Luonnonkansan turinoita: Voiko Kirjurit Kadota? Osa I

Oletteko te nähneet Kirjuria? kysyi Juuso päivänä muutamana Kievarin väeltä. Kaikki osoittivat hiukan hämillään sohvan nurkkaan ja Juusolla lopsahti suu auki.

Nurkassa nökötti sinisen vihertävän hiustupsunsa kanssa, haaltunut ihmisen olevainen. Nenä kiinni kirjassa ja mutisi omituisia. Jotain litinän lätiää se kai oli, tai semmoisen tämmöstä, niin ainakin joku väitti kuulleensa sanottavan.
"Mitä hän tekee?" Kysyi Juuso epäileväisenä. "Mikä häntä vaivaa?" 

" -Hän on nyt enemmän ihminen, kuin meitä. Ei kuule, eikä nää. Silloin heistä, kirjureista tulee meille etäisiä. Melkein kuin ennenkin, mutta he kadottavat meidän näkyvistään ja unohtava kirjaavansa meidän tarinoitamme. Ennen pitkää he kadottavat voimansa ja muuttuvat kokonaan ihmisiksi. Niin on monille meidän kirjureistamme käynyt. Ihmismaailman kiireet, tekevät heistä luonnontaikuudelle sokeita ja kuuroja." Näin kertoi Herra Kaarnalan  huolestuneen näköisille Kievarin kulkijoille.

Alkoi yleinen hälinä ja hölinä. "Mitä me voidaan tehdä? Kuinka hänet saadaan takaisin meidän maailmaan?" Ei kirjuri saa kadota, hän lupasi minulle, ettei katoa, kiljaisi Tytti ja totesi, että asialle on välittömästi tehtävä jotain. "Herätetään hänen! Muu ei auta."

"Minä koetin jo, hän tuli Kesälään laittamaan kynttilöitä ja karjaisin hänen takanaan kuin jätti ainakin, eikä kirjuri eväänsä heilauttanut. Ei reaktiota! ja tiedätte minun karjaisut" mörähti Jalo apeana.
"Otetaan käyttöön järeämmät keinot." ässähti Suttu Suonkulkija. "Hyvällä suunnitelmalla ne suurimmat marjamättäätkin pölistellään."

~kirjuri~

Marraskuun mustaa

Taas yksi kummallisuuksien kuukausi. Miten Yksi ja sama kuukausi voi olla samaan aikaan julmetun pitäkä ja käsittämättömän lyhyt. Mennä hitaasti ja venyä käsittämättömän pitkäpiimäiseksi ja ahdistavaksi.

Tässä kuussa ajetut kilometritkin tuntui perilleviemättömiltä ja osa kilometreistä, lyhyemmiltä kuin ikinä. Yksi päivä tuntui joiltakin hetkiltä loppumattomalta ja toiselta hetkeltä humpsahtavan hups vaan pois. Ja yöt, jos kuukauden aikana oli yksi yö, jona nukuin kunnolla, niin hyvä. Loput pyörin ja pähkäilin ja mietin, että kylläpä taas aamulla väsyttää. Ja niin väsytti.

Kun satoi vettä oli pimeää pimeänpää ja marras söi valot ja kun tuli pakkasta niin viima ja kylmyys liukui suoraan luuytimeen ja jäädytti sielua myöden. Ei ihme, että vanha viisu varoittaa talvirakastumisen pakastavan sydämen. Mie olen aina talvea rakastanut ja tässä sen näkee miten kylmällä sydämellä minut on varustettu. Tämän kuun aikana olen kokenut olevani varsinainen Mörkö.

Mutta Tämän kuukauden aikana on ollut niin paljon tapahtumia, että meinaa mennä pää siitäkin pyörälle. Jonkun kerran olen polkenut jalkaa ja pohtinut, että kuka hullu käski ihan joka juttuun mukaan lähteä, mutta tämä nyt vaan meni näin. Yrittäjä yrittää ja toivoo ettei tyri tää..

MiWin Möyhimö teki eilen toistaiseksi viimeisen hieronnan kotikotosessani ja tänään kanniskelen hierontapöydät ja kikkeet Uljakseen ja hurautan ne Uuteen tilaansa, joka joulukuun on testikäytössä. Joulukuussa kertoilen, sekä Möyhimön kuulumisia, että Luonnonkansan turinoita, joten koettakaahan sietää blokitulvaa jos semmoista ehtii syntyä. (tämä sillä varauksella, että tosiaan ehdin kuunnella kaikki turisijoiden turinat, täällä on pidety melkoista murinaa Kadonneelle Kirjurille.)

Luonnonkansan turinoita.

Eilen innostuin siivoamaan kesän pois Wilhelmiinan Kesälästä. Teimme töitä yhdessä Jalon kanssa. Emme olleetkaan toviin puuhailleet yhdessä ja riemu oli kyllä suuri, saada siistiä aikaan. Toki tintit piti tänään puhuttelua ikkunoita koputellen, että minnekkäs veit kaikki talventörröttimet ja kuihtuneet kasvit, vielä niissä oisi ollut syötävää meille.

No roskat meni roskiin ja Kesälä tuli siistimmäksi. Ja aamulla Jalo kömpi kanssani aamukahville turisemaan." -Vielä voitaisi siivota, laittaa valotkin jo. Marraskuu ja kaikkea."
-Niin niitä valoja kaipaisin minäkin, mutta on se ikkuna remontti tulossa, niitten takia pitää siirtää valot pois kuitenkin, niin josko ootettaisi vielä?
"Mutta kun se yhdessä tekeminen oli niin kivaa. Ei olla paljoa tehty yhdessä nykyisin..."

Istuin hiljaa ja hörppäsin kahvia harmaasta kupista, Siitä neljännestä, tai viidennestä lempikuppi-vaihtoehdosta. Pölönen särkyi jotenkin ja mandalasta katkesi lopulta korva, vara pölö oli liian pieni ja Turtsi liian kevyt. Kivoja kuppeja, mutta turinatuokiolla pitää omissa käsissä olla jotain todelliselta tuntuvaa, kun ympärillä oli niin satumaisia ja hämmentäväisiä tilanteita.

Nyt melkein hyppäsin tuonne harmaaseen kuppiin piiloon nolouden puuskassani. Jalo oli eilen ensin melkein kyörännyt minut pois Kesälästä. Kun kysyin syytä tähän, hän hölmistyi ja kysyi taas kuten joskus vuosia sitten että ”Kuuletkos sinä minua? Ja minä vastasin Kuulen kyllä, kiitos. Mitäs minä olen oikein tehnyt väärin?  Ja Jalo kertoi. Pitkään ja hartaasti. Voi olla, että tämän turinan kertomisessa menee koko Joulukuu, kunhan saan sen ensin kirjattua kansiin.

~Kirjuri~

Harmaan osa.

Harmaa villatakki, villasukat, villahousut, Harmaa kupillinen lämmintä teetä. Pehmeän harmaa viltti. Kattilan väki ja itse viltin kätköön fiilistelemään.

Ei kaikki, mikä on harmaata, ole synkkyyttä, osa siitä on Lepovaloa. ~W~

Hyvää Matkaa.

Siellä jossain kotona, tähtitomuna, me kerran päätettiin, kuinka elomme eläisimme ja miten sen sitten aikanaan päättäisimme ja päätimme täysissä valovoimissamme, että elomme kestäisimme ja tiemme kohtauttaisimme, kanssa toisten tomusten, kukin tavallamme.

Kestetty on ja kohdattu on ja toisinaan on jouduttu hyvästelemään kukin tavallamme kanssakulkijoitamme, niin kauneudella, kuin rujoillakin tavoilla. Vaikka kuolemantapa, on aina kunkin tomuna tekemänsä valinta, ei täällä ollessaan juuri kukaan meistä kykene sitä lupaustaan muistamaan. Varsinkaan, kun se kuolema järkyttää ja rytinällä ottaa omansa.

Ja harvoin meistä kukaan täältä, jälkeenjäävien mielestä on juuri sopivaan aikaan pois lähtenyt. Kaipuu jää aina. Ja mieliharmi siitä ettei tullut sanotuksi ja kerrotuksi kuinka tärkeää kohtaaminen juuri sinun kanssa oli. Jäi sanomatta "Kiitos, kun välitit." Tai "anteeksi etten tiennyt," kerrottua että "muutit elämäni", "autoit jaksamaan vaikeuksissa." Pyydettyä anteeksi liian vähän ja jäi antamatta anteeksi aina liian paljon.

Kuluneen kahden viikon aikana olen kuullut useammistakin yllätyksenä tulleista henkimaailmaan siirtymistä. Kaikki niistä on liikuttaneet sisälläni palasia sinne ja tänne. Otan osaa teidän murheisiinne, jotka olitte heitä lähinpänä. Muistakaa, ettei he kuitenkaan ole kuin harson takana, pois näkyvistä, mutta vieressä kulkemassa aina kuitenkin.

Mutta yhden viestin kirjoitan suoraan henkimaailmaan.
Kiitos Pekka Asikainen, että olit ja kuljit nuorten ihmisten tukena juuri silloin, kun minä kompastelin heidän joukossa. Kiitos, että välitit ja puutuit tilanteisiin, joissa olin altavastaajana. Kiitos, ettet pitänyt minua liian tyhmänä ja mihinkään sopimattomana, vaikka itsekin olin jo uskoni menettää. Kiitos, että olit Luokanvalvoja, Rehtori ja Opettaja, jolla oli hyvä sydän, ystävällinen luonne ja riittävästi auktoriteettiä huutamatta kehoittaa "Älkää nyt pojat kiroilko noin saatanan paljon, kun se on niin helvetin rumaa!" ja saada porukka vielä tottelemaankin. Toivon voivani joitakin oppejasi muistaa ihan tähtitomuksi asti, vaikken mikään matematiikan nero, tai fysiikkatietäjä ollutkaan. Toivon kuitenkin osaavani olla hyvä ja ystävällinen ihminen, sitä oppiahan sinäkin ympärillesi levitit.

Ihaillen ja kunnioittaen, toivotan hyvää matkaa,

t:oppilas viime vuosituhannelta.

~W~