Korvamadon Oodi rakkaudelle.

Minä Sinua vaan,
soitan niin kuin viidakkorumpua,
minä sittenkin,
sua aina vaan.

Kun laulat minut

Malagaan,

kuin karhuemo pentujaan,

minä sinua soitan,
niin kuin viidakkorunpuja.

Mun on vaan pakko lähteä,

en jaksa selittää,

en oo näkymätön.

Oli mullakin sydän,

kun valot sammuu,

vielä elossa oon. 

Kun valot sammuu,

sä kaiken näät.

Tanssi mun kanssa

ja elämä on levoton,

ympyrä sulkeutui.

Ne sanoo et

oon keijukainen,

noidan kykyjä,
velho, näkijä,

outo tulokas, mennikäinen. 

En taikoja tehdä voi,

 kun 

mua sattuu,

Jos tänä yönä rakkaus 

päättyy,

ne näkee kyllä kyyneleeni,

mut vaikka mä uskon ihmeisiin,

mä vapisen 

niin kuin 

kuolevainen.

Kun sydämessä veitset

kääntyy,

hajoan niin kuin

 kuolevainen.

Liian houkuttava ohittaa, 

kaksi niin kaunista, 

siipinsä keijupölyä

hieroi aamuisin.

Kuka uskois et on 

olemassa surullisia Keijuja.
Kuinka muka siivekäs niin

maassa olla vois, 

kun on paratiisi meillä

täällä näin?


~W~