tiistai 29. marraskuuta 2016

Luonnonkansan turinoita, Aika ikkuna.


~*~
Viime vuonna näihin aikoihin Juuso, Tytti, sekä Huubert, Juuson oppimestari kertoi, kuinka he olivat lähdössä Korvatunturille juhliin. Juuson oli tarkoitus saada päästötodistuksensa ja ennen lähtöään, Kantolan tuvasta (Isomummoni kotoa) Juuso ja Tytti vaihtoivat koruvalat. Huuberttin Parta ennakoi suuria seikkailuja ja totta vie niin kävi. Kukaan meistä, ei osannut edes ennakoida mitä tapahtuisi.

Samantien, kun kumppanukset avasivat oven kulkeakseen Korvatunturille, Nappasi itse Isä-Äiti Aika heitä kengän kippuroista ja otti ohjat käsiinsä. Kolmikko katosi kuuluvista ja näkyvistä, ja alkoi tapahtua outoja.

Kattilan kievarissa on tämän vuoden ollut melkomoinen kuhina. Ei mitään tavanomaista tarinankerrontaa, vaan olen saanut kuulla aikasilmukoista ja epämääräisyyksiä Kaamoksen, tai Pimeyden sotilaista ja katkelmia sieltä ja täältä. Ja Herra Kaarnala kävi komentamassa minut etsimään punakantista kirjaa, jossa piti olla Nuoren Kirjurin kirjoittama tarina. 

Aikasilmukoista onkin kudottu melkoinen kangas, sillä noin 5 vuotta sitten, oli sen aikainen Kirjuri laittanut elämäänsä uusiksi ja kun nyt viimein löysin kirjan, jossa Tuulihuilun tarina piti oleman, oli kaikki sen tekstit kadoneet. Onneksi minulla on muistot, joita aiemmilla Kirjureilla ei vielä ollut. Näinpä jouduinkin varsinaisen seikkailun keskipisteeseen.

Koko tarinan laitoi alulle Nuori Kirjuri, omalta osaltaan soppaa oli hämmentämässä myös Isä-Äiti Aika ja kun tätä kaikkea olen sivusta seurannut, näyttää soppa olevankin melkoinen. Itselleni Hulluin kokemus tuli viime vuonna joulukuun lopussa, kun olohuoneeni peili, muuttui ikkunaksi Otsamon laella olevaan mökkiin. Sitä kautta laittoivat ystäväni seuraavanlaista viestiä.

 "Tuulihuilu on varastettu, Pimeyksien sotilaat ottaneet vallan. Apua!! Etsikää Nuoren Kirjurin tarina ja muuttakaa tuleva. Opastakaa kaikki kulkijat Otsamolle, keinolla millä tahaansa. Kertokaa viestiä eteenpäin, olemme pois pääsemättömissä aikasilmukan vuoksi. Nuoren Kirjurin Kutsusta olemme perustaneet tänne lepotuvan."

Osaatteko arvata kuka on Nuori Kirjuri?

~*~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti