
Tiedän että ajattelemani esimerkit on jo sinäänsä tulenarkoja, mutta uskaltaudunpa silti pohtimaan asiaa.
Esimerkki yksi on adoptiolaki. Oikeus adoptioon, sen soisi olenvan ihan kaikilla tasapuolisesti ilman kommervenkkejä, ihmiset, jotka haluaa vanhemmiksi, heillä tulisi olla siihen mahdollisuus. Jos se fyysisesti, ei ole mahdollista, on siihen suotava keino jotenkin muuten.

En tiedä, olisiko minustakaan koskaan ollut äidiksi, vaikka tahtoa olikin. Siksi mietinkin, että vanhemmuus on hiukan kuin autolla ajo, vaatisi kortin ja koulutuksen mieluummin ennen, kuin annetaan tuo paketti varomattomien käsiin? Vaan miten valvotaan, ettei ihan jokaikinen zädääm "mä haluun kanssas tehä vauvoja"-idea toteutuisi.
Onneksi suurin osa lähipiirini äideistä ja isistä ottaa vanhemmuutensa vakavasti. Valitettavasti, jostain silti toisinaan poksuu korviin myös niitä tiedonjyviä, joiden mukaan kaikki maailman lapsukaiset ei ole ihan turvaisammassa lintukodossa, mitä toivoa saattaa. Toisaalta jotkut näistä zädääm vanhemmista, on aivan ihailtavia äitejä ja isiä, kun taas korkeasti koulutetuilla lapsipsykologiasta ja lapsenkasvatuksen teoriasta kaiken tietävillä vanhemmilla, ei ole lainkaan käytännön kokemusta, lämmintä sydäntä, eikä maalaisjärkeä, joidenka avulla sitä lasta olisi parasta käytännössä kasvattaa.
Adoptiolaki muutoksen yksinkertaistaminen, on toisaalta tavattoman hieno ajatus, mutta jollain tapaa siinä on myös se pieni jokin, joka vaivaa. Jollain tapaa edes jossain, pitäisi olla se "valvova isoveli/sisko". Se varmaan edelleen siellä olisi, vaan riittäisikö se?
Toinen kummallisuutta herättävä ajatus on, miten tarkkaan ihmisten toimia noin muutoin valvotaan. Mitä syöt, kotimaista, vai ulkolaista, kaupasta, vai kasvatatko itse? Jos kasvatat itse, onko luvat kunnossa?
Ja sitten tämä maatalous, käytäkkö lannotteita ja miten taajaan ja mikä tuhoaa luontoa ja kuormittaa sitä sun tätä? Ookko kasvisyöjä, sekasyöppö, vai einehtisitkö mieluiten pelkkää piffiä. Luomua, vai saako olla jonkun sorttimentin torjunta-aineita?

Kivikaudellakin jo herra ja rouva Soranen käytti ravinnokseen kaikkea, mitä luontoäiti hänelle antoi. En näe edelleenkään syntinä sitä, että karjan kasvattaja, kasvattaa karjaansa hellästi ja huolta pitäen, myy sen teurastamoon jossa ko. eläin toivoakseni päästetään henkimaailman laitumille kunnioittaen, pian ja kivuttomasti. Se siis takoittaa, että eläin kuolee.
Kyllä, kun meiltä karja-auto haki Untuvan ja Noikipojan, Kaunon, tai kenet tahaansa, nimetyn, ihanan, hellityn ja paapotun ammuvaisen, minä menin peiton alle itkemään ja seuraava navetta käynti meni nieleskellessä palaa kurkusta. En syönyt naudanlihaa, kuin harvoin ja lammasta en laisinkaan. (Villasukkia ja villapaitaa pidin hyvällä omalla tunnolla, ja lapsuuden pulkkakyytiä lampaan taljalla istuen ei voittanut mikään.) Kun ajattelen asiaa tarkemmin, ne eläimet on "kasvatettu lautaselle". Onko minulla siis mitään pätevää syytä, aliarvostaa kasvattajan elämäntyötä ja kasvatetun eläimen elämänkaarta ja sylkeä lihatiskillä?
Ei minun mielestä. Otan sen paketin lihaa, kiitän, että minulla on vara ostaa se, valikoimieni kasvisten kanssa. Teen ruuan ja siunaan sen vielä uudelleen, ollen kiitollinen siitä, että minulla on se ruoka syötäväkseni. En kiitä vain tuottajaa, vaan tekijöitä siellä välissä, jopa sitä eläintä, jonka maallisen kehon minä laitan, joko Kattilan väen lautaselle, tai omalleni. Joku voi ajatella minua hiukan sekopäiseksi, mutta kaikessa rauhassa.

Viimeisenä kärsii ne lihaa syövät ötökät, kun ei ole enää mitään mitä mullaksi muuttaisi. Sillä lihansyöjiä on ihan joka elävissä, myös kasvi ja eläin kunnassa, miksi ihmisen siis pitäisi heittää piffinsä roskiin?


Maailmasta hämmentyneenä ~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti