Tämä vuosi on soljunut heti alusta asti, niin vauhdilla, ettei ole ollut juuri mahdollisuutta tarttua yksityiskohtiin. Juu. Töitä on riittänyt, Uusia haasteita on tullut esiin, mutta siinä missä ne aiemmin aiheutti lieviä ja suurenpia hermoromahduksia, nyt ne ovat kuin hikka. Ärsyttävää? Kyllä, vaan ei tunnu vievän koko päivästä pohjaa pois ilmiintymisellään. Hengittelen ja pidättelen henkeä, juon vettä ja kokeilen tehoavia ja tehoamattomia kikkoja ja hikottelen.
Välillä tulee itku. Mutta verrattuna aiemman elämän viikkojen mittaisiin itkukohtauksiin, nämä ei jaksa enää häiritä minua omaa hetkeään kauemmin. Miten ihanaa.
Näin on yllättävän hyvä. Niin tasapainoista, olla piittaamatta ja kuluttamatta energiansa viikkoja siihen, että nyppii ja ottaa päähän. Niin on toisinaan, mutta toisinaan taas ei.
Jaska Jokusen kommentti Ressulle:
"Kuule, jonakin päivänä meidän kaikkien on kuoltava."
Ja Ressun vastaus Jaska Jokuselle
"Ja kaikkina muina päivinä ei."
Niin yksinkertaista ja niin vaikeaa. Miksi murehtia sitä hetkeä jolloin se kaikki kaunis katoaa, kun voi nauttia siitä kauniista, kun se nyt kerran vielä on tässä? Itse elossa ja nauttimasta siitä mitä on.
Minut on muutamasti viimeisten kuukausien aikana järkytetty uutisilla henkimaailmaan siirtyneistä. Vaikka suhtaudunkin kuolemaan niin, ettei se ole minkään loppu vaan uuden alku, täytyy myöntää, että joidenkin pois nukkuminen vaan tuntuu niin sydäntä riipivältä. Vaan, jos elämä on jo eletty tässä muodossa, niin ei hirveästi hyödytä vaikka minä huutelisinkin katsomosta neuvoja näytelmän käsikirjoittajille, "hei, eihän tuo nyt kuulunut tähän lainkaan! Herättäkää henkiin tuo pois nukkunut!" Tai "Parantakaa heti tuo vakavasti sairastunut!"
Ei ne taida kuunnella, käsikirjoittajat, jos yleisöstä huudellaan neuvoja esityksen kulkuun..Vaikka toisaalta tekihän se Neil Hardwickin ohmelmaa nyhjäämällä tyhjästä.
No Aika on kulunut. Välillä vauhdilla humisten, kuin vesi Niagaran putouksista ja toisinaan mennään hiljaa hissutellen, kuin vanhan Pollen kyydissä. Ja joka vauhdissa tuntuu olevan hyvät ja huononsa. Minulla oli selkeä kuva siitä, että Uljaan katsastukseen on aikaa vallan paljon, ei hätää, ehtiihän sen, kunnes hui hitto huomasin, että katsastusaika oli ja meni ohikin jo, ennen kuin aloin ajatella ajan varausta katsastusasemalle.
Ihmisenä, joka on aivan SuperRäpelö kaikkien teknisten härvilöiden, kuten hellan, kokkausvermeiden, sekä atk-laitteiden ja puhelimien kanssa, yllätin itsekin, kun huomasin varanneeni ajan A-katsastukseen niinkin hämmentävällä tavalla, kuin sähköisesti älyköllä. Toki vanhasta tottumuksesta epäilin itseäni ja suoritustani ihan siihen saakka, kunnes saavuin katsastusasemalle. Ensimmäinen yllätys oli, että löysin asemalle uuden lyhyemmän kiertotien. Toinen se, että olin tosiaan saanut varatuksi ajan ja kello hyvissä ajoin olin Uljaineni jo matkalla seuraavaan kohteeseen uusin kiiltävin leimoin. On se vaan Hyvä Peltipolle tuo Uljas. Uskollinen ratsu.
Välillä tulee itku. Mutta verrattuna aiemman elämän viikkojen mittaisiin itkukohtauksiin, nämä ei jaksa enää häiritä minua omaa hetkeään kauemmin. Miten ihanaa.
Näin on yllättävän hyvä. Niin tasapainoista, olla piittaamatta ja kuluttamatta energiansa viikkoja siihen, että nyppii ja ottaa päähän. Niin on toisinaan, mutta toisinaan taas ei.
Jaska Jokusen kommentti Ressulle:
"Kuule, jonakin päivänä meidän kaikkien on kuoltava."
Ja Ressun vastaus Jaska Jokuselle
"Ja kaikkina muina päivinä ei."
Niin yksinkertaista ja niin vaikeaa. Miksi murehtia sitä hetkeä jolloin se kaikki kaunis katoaa, kun voi nauttia siitä kauniista, kun se nyt kerran vielä on tässä? Itse elossa ja nauttimasta siitä mitä on.
Minut on muutamasti viimeisten kuukausien aikana järkytetty uutisilla henkimaailmaan siirtyneistä. Vaikka suhtaudunkin kuolemaan niin, ettei se ole minkään loppu vaan uuden alku, täytyy myöntää, että joidenkin pois nukkuminen vaan tuntuu niin sydäntä riipivältä. Vaan, jos elämä on jo eletty tässä muodossa, niin ei hirveästi hyödytä vaikka minä huutelisinkin katsomosta neuvoja näytelmän käsikirjoittajille, "hei, eihän tuo nyt kuulunut tähän lainkaan! Herättäkää henkiin tuo pois nukkunut!" Tai "Parantakaa heti tuo vakavasti sairastunut!"
Ei ne taida kuunnella, käsikirjoittajat, jos yleisöstä huudellaan neuvoja esityksen kulkuun..Vaikka toisaalta tekihän se Neil Hardwickin ohmelmaa nyhjäämällä tyhjästä.
No Aika on kulunut. Välillä vauhdilla humisten, kuin vesi Niagaran putouksista ja toisinaan mennään hiljaa hissutellen, kuin vanhan Pollen kyydissä. Ja joka vauhdissa tuntuu olevan hyvät ja huononsa. Minulla oli selkeä kuva siitä, että Uljaan katsastukseen on aikaa vallan paljon, ei hätää, ehtiihän sen, kunnes hui hitto huomasin, että katsastusaika oli ja meni ohikin jo, ennen kuin aloin ajatella ajan varausta katsastusasemalle.
Ihmisenä, joka on aivan SuperRäpelö kaikkien teknisten härvilöiden, kuten hellan, kokkausvermeiden, sekä atk-laitteiden ja puhelimien kanssa, yllätin itsekin, kun huomasin varanneeni ajan A-katsastukseen niinkin hämmentävällä tavalla, kuin sähköisesti älyköllä. Toki vanhasta tottumuksesta epäilin itseäni ja suoritustani ihan siihen saakka, kunnes saavuin katsastusasemalle. Ensimmäinen yllätys oli, että löysin asemalle uuden lyhyemmän kiertotien. Toinen se, että olin tosiaan saanut varatuksi ajan ja kello hyvissä ajoin olin Uljaineni jo matkalla seuraavaan kohteeseen uusin kiiltävin leimoin. On se vaan Hyvä Peltipolle tuo Uljas. Uskollinen ratsu.
~W~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti