tiistai 1. lokakuuta 2024

1. 2. 3...***----------------------

Niin se meni loma. Sitä sun tätä ja hiukan tuotakin. Tuli oppia ja ihmetystä, hyviä ja huonoja uutisia ja murtunut varvas. Ehkä hiukan jopa lepoakin, mutta enimmäkseen aivojumppaa ja askaretta ajatuksille.

1.

Meidän elämä ei ole tässä koneella.

2.

Opettele rauhoittumaan.

3.

Elämä ei ole sitku, eikä mutku, vaan se on Nytku.

Ajelin tämän loman aikana autolla, ihan useammassakin kaupungissa ja järkytyksekseni totesin TAAS kerran, että ihmiset on uppoutuneet kännyköihinsä niin pyöräillessään, autoillessan, kuin kävellessänkin. Ja eritoten silloin, kun he ajaa näillä potkulaudoilla, jotka kulkee muuten yllättävän kovaa. Vain hitokseen nopeasti reagoiva autoilija edelläni, esti kahta pikkutyttöä muuttumasta jauhelihaksi tänään likicityssä. Autoilijalla tuskin oli kännykkä käytössä, vai mitä tyttelit? Muistakaa kiittää enkeleitänne tänään illalla, ennen nukkumaan menoa, siis jos vielä muistatte mitä tapahtui, te huolettomat.

Kun sinulla on kiire, mieti onko kiire oikeasti olevaa, vai sinun korvien välissä. Meillä on kaikilla vuorokaudessa 24 tuntia, viikossa 7 päivää ja vuodessa 52 viikkoa, 365 päivää. Niitä ei tule yhtään ennenpää, vaikka juoksisit kieli vyön alla ja ajaisit kaasupohjassa. Minä tiedän, millaista oli kun oli aina ja kaikkialta myöhässä ja millaista on kun sitten lopulta huomaa, ettei jaksakaan itselleen asettamiaan odotuksia ja tavotteita. Ei kykene täyttämään niistä ainoatakaan ja pettyy, kun minusta ei tähänkään ollut. Jos ja kun näin käy, pitää miettiä oliko odotukset ja tavoitteet kohtuullisia. Sitä mikä minulle sopii, vai jonkun muun asettamia. Epäsopivia. Itselleen sopimattomasta elämästä on täysin mahdollista päästä pois ja sen tilalle voi hankkia elämän, johon ei kuulu ne sopimattomuudet, jotka kuluttaa ja uuvuttaa loppuun.

Ja kun elät itsellesi sopivaa elämää, ei sitkut, eikä mutkut mahdu siihen. Me ei ikinä tiedetä päiviemme määrää, eikä koskaan tiedetä milloin se rakas ystävä, vuosien tuttavuus, tai juuri kohdattu ihminen kulkee samoja askeleita kanssasi viimeistä kertaa. Tälle vuodelle on hyvästejä kertynyt jo monia, ja tänään kuulin jälleen yhden, lyhyen matkaa samaa taivalta kulkeneen, siirtyneen henkimaailman töihin. Meidän elämä on nyt. Se ei ole koneella. Se ei ole kiiressä. Se on murtuneita varpaita, pään särkyä, menetyksiä ja suruja. Mutta se on myös viereen kömpivä Kattilan Justus ja  korvan juuressa kehräävä Ymmi Kattila.

Se on hyvät naurut ja perseelleen menneitä ryhmäytymisyrityksiä, sekä ystävällinen huolenpito ja kuuluumisten kysely. Anteeksipyyntö törttöilystä ja nopea reaktiokyky liikenteessä. Se on ajatus enkeleistä ja lasketuista askelista, joita meille jokaiselle on annettu juuri sopivasti. Se ei ole kerralla ahmittava levy suklaata, vaan se yksi ainokainen makea pala, jonka laitat kielellesi ja annat sulaa ajatuksella ja nautinnolla. Älä kaasuttele elämän läpi silmät kiinni. Pidä kiirettä viisaasti, me tiedetään mihin tämä elo päättyy. Nauti matkasta ja sen mauista ja iloitse kanssakulkijoistasi, kiitä ja kehu, puhu ja pussaa. Elä, elä itsesi näköinen elämä. Elä Nytku ollaan vielä tässä.


Rakkaudella

~W~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti