Yllätyksiä

 Minulle on tullut tapa, yllättää ystäviäni ja itseänikin aina ajoittain. Teen asioita, joita en ole ennen tehnyt, mutta joissa on jotain, mitä haluan kokea, kuulla, nähdä...No, Kertoa muille mummoille ja papoille vanhainkodissa, jos semmoisia vielä on, kun minä sadan vuoden päästä pääsen eläkkeelle.

Usein nämä yllätykset syntyy hetken mielijohteesta ja toisinaan pitkän harkinnan jälkeen. Ja sitten yllätyksiä, joissa elämä kutoo omia kuvioitaan riemunkirjavaan mattoon ja yllättäjä yllättyy itsekin ja jännittää enemmän, kun mukana olevat.

Eilen oli juuri semmoinen reissu, mutta oi kuinka kivaa, ihanaa ja sydäntä sykähdyttävää se oli, kaikkien näiden, ei mukavien yllätysten keskellä.

Ja kuinka yksi kokemus, saattoi himmentää kaikki aiemmat sykähdyttävät kokemukset, vain varjoiksi.

Mie en ole ajatellut itseäni ihmiseksi, joka rakastaisi Oopperaa, mutta Oopperan Kummitukseen minä rakastuin palavasti. Enkä edes osaa sanoa, oliko sen pääosien esittäjät hyviä, vai pahoja, koska kaikissa heissä oli oma palonsa ja valonsa. Oikeudentajunsa, jonka puolesta koettivat taistella. Lavasteet oli upeat, tunnelma sanoinkuvaamattoman sykähdyttävä. Ja musiikki, laulut. 

Ei löydy sanoja, joilla voisi sitä suurta tunnettaan kuvata.
Aivan kuin koko Oopperatalo olisi ollut huumaavaa energiaa täynnä. Ja minä, joka en jaksa kotioloissa katsoa edes yhtä 45min sarjaa kerralla loppuun, katsoin tähtipölyn laskeutumista maahan ja mietin mielessäni "EI, Ei se vielä voi loppua!" 

Kiitos teille jotka lopulta päädyitte kanssani, Kansallisoopperan katsomoon, Oopperan Kummitusta kuuntelemaan. Kerrassaan ihana kokemus jännittää, pidätkö sinä ja pidänkö minä, siitä yllätyksestä jonka elämä järjesti. 

Minä olen mykistynyt.

💖
~W~ 

Onnea on juhlanaihe.

 Ei ole yksiselitteinen, eikä yksinkertainen, vanhemmuuden tuntu. Aina se ei ole edes itsestäänselvyys, että saat ja voit, kantaa sitä vanhemmuuden viittaa kunniamerkkinä harteillasi. 

Maailma on siitä metka paikka, ettei se ole aina ihan oikeudenmukainen tuossa jaossaan, saatko, vai etkö saa, tuntea sitä vanhemman vastuuta ja isän, tai äidin rakkautta sisälläsi. 

ja jos maailma on metka, niin kummallisen konuja ollaan me ihmisetkin. Isäksi/äidiksi tullut, ei tahdo sitä olla, tai äidiksi/isäksi koko sydämestään kaipaava, ei sellaiseksi ikinä tule. On hyviä ja täydellisiä ja vanhemmuudestaan tietämättömiä.

Nykypäivän jopa äitejä, jotka eivät tiedä äitiydestään. 
On suurperheitä, sateenkaariperheitä, pienperheitä, mummoja ja pappoja, puolikkaita ja kokonaisia.
Ydinperheitä, uusioita ja fuusioita. Lähi- ja etäperheitä.

Karvalasten vanhenpia ja kaikenkarvaiselle vanhemmuudelle naureskelevia perheitä, perhettömyyttään surevia ja unelmaperhettään etsiviä.

Ihmisiä joka lähtöön. Osa vaan huvikseen asemilla katselemassa, kun väki lappautuu omaan bussiinsa, junaansa, tai lentokoneeseensa. Jäävät asemalle ja ajattelevat, että sen jännitys riittää heille.

Näin meillä kaikilla on se oma paikkamme maailmassa.

Jos sinä tänään suret, henkimaailmaan kadonnutta isääsi, isoisääsi, tai isähahmoa, sinut isäksi tehnyttä, muista, että ei he kukaan kaukana ole, eikä olemasta lakanneet. He synnyttivät täällä kipinän ja se ei ikinä sammu.

Jos sinä suret sitä, ettet koskaan isäksi pääsyt, siten kuten isäksi päästään, muista, että maailmassa on aina lapsia, joille olet tärkeä omalla erinomaisella tavallasi, jos vain annat itsellesi siihen tilaisuuden.

Sinä, joka yht'aikaa, teet sekä isän, että äidin työtä, muista kiittää siitä, että saat olla multitalentti.

Ja te joilla ei ole tänään mielestänne juhlan aihetta.
Olette väärässä. 💕
Herääminenkin on juhlanarvoinen saavutus.

Hyvää Isänpäivää.

~W~