Ei hätää, kaikki on hyvin.

Toisinaan sitä vaan tulee kyyneleitä, mitä hulluimmista asioista. Hyvän sarjan katsomisesta, huonon sarjan katsomisesta, kun on ollut niin ihania ihmisiä lähellä, kun ei ole ollut niitä ihmisiä lähellä, tai kun niitä on liikaa, liian vähän, tai kun on väsynyt, liian pirteä, tai ihan mitä vaan.

Minulla on nyt muutaman päivän, ollut ihan loppumaton kyynellys päällä. Suru jostain, ilo jostain ja onni jostain. Tunnekavalkaadi on niin sateenkaaren kirjava, että sekin itkettää, etten tiedä mikä kaikki on omaa tunnemyllerrystä ja mikä sympatian empatiaa.
Mutta sydän nyt vaan on niin täynnä. Pelottaa ja tuntuu rohkealta ihan yhtä aikaa. Samaan aikan kun tuntuu, että on saanut jotain, kokee menetyksentuskaa. Ja samalla, kun iloitsen onnistumisesta, olen pettynyt epäonnistumisistani.

Kuulkaa, kun joskus vaan on niin kamalan vaikeaa, olla tunneihminen. Tunteellinen ihminen. Tekisi mieli polkea jalkaa ja sanoa että "Lopettakaa!!!" En minä tiedä ketä komentaisin ja kelle sen Stopin tahtoisin laittaa, mutta rauha oisi mukavaa. Ja se, että kun sydän on näin täynnä, oisi joku, joka nostaisi syliinsä paijattavaksi ja hyssyttäisi kyyneleet pois.
Kertoisi elämän tosiasiat ihan rauhallisesti ja selkeästi, että minunkin höperö sydän sen ymmärtäisi, "Ei hätää. Olet turvassa, kaikki on hyvin."

Hitusen hätääntyneesti ~W~