Taas meillä siivotaan.

Huh kun sitä tuntee taas itsensä niin näppäräksi. Jotkut lähipiiristäni tietävät, että siivous on niin "mun juttu". Tykkään siitä yhtä paljon, kuin lapsena kaurapuurosta, eli ihan yökkiin asti. Niinpä se tarkoittaa sitä, että välttelen hommaa sujuvasti siihen, kunnes on PAKKO tehdä jotain, ettei väki luule läävään tulevansa. (miten niin liioittelen ;) )


 Sitten kun se siivous inspiraatio iskee, pitääkin käydä koko hollitalli läpi "täiharavan" kanssa. Nyt on tämä vaihde päällä. Kolme päivää ja lähes kolme yötä, olen läpikäynyt elämääni vuodesta 1988- 2013 asti. Valokuvia, papereita, vaatteita "muistoja" ja muistoja. Hirmuinen määrä vuosia säilöttyä tavaraa jota en ole aiemmin raaskinut heittää pois (vaikken edes kurkista niitä tässä välissä) On nyt tavaraa kävellyt heipat sanoen käsieni kautta energiajäte, kaatopaikkajäte astioihin ja kierrätyskeskukseen ja kirpputorille. Heihei, hauskaa matkaa.

Viimeyönä silppusin valokuvia ja negatiivejä, siinä meni monen monta tuntematonta naamaa taas kerran hus pois. Katselin hääkuvia, joita oli milloin mistäkin parista, ja ylläri ylläri, kymmenestä hääparista vain kaksi oli edelleen aviossa. Pahoittelen, mutta tuli siis myös poistettua eronneiden entinen onni, pois laatikkoani täyttämästä. Olen ollut tällä karsinta kierroksellani hyvi lahjomaton. Mitä en tarvitse, sitä en todella tarvitse, niinpä otan ja poistan sen. Oli se sitten valokuvia, muistoesineitä, tai jonkin ihanuuden kirjoittama kirje, tai kortti. Niin rakkaita kuin ne onkin olleet, olen todella viimeinkin sitä mieltä, että lämpimät ajatukset sydämessä on paljon mukavanpia, kuin hirvittävä määrä tavaraa varastoissa.

Minun piti tehdä tällä viikolla paljon muutakin kuin tätä, mutta nyt tuntuu että,  jos en tee heti, jää homma kerrassan häijysti kesken. Onhan tässä ollut häsläystä ja paniikkiakin, kun on lukenut kirjeitä vuodelta nakkisodat ja löytänyt sittenkin "valokuva-aarteista" jonkun piiloon haudatun exänsä. Tai edesmenneitä ja kadonneita, ystäviä, sukulaisia, tuttavia jne. Välillä itkeä parkuu räkä poskelle noruen ja seuraavassa hetkessä nauraa hurskuttaa niin kertakaikkisesti, että ei meinaa pöksyissään pysyä, ihanaa tunnevuoristorataa.  Ja kaikelle sanoo rakkaudella heipat. Joillekin hiukan jopa "Lukkarinrakkaudella." Sekä suurella kiitollisuudella ja melkeinpä helpotuksella, "olenpa onnellinen, että olet toisen mieliharmina, etkä tarttunut minun linkkaani kiinni."

Kokemuksia oli ja meni ja nyt on uusi aika, uudet kujeet. Jotain vanhaa pitää aina kuljettaa mukana, mutta monista vanhoista on nyt todella upea aika luovuttaa ja päästää irti. Ihanaa että minulla viimein on tähän myös voimia, sillä tähän tunnemylläkkään en aivan osannut aloittaessani varautua. Siivoaminen on siivoamista, otat ja laitat pölyt ruotuun ja tavarat järjestykseen ja puhdasta tulee, mutta huh ja huh, jos käyt samalla läpi koko elämäsi muistot, päiväkirjoista, kirjeisiin. Viime kevättalvella jouduin lopettamaan kesken, kun sydän tuntui murtuvan jo pelkkien lapsuus ja teinivuosien muistamisesta. Nyt luin kirjeitä niiltä ajoilta, saamiani ja itse kirjoittamiani. Ja totesin että olenpa onnellinen, kun me selvisimme tuosta kaikesta. Sanoin hyvästit vanhoille ajoille ja jatkoin silppuamista käsin, kun koneellinen paperin silppuri heitti henkensä. Niin terapeuttista <3  Ja tämän terapian loppuun saattamiseen vielä hetki menee.





                                          Siististi -W-