihan ite otti ja roiski verta kentälle ja teki reitin pois tyrmästään, tyrmäävästi. Hykkyrät sentään. Saattoi Waltti pyörähtää muutaman kerran nykymaisemissaan ja pomppia saksanpolkaa, pohtien et "miksi oi miksi mie en tuota keksiny?" No hyvä ettet keksiny, se ei olisi varmaan ihan niihin aikoihin ollut ihan niin hyvä idea. Mutta tunnustan, nyt se lämmitti mieltä kovasti. Ihanaa ettei rinsessat oo enää nykyään niin tavattoman toistaitoisia kuin ennen. No maailma oli tällekin rinsessalle pelottava paikka, kuten meille jokaiselle rinsessalle, ennen ja nykyyhteiskunnassa tuntuu olevan. Ja tapahtumat sai käänteen, jos toisenkin.

Kahden virkatun Afrikankukkan, ja parin paikoilleen ommellun kukkatilkun jälkeen oltiin tulossa jo onnelliseen loppuhuipentumaan. Mutta hmm kummallista, prinssiä ei  näy eikä kuulu. Pari komeaa "tavista" pyörii apuna, tai haittoina miten kukakin homman ottaa, mutta ei rinssiä. Mitä kummaa? No koko "tavisjoukko" Yhtenä rintamana vastustaa tietty pahaa ja kuinka ollakkaan siinä puolia pitäessä, rinsessan korjaa kuolo ja mie oottelen sitä "taijanomaista" rakkauden ensi suuteloa. Arvasin jo että ihan niin ei käy, kun luulla vois, eli melkein rinssin pussauksilla ei ole eleen vertaa väristyksiä tuovaa ja henkiin virrottavaa voimaa. Rinsessä on kanttuvei. Tosin pahis tässä vaiheessa vetäytyy myös nuolemaan haavojaan, jotta jalo neito saadaan tässä välissä kauniisti puleerattua kansalle kuljetettavaksi. Voi surua ja murhetta.

Kaikki toivo on menetetty ja paha saa kerättyä lisävoimia itselleen. Voi voi. Sitten paikalle tulee Mies. Sama kamuli oli pyörinyt tarinassa jo aiemmin niin, että heikonpaa hirvittää. Päiviltä päästettyjä oli paljon ja kaikista ei niin aina tiennyt oisko tuota juuri kannattanut nitistää, mutta tulipa roiskittua. Oikeen ei ottanut hänestä selvää ookko nää sitä vaiko tätä, mutta yhtä kaikki rinsessan riveissä tuo liikku ihan alusta asti, tai siis ainakin siitä saakka kun siirtyi pahisten riveistä pois. Hää kertoo raskasta ja liikuttavaa tarinaansa menneisyydestään ja tunnusta kuinka rakkaus rinsessaan sai hänet ajattelemaan uutta elämää ja puh pah sittten kävi näin, peijakas sentään. Hyvästeiksi hän sitten kiitoksella ottaa ja moiskauttaa rinsessaa ja poistuu paikalta, heippa ja atjöö. Rinsessa jää alttarille.

Lieneekö rinsessa syntyjään hämäläinen vai mitä kummaa, Miehen poistuttua paikalta, mitä tekee rinsessa? Ei vaivu rinssin tekeleen käsivarsille vaan nousee itenäisenä vuoteeltaan ja käy. Vaappuu kansansa keskuuteen ja yltyy puheeseen kummaan. Nyt miehet,veljet verta kentälle, pahis pääsi tiensä päähän, hei hoi pojat sorron yöstä nouskaa. Ja rähinä päälle. Muutamassa käden käänteessä tulee kasa kuolleita ja Pahis on kukistettu ja kukas muu tuon Julmattaren tappoi kun rinsessa ihan ite. Pelastipa siinä samalla nuo rinnallaan sotineet tavismiehet ja sen Herra Herättäjänsäkin. Koettaa onni ja autuus ja rinsessa julistetaan Kuningattareksi. The end.

Ööö mikäs tässä nyt jäi puuttumaan normi tarinaan verrattuna? Ei kai ihan hirmuisesti, jos sitä vertaa ikäänkuin nykyaikaan. Tytöt on tyttöi ja pojat poikii ja kaikkia opetetaan pärjäämään omillaan ja niillä mennään mutta, eikö nykyään onnellinen loppu voi olla edes pikkiriikkisen romantillinen? Tavallaan kiva noin, ei aiheuta paineita tälläiselle itsellisellekkään täti ihmiselle, kun ei oo pakko saavuttaa ikäänkuin taistellen avioliiton onnea ja auvoa, eikä ainoastaan parisuhteeseen päättyvä satu ole se ainoa oikealla tavalla päättynyt satu. Ja jos kerran rinsessalle oli tarjolla kaksikin komeaa miestä niin toisaalta hankalahan tuossa tilanteessa päätöstä olisi tehdä, saattaisi ehdokkaista toinen loukkaantua ja oisikos se sitten onnellista? Ei oisi. Hyvä näin.

Siispä hurraa erilaisille saduille. Niille missä Rinsessat pärjää ja pitää valtakuntansa kokonaan ihan itte.


                                     Positiivisesti Vaikuttuneena  -Rinsessa-Wilhelmiina-


Ps.Pakko kyllä myöntää, että Minullekkin oisi tuottanut vaikeuksia päättää kumman oisin ottanut kunkukseni. Oli ehdokkaat sen verta hottiksia. ;)

Joululahja ystävälle.

Tänä vuonna minä vietän joulua. Minä, joulun kammoaja henkeen ja vereen. Vaan Ta-daa, minä vietän joulua, olen täydellisen ihanissa joulufiiliksissä. Rauhaa ja rakkautta, ihanuutta.

Siis minä vietän joulua NYT. Kiireetöntä ja ihanaa aikaa jollaista olen koko elämäni kaivannut. Vietän joulua tunnelmissa ja tuoksuissa, nauttien lumisateesta ja kynttilän lepatuksesta. Enkä pelännyt kansanpaljoutta jouluavajaisissa, en kauppojen jouluruuhkia, en inhoa kaupoissa kuuluvaa joululaulusoitantaa, enkä valon välkettä. Nautin siitä enkä antanut sen häiritä sisäistä rauhaani.

Ei en ole ostanut ensimmäistäkään lahjaa. Ja en aio sitä edes tehdä. Aion koristella kotini jouluksi, siivota, laittaa hyvää ruokaa ja hankkia herkkuja, pähkinöitä, manteleita ja suklaata, glögiä. Jos haluan. Tunnelmallistan maailmaani kynttilöillä.

 Minulla on ihanan iso ystäväjoukko, jota muistan ja ajattelen.Tätäkin kirjoittaessani. Lämpimästi. Vaan en lahjoen. En tänä jouluna. Sillä tänä jouluna teen asiat tavallani. Ja myös kukkaroani ajatellen. Nykytuloillani ei lahjota kuin lämpimällä halauksella. Mutta tuloni ei ole ainoa syy lahjomattomaan jouluun.

Olen ikäni kammonnut ruuhkia ja väki määrää, enkä osaa etukäteen hankkia hauskuuksia, kuten jotkut ystäväni, jotka aloittavat seuraavaan jouluun varustautumisen jo edellisen joulun aaton jälkeen. Ihanuutta. Heillä on paketit paketoitu jo juhannuksena ja Joulupukki tuo loput. Mahtavaa tuommoinen järjestelmällisyys, minä en sitä ole oppinut. Toinen juttu on sopivien lahjojen löytäminen mitä kukakin toivoo itselleen? Ei mitään tietoa, joillekin lahjan löytäminen on aivan arpapeliä ja toisille voisi ostaa vaikka mitä ja kuinka paljon ja aina löytyy jotain mikä tulee varmasti tarpeeseen. Ja haluaisin antaa jotain mikä varmasti ilahduttaa.

Olen tänä vuonna ollut monista ystävistä hiukan etäällä ja toisten kanssa on aikaa vietetty yhdessä paljon, ja kaikki te olette ajatuksissani näin joulun aikaan. Tärkeitä ja rakkaita olette minulle, oli yhdessä vietetty aika mitattavissa tunneissa tai tuokioissa, ajatuksen hattaroissa. Muutoksia on tapahtunut meille kaikille vuoden aikana niin paljon, ettemme aina edes ehdi niissä kaikissa pitää toinen toisiamme, saati itseämme kartalla. Siksi toivoisinkin, että tänä jouluna ottaisitte aikaa sijoittaa itsenne siihin elämänne kartalle. Olisi ihanaa Antaa teille "omaa-aikaa" paketissa, sillä siitä olisi varmasti kaikille iloa.

Aikaa jolloin Kuulostelisitte kuka olette ja kuinka voitte? Onko olonne minkälainen. Onko joulusi tänä vuonna rauhan ja rakkauden juhla, juuri sillä tavoin kun nuo ihanat joulun pyhät  kuuluisi olla. Julistatko itsellesi joulurauhan tänään vai vasta aattona? Oletko onnellinen siinä hetkessä jossa olet? Ja mitä voisit tehdä että se onnesi löytyisi ja aikaa  tehdä ne asiat joitka tekee sinusta onnellisen. Aikaa jollon voisit olla siinä hetkessä, jossa juuri sinä tahdot, vaikka ensi juhannuksessa tai viime keväässä hetkessa 20 vuotta sitten. Aikaa paketillinen, niin suuri tai niin pieni kuin itse tahdot. Ole hyvä.

Minä julistin itselleni joulurauhan kun huomasin marraskuussa, joka vuotisen kaamosmasennukseni loppuneen 2kk potemisella, lähes kolme kuukautta aikaisemmin kuin koskaan ennen. Olen onnellinen, ja minulla on aikaa olla onnellinen.

Onnellinen siitä että istun tässä koneella ja kirjoitan toivejoulustani jota toteutan parhaillaan. Glögi on lämpiämässä ja kynttilät palaa parvekkeella, vielä ei soi joululaulut mutta Toljanteri on tänäänkin katsottu. Ja minulla on ihana kiireetön olo. Tätä toivoisin sinullekin ihana ystäväni.

Että löytäisit joulurauhan sisältäsi pakottamatta. Viis siitä vaikka se tunne syttyisi sinuun vaikka juhannuskokolla istuessasi, tai pääsiäisruohoa kylväessäsi, mutta nauti siitä rauhasta silloin. Sillä se olkoon sinun joulusi ja sen onnen tunne. Pakottamalla sitä ei tavoita, eikä pakon vuoksi onnellisuuden näyttelemisestä oma sydän sula yhtään. Jos ei joulusi tunnu saapuvan tänään ja tässä kuussa kuten "kaikille muille" niin älä murehdi suotta, lepää nauti siitä olosta missä olet. Viime jouluna "tein" joulua koko marras- ja joulukuun ja tavoitin joulumieleni vasta tämän vuoden tammikuussa. Viis siitä kuinka se kalenteriin on merkitty, tunne tulee kun tahtoo ja voimalla millä haluaa. Nauti siitä silloin. Älä pakota itseäsi siihin siksi että niin pitää tehdä.

Koska erään edesmenneen rakkaan ruusunpiikin sanoin "Ei oo pakko, jos ei taho".


Rakkaudella ja jouluisin fiiliksin Wiltsu

Kiitos.

 

Kiitos kun olet ollut elämässäni mukana.

 Lukemassa ajatuksiani ja elämässä omia polkujasi.

Toivotan sinulle valoa tiellesi, 

Ilonvälkettä sydämeesi,

 lämpimiä halauksia

 rohkaisuksi juuri silloin kun tarvitset. 

Elä rohkeudella

 ja riemulla itsesi näköinen elämä.

Kaikella onnellisuudella 

ja tunteen tuiverruksella 

mitä elämä tuo.

Ole vahva

valoisa

sitkeä 

rakastava

Ole Sinä

Tähti

kirkkaudessaan 

mykistävän kaunis.

                                              Sydämellä -W-