Ihmisen elämä, noin kaikkineen, on melkoinen sekametelisoppa. Tänään en millään, olisi jaksanut olla reipas, enkä rivakka, aikaansaava ihminen. Mutta levoton mieli ja keho, motivoi tekemään, sunnuntain kunniaksi montakin asiaa.
Niitäkin asioita, mitä jokin uskonto, ei pitäisi siunauksena pyhäpäivälle. Tuli siivottua, pyykättyä, käytyä kaupassakin... En sentään tuulettanut petivaatteitani, enkä mattojani ulkona, sillä sehän olisi ollut ainakin taloyhtiön sääntökirjan mukaan, jo pyhänhäväistys.
Mutta lenkkeilin, pohdin mielessäni asioita. Pakanana en kulkenut kirkkoon, kuten kristityn tapa on, mutta pohdin omaa näkemystäni maailman kulusta. Siinä samalla tajusin hämmennyksekseni ikävän niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat jo aikoja sitten siirtyneet henkimaailman töihin.
Muistin mummit ja papan, monta ystävää ja isin.
Isi. Jokus joku mainitsi, että "isittely" vaikuttaa hyvin lapselliselta, mutta niin minä isääni kutsuin, isiksi, tai isukiksi. Tajusin, että tulevana vappuna tulee 30v siitä, kun isi siirtyi henkimaailmaan. Hän on ollut siis verhon takana pidenpään, kuin minä koskaan tunsin häntä tässä maailmassa.
Isi ei ollut helppo ihminen. Koen monessa asiassa olevani hyvin saman kaltainen ihminen. Hän oli tiukka näkemyksiltään ja varsin tempperamenttinen. Ja varjele, jos jokin ei mennyt hänen tyylillään. Mutta parhaimmillaan hän oli sydämellisin ja ymmärtäväisin ihminen, huumorintajuinen ja hiukan hölmö. Ja osasi esittää M.A.Nummista ihan just yks yhteen. En lähde kokeilemaan onnistuisiko itseltäni.
Olin pohjoisessa opiskelemassa ja hän kävi siellä äipän kanssa minua katsomassa ja otti paikan haltuun omalla tyylillään. Livahdimme koulusta tauolla paikallispaariin/kahvilaan ja kas kummaa, isukki istui sielä kylän miesten kanssa keskustelemassa syvällisiä. Esitteli minut kavereilleen ja jatkoi juttua. Minä siirryin kavereineni nolostellen toiseen päähän paaria ja mietin, että on se kumma, että aina saa hävetä.
Hittolainen, istuin vasta pari päivää sitten aivan umpivieraan ihmisen kanssa juttelemassa syntyjä syviä...miksi siis se häpeä, nolous?
Lenkki meinasi muuttua itku jollotukseksi. Pyyhin pakkasessa silmiäni ja pohdin sitä miten ihminen kulkee eloaan. Elää täällä, kuolee ja siirtyy henkimaailman puolelle uuteen seikkailuun. Syntyy uudelleen, kun on siihen valmis, tai jos kokee olevansa enemmän avuksi, toimii oppainamme verhon takaa. On ehkä kaikkea samaan aikaan, eihän aika taida oikeasti kulkeä jonona, vaan harppoo välillä jonon ohi ja sinkoileen ees, sun taas. Näin minä sen ajattelen.
Miten me tullaan toisiamme vastaan, tässä kummallisessa maailmassa? Jos yksi pyhistä kirjoista kertoo, että maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun on jälleen tultava ja toisen uskon mukaan sielu vaeltaa elonpolukuja useanpaan otteeseen eri elämässä. Monta syntymää ja monta kuolemaa. Vaellus vaelluksen jälkeen, jotta loppuviimeksi jokainen oppiläksy on suoritettu.
Monesti tulee mieleen, että isikin on täällä jo uudella kierroksella. On voinut käydä jo moneen kertaan moikkaamassa, minua ja koko perhettään, muttemme vaan ole tunnistaneet. Minun muistoni on olleet eri ihmisessä, sielu kuitenkin sivistyy kierros kierrokselta. Ainakin itse toivoisin, että seuraavaan elämään mennessäni saisin säilyttää jo oppimani, ainakin tärkeimmät. Kaiken tämän tiedon ja ymmärryksen haaliminen on ollut työlästä ja toisinaa varsin ahdistavaa. En tahtoisi aloittaa aivan tyhjästä, enkä varsinkaan kärsiä muistamattomuudesta, vielä seuraavassakin elämässäni.
Tai no tyhmyyteni voisin unohtaa. Kuukausia rallattanut korvamato, viimeisistä sanoista, on moneen kertaan saanut sekä epätoivoisia, että huomoristisia ajatuksia siitä, miten niitä ja näitäkään kohtaamisia ei tarvitse toistaa seuraavassa elämässä. Opit on niistä minun osaltani menneet perille, kiitos, ei enenpää toisintoja.
Muutoin kyllä ilolla jatkan tässä ajan spiraalissa hyppelehtien. Tämä vaikuttaa juuri sopivalla tavalla omituiselta. Ja jos me toistekin tullaan vastakain, niin jutellaan häpeämättä, vaikkei tunnistettaisikaan toisiamme. Koppa vaihtukoon, sielu pysykööt edelleen ystävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti