perjantai 24. tammikuuta 2020

Just hyvä noin.

Olen, ihan varmasti olen kertonut, että mie rakastan murteita ja sorahtavia ärriä ja vissssssslaavia ässiä. Ja usemmiten mie vielä imuroin ne itseeni ja puhetapaani nopeammin, kuin puhekamunen ehtii sanoa Vesihiisisihisisihississäjosuskaltaisisinnemennä. Vuorokausi Tampereella, koulutuksessa, jossa on väestö valunut paikalle, sekä vastavirtaan, että alamäkeen. Kuulupi Suomeja, Savolaisittain, sekä pispalankielellä vääntäen. Kuulkaa murut, rakkaat kotosysmäläiset, mie puhun kohta kaikea muuta, kun kotosen konusti.

Ei, mie en osaa yhtisten enenpää latinan lätinää, edelleenkään, mutta mie tiesin jo, mistä löytyy piriformis. Nolo juttu, jos siihen lykkää neulan, se neula on päin persettä. Semmostakin voi käydä ja kaikista epäilyksistäni huolimatta, mie olen taas yhden koulupäivän viisaanpi. Ja mie tykkään tästä kaupungista, mie osasin opastaa jopa toista "turistia" pisteestä A, pisteeseen mikälie, noin suunnilleen eksymäti. Juu, se oli hiukka, kuin sokea oisi opastanut rampaa, mutta mie oon takaisin hotellilla. Kanssakulkijakin tietääkseni on omallaan, sillä en ole vielä toistaiseksi saanut paheksuvaa viestintää, että miten täältä pääsee pois?

Mutta siis se tärkein pointti. Ihanat ihmiset on kyllä ihania puhui ne sitten mitä kansainvälistä kieltä hyväänsä, hitaasti, tai helkutin nopealla tahdilla ja vientäen miten kimurantisti hyväänsä. Niitten kanssa ei tarvi tulkkia, vaikka ne höpöttäis kuinka outoja ja niille on hyvä puhua yhden jos toisenmoisia asioita, kun ne osaa ottaa ne, niin paljon keveesti, että ois, kun nakkais Obelixille hiidenkivensä. Ja sen jälkeen on olo, kun ois ollu suolihuuhtelussa, tai niinku dry needling kurssilla. Selvästi humalainen ja rokotettu kramofooninneulalla. Juttelee ihan vieraille ja käyttäytyy hassusti, itselleenkin vieraasti. Ja siltikin tuntee olevansa kuin kotonaan. Jopa omassa kropassaan, vaikka äsken ei.

Suurkiitos, Superkiitos. Ihan kaikille ja kaikesta. Joitakin vuosia sitten, kaikkien tämän päivän rytmiryhmäläisten tapaaminen, oisi saanut minut kokovartalolukkoon ja pakenemaan Tammerkoskeen, mutta juuri tässä ajassa te olette kerrassaan oikeassa paikassa opettamassa, miten huippuhyviä tyyppejä on omituiset, itsensä kaltaiset ja juur Sinun ja Minunlaiset ihmiset.

Kun oikeesti niin se vaan on. Sie ja mie ollaan juur täydelliset ja juur parhaat Sie ja Mie. Just hyvä noin.

~W~


perjantai 17. tammikuuta 2020

Kun minä kuolen

Kun minä kuolen,
minä menen mukaan tuulen,
ja jos itkevän sinun kuulen 
tulen kummittelemaan.

Sanon lujasti ja vakaasti
Töttöröö!
Kalisutan olemattomuushanpaita
 ja pudotan jäitä niskaasi,
jos itket.

Tai kutitan kainalostasi,
kikatan itse niin,
 että nauruni sinuun tarttuisi.

Sillä, kun minä kuolen,
otan takaisin kaiken
mitä elossa menetin,
kyvyn tuulessa juosta
ja pilvenä lentää,

Olla rohkea silloin kun
pelkää.

Kun minä kuolen,
en minä kumpuun jää,
minun sieluni liikkuu 
ja vapaana lentää.

Älä tee alttaria,
kivelle kukkia kanna,
ne veteen heitä
 ja aaltojen viedä anna,
kun ilosta hihkut
Hirnun vieressäs kyllä.

Tämän elämän 
korrektisti kuljen,
liki kuten kulkea kuuluu.

Liki.

Mutta, kun minä kuolen,
riemuiten hyvästi sano,
riehu, kuin hullu
ja jos itket, itke ilosta,
 sillä samalla nuotiolla,
 minä tanssin ja riemusta huudan.

Vapaa kuin tuuli
vauhdista nautin
kaiken teen,
 mitä elossa kadotin.

~W~