Juoksen kiireessä kaupunkeja,
etsin etsimällä, käännän kääntämällä
menen virran mukana, aina kaikki hukassa,
tartun kiinni hihasta,
puhun tunteesta, vihasta
laulan lauluja vieraita, maalaan tauluja
haaleita, kaikki nähtynä silmin toisten
aivan erimoisten kun nämä omat sieluni peilit.
Jotta oisin kuin muut,
rakennan talon kivisen,
hankin perheen jota omaksi tunne en,
otan työn jokaisen, jonka eteeni tuot.
Maksan verot, teen mun työt,
tiedän aina kenen leipää syön.
Ja vaikka vähät välität,
kerään heittämäsi jyvät
olen hyvä ihminen
kun teen aina kaiken sen,
mitä multa odotat.
Vaan jos sanon ei?
Minä odotan sen prinssini oman.
haluan talon puisen ja soman,
työn mieltä lämmittävän,
sydämen eheyttävän elämä.
Älä odota minulta tekoja,
jotka itsekin tehdä voisit.
Älä nöyrtyvää selkää,
pelosta vapisevia jalkoja.
Minä kuljin jo kerran polun sen
jolla arvoa saa ei ihminen,
olemalla kuin muut.
Kun, olen kuin muut,
tulee isot ja lyö,
kun olen kun muut
joku toinen leipäni syö.
Kun olen, kuin aina on oltu,
nöyrä ja pienestä kiitollinen,
vähän saat, vaikka ansaitsin
enemmän.
Kun olen, kuin aina oltu on,
työni teen, vaan olenko onnellinen?
Kaiken teen,
kuten ennenkin
vaan itseni muistinko
Kiitoksiin kietoa hyviin?
Sillä silloin, jos
olen kuin muutkin ois,
ei tekojain kiittele kukaan,
Vaan jos oon,
kuten enkelit olla mun sois,
ilo astelis, askeltein mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti