Nysväysnurkka...Nyssyllä.

Joskus On hyvä olla hiljaa ja vajota omiin ajatuksiinsa. Istua Laiskanlinnassa ja kietoutua vilttiin, lukea jos siltä tuntuu katsella komediaelokuvia tai jännäreitä, surullisia tarinoita ja niitä mitkä vie kynnet menneessään. On vain hyvä käpertyä nurkkaan tekemään omia juttujaan. Niitä "Nysväyksiä", joita et itsekkään pidä minään mutta, joiden valmiiksi tultua olet ylpeä aikaansaamastasi.

Minulla on ollut nysväyskausi. Pitkä kuin kirnupiimä ja luultavasti kausi jatkuu edelleen. Ja pojat että minä ärsyynnyn kun "oikea" maailma tulee nykimään minua Nysväysnurkastani mukaansa. En ehdi, en jouda, tämä on tärkeänpää nyt. Vielä yksi lauta, pari tiiltä ja lapiollinen puruja, muutama silmukka, vielä tämä sivu, tuo elokuva, Mikä ihme konetta vaivaa kun ei toimi? Puhelin? Pitääkö siihen vastata, vai miksi se soi? Miten niin minun ovikello? Onko tosiaan pakko pysäyttää noihin punaisiin, just kun oli niin hyvä ajo fiilinki? Jep Nysväysmieliala on vaarallisen suohon vajottava. En kuule, en nää, en ymmärrä ja reaktionopeus, jotain syötävääkö?

Olen kesän mittaan kuopinut näkyville vanhaa piha-aluetta, Ruopinut vanhasta talosta, vanhoja tavaroita ja ihmetellyt tavaroiden tarkoitusta. Nyt on uusi tie ja uusi rumpu ja vanha talo päreinä yhdessä läjässä josta nypin lautoja, nauloja, lasinsiruja, tiiliskiviä, paloja siittä jä tästä entisestä elämästä. Isomummoni ja isopappani harrasteita, isosetäni sota-ajan kirjeitä, äitini koulukirjoja ja satukirjoja. Paloja joiden tonkiminen on toisinaan innostavaa ja toisinaan tavattoman uuvuttavaa. Mutta näitä muistoja kaivelen huomattavasti mieluummin kuin omaa menneisyyttäni. Sillä tätä elämää en ole elänyt koskaan. Se ei ole jättänyt minuun taakkojaan eikä kivimurskaa sydämeeni, ne murkat on toisten sydämissä ja muistojen taakat toisten harteilla. Minulle tämä on ollut kuin loistava kirja jonka hahmoissa on jotain tavattoman tuttua.
Äitini on osoittautunut eteväksi piirtäjäksi ja osaavaksi koululaiseksi, Isomummo nautti käsitöistä ja lukemisesta ja käsityöläisiä tuntuivat olleen Isopappa ja Isosetäkin. He ovat enimmäkseen seikkailleet tässä kirjassa.

Liekkö se sukujuurten käsityöläisyys hiukan tarttunut minuunkin. Kun ei raivaus maistu, istun koukkuineni Laiskanlinnaani ja virkkaan Kukkapala kerrallaan jotain. Luen jotain, Teen puutöitä. Toisinaan saatan jäädä istumaan vain pitkäksi aikaa, "näkö päälle jääneenä". En minä tiedä ajattelenko mitään, suunnittelenko, vaivunko synkkyyteen, kai sitäkin aika usein, sillä niistä ajatuksista todellisuuteen herääminen on välillä kuin saisin viiltohaavoja.

On hankala tulla osalliseksi normaaliin keskusteluun ihmisten kanssa, kun on päiviä höpötellyt itsekseen ja metsän linnuille tai kotona Kattilanväelle. Olen ollut "maastapaossa" Nysväys nurkissani ja kun tulet vastaani autollasi, tai huikkaat tervehdyksesi lenkillä ollessani, älä ylläty jos en tunnukkaan ymmärtävän että puhut minulle, en todella ymmärrä. Toisinaan sanaakaan sanomistasi, Ja kun minä pohdin siellä Nysväysnurkassani välillä melko ahdistaviakin ajatuksia , älä ylläty jos toisinaan raivostun vailla mitään syytä, syy oli siellä Nurkassa, sinun näkymättömissä ja kuulumattomissa, tunti sitten Luolakaudella tapahtuneissa, tai viimevuoden murheissa. Sinä saat loukkaantua käytöksestäni, sinulla on siihen varmasti syysi, olenhan juuri kumonnt raivoni ilmoille tilanteessa, jossa ei näennäisesti ole sille mitään selitystä, semmoinen ei ole sopivaa kayttäytymistä aikuiselle ihmiselle.

Ja minusta tuli jo aikuinenkin, ei vain usein tunnu siltä, sillä näissä Nysväysnurkissani minä lapsenakin pohdiskelin maailman menoa, Kissojen, Koirien, Harakoiden, Lampaiden, Äpyleiden ja muiden eläväisten tehdessä seuraa. Harva puhuu sujuvasti koiraa, kissaa ja harakkaa, tai muuta karvakorvaa, sekä lainahöyhentä, mutta vain alkeita ihmispuheesta,.. siis jos kuitenkin näyttää ihmiseltä. Nyt Aikuisiässä kielitaitoni on taantunut kaikilta osin yhtä heikoksi. Siksi keskustelutaito kaikkien olentojen kanssa tuntuu olevan yhtä alkeellista. Puoli onnellisena hajamielinen, tyhjä puolikas hymy, toisinaan jopa (kovaan)ääneen hymyily, hiukan vakavana kulmien kurtistus ja murahdus, vihaisena sumusireeninkin kateelliseksi saava ärmäräyh-laatusanaryöpytys, joka saa ympärillä olijat varuilleen. Hmm. Tarkemmin kun ajattelen alan olla sukuuni tullut minäkin.


 Toisaalta en ole ihan varma halusinko periä juuri nämä Jurokaudenominaisuudet.

Nyt nysväilen -W- ;)

Ps.Pahoittelut teille joiden elämää tämä omaan maailmaani uppoutuminen on haitannut ja joille olen rähissyt "Nyssylän" kettumaisuudet. Tuskin olette syyllisiä mihinkään, mutta sattuman oikusta, juuri sillä hetkellä pahasti vaaravyöhykkeellä.  Koettakaahan kestää, kanssakulkijat, meitä Nyssylä ihmisiä on ja tulee aina olemaan siellä missä sinäkin kuljet.