Luonnonkansan turinoita: Lumi Hiutaleen rakkaus

Niin kaunis on talvinen hetki,

Syvän sininen,

valkoisin pieluksin,

peitto, kuin Enkelin siipi.

Olen hetken täällä,

sulan pois,

uni kaunis,vai 

yössäsi olin.

Jos pitäisin kiinni,

halaisin lujaa,

sun rakkautes lämmössä,

soluni sulaa.

En kiinni voi pitää

tunteesta tästä,

kun hehku sen

käy mulle

kuolemasta.

Miksi siis tulin mä 

maahan tähän,

kun lämpöä siedän turhan vähän?

Ne uutiset, tarinat,

kylmät ja kovat,

puoleensako vetivät?

Kylmät sydämet monet,

kaltaiseni, 

Sen tunteenko teki?

Luulin, nyt

paikkani löysin.

Tääkö olla vois

talven taikaa?

Ikuisen pakkasen, kylmän

maan routaisen,

lumen pysyvän.

Tää onko

Valtakunnan Talven viimojen?

Ei kylmyys sydämen,

 ole talven kauneutta,

Ei kovuus ihmisen,

Hiutaleiden rakkautta.

Ei hohtavia kristalleja

koskemattoimalla hangella.

Hymys lämpöä,

rakastaa voin.

Vaikka se sulattaa minut pois.

Vaan ennen kun menen,

hymyile vielä,

ja sydämes surut,
viereeni jätä,
ne pois vien kun liukenen täältä.

~W~