
Me emme ole samanlaisia. Ja tahdon todella hyväksyä sen. Mutta jos sanot minulle, Kyllä. Ei. tai, En tiedä. Voitko hyvä ihminen tarkoittaa puhumaasi, ilman rivienväliin piilotuksia? Ja kun itse sorrun sarkasmiin, niin, jos et tajua, pyydä tarkennusta, niin tiedän vaihtaa keskustelu tapaa. Osaan puhua sarkasmittomastikin, mutta toisinaan sitä sokea kananen eksyy. . Kun pyydämme selvennystä asiasta, annetaan selvennys eikä sekoiteta asiaa entisestään. Ja jos ei kuule kunnolla, kannattaa kysyä ennemmin tarkennusta, kuin hönkäistä kilometrin verran palkokasvustoa hengityselimini syyttä suotta. Mutta kun kehoitetaan vaikenemaan, älä hitossa kysy tarkoititko sitä, koska yleensä silloin todella tarkoitetaan sitä. Tämä meille kaikille opiksi ja ojennukseksi. Joku viisas kun väittää ettei ole tyhmiä kysymyksia, on vain riittämättömiä vastauksia.
Ja aina ei kuitenkaan ole tarpeen saada selville koko lauseen painoarvoa nanogramman tarkkuudella, sillä osa sanoista saattaa olla sitä helinää, jolla musiikki muuttuu kauniimmaksi, tai hilettä jolla kakku kruusataan ikäänkuin näyttävämmäksi. Ylisanat on siis tässä tapauksessa se musiikin helinä, tai kakku kruusinkeineen, eli ns. vertauskuva. Ja ei, minä en tarkoita henkilökohtaiseksi moitteeksi, jokaista sanaani, en edes reppana muista kaikkea sanomaani, saati kirjoittamaani, koska puhun ja kirjoitan jopa samoista aiheista, niin kohtuuttoman paljon. Pitäsi oppia olemaan hiljaa. Siinäpä sitä on tavoitetta tälle loppuelämälle.

Ja onko häiritsevän sekavien singnaalien antaja Minäitse vai Kullero Kaukokatse Tylyahon Ynsälästä, vaiko Bettiina Perfektionisti Takahikijältä. Ehkä kaikki he samalla kertaa. Itse olen oikea muoltipersoonoiden joukkohyökkäys. Se saakin minut pohtimaan, Kuinka joku voi ja kykenee, kaikissa tilanteissa toimimaan, juuri samalla tavoin, samalla asenteella ja työteholla /sosiaalisuudella? Minussa ainakin on sellanen "VIKA", että olen mummini, äippäni ja monien muiden lähiseutukunnan aikuisväestön, sanojen mukaan "tuulellakäypä luonne".
Se ei ole siis sen merkki, että kun olen tänään karhuna saanut huonon osuman kankkuuni, Oisin edelleen huomena hampaineni, tunkemassa kurkun katkaisuun. Se ei myöskään tarkoita sitä, että asia oisi aina, syytä painaa juttelematta villavien sekaan. Eikä sitäkään, että homma oisi ehdottomattomasti juteltava juuri siinä kurkunleikkaus tilanteessa pois ja puhtaaksi, sillä ensimmäinen tilanne jättää meidät molemmat välitilaan jossa jää epäselvyyksiä ja toinen tilanne taas isoon vaaraan, sillä vaikka hetkellinen murhanhimoni oisikin karhun nahoissa vain, ns. ruuan hankintaa/reviirin ja oman itsensä puolustusta. Ihmismaailmassa loppuun saatettu hengenriisto, on yleensä tappo, tai murha, hallusinaatioista huolimatta. Ja kai se henkikulta, on jokaiselle sen verran kallis, että jos vastapuolen olemus alkaa vaikuttaa synkän mustalta, niin silloin paikalla olevaisen itsesuojeluvaisto herää? Ehdimme siis selvittää epäkohdat myöhemminkin. Siinä vaiheessa vaikka, kun olen muuttunut taas ihan terveen väriseksi ja herttaiseksi ihmislapseksi. Tai kun olen syönyt nälkäkiukkuni pois. Vai kuinka?
Aina moiset mieliala ailahdukset ei vaan ole hallittavissa. Mies selittää tämän naisten ongelmana ja nainen miesten ongelmana, lääkärit hormooneilla ja testosteroneilla, kuka milläkin, mutta voiko aidon oikeasti ja rehellisesti, joku sanoa ettei moisia yhden päivän, tai kuukauden, tai vuoden sisälle tulevia mielialamuutoksia ainakaan hällä esiinny?
Kun mitenpä selitetään kaaviokäyttäytymät esim. Virallisissa tilanteissa, julkisissa tilateissa, vieraiden ihmisten keskellä, tutuissa paikoissa uusissa paikoissa, ystävien kanssa, etäisempien ihmisten kera, sukukokouksissa, naapurien keskellä, kahden kesken, miesseurassa, naisseurassa, sekä ja että seurassa, lasten-, aikuisten-, vanhusten- oman ikäisten seurassa....

Jo pelkkä ajatus siitä, että minun pitäisi aina ja kaikkialla käyttäytyä yhden tietyn kaavion mukaan, takaa hulluksi tulon. Siinäpä miettisin, mikä minun luonteen ominaisuuksista, oisi se ainut oikea, jonka haluaisin kaikille näyttää, tylsiintymättä kuoliaaksi.
Sehän oisi kuin eläisi jokahetkistä maanantaiaamua/perjantai-iltaa riippuen tietenkin siitä, minkä ominaisuuden niistä viikonpäivistään oisi itselleen omaksunut. No toki, jos minä valitsisin oman ainahetkeni nyt, ottaisin lauantain, siltä aikakaudelta, kun sunnuntaisin oli kaupat ja muut röipaikat sulki. Siinä lepopäivän alkuhujakassa kesäisen illan auringon paisteessa ilman hyttysiä ja ruuhkaa, Lauantai-tansseja odotellessa, kun olo on löylyn letkeä, kiitosta paljon kiitos. Mutta veikkaan, että ensimmäisen 10 vuotta, ympäröivä ihmispaljous, joka "tuntisi" minun "tuuliluonteeni", odottaisi, aina ja iankaikkisesti aamen, maanatain ensimmäistä katastrooffia, tai perjantai illan pyörremyrskyä, tiistain tihkusadetta....
Ihan mitä muuta tahaansa, kuin tasapaksua elämää.
~Waihtelewasti Wilhelmiina~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti