Kiitos ei oo kirosana.

Tuija Haltijaemon kaunistus.

Ihan ei ole jokapäiväinen fiilis se, että tekee mieli taputtaa itseään olalle ja sanoa: Teippäs hyvin. Jaksoit, osasit, pystyit ja kykenit. Hiukkako Wau sinä ihan Ite.
Mie oon monesti kertonu siitä, että pääni sisällä on se ikuinen kriitikko ja nalkuttaja, joka kerttoo kovin mielellään, missä kaikessa olen sen mielestä huono, tai ihan kerrassaan jäätävän tyhmä.

Siksi tänään tuli moneen otteeseen kovin liikuttunut olo, kun nalkuttaja, sattui aivan vahingossa(?), olemaan hiljaa, juuri silloin, kun kuulin hyvää palautetta itsestäni. En enää nykyiässä kovin herkästi punastu, mutta nyt piti muuttua hetkeksi ihan helakan loimuavaksi, koska, Minä Kuulin.

Ja se tuntui mukavalta, minä olen kuullut aiemminkin kehuja jostain tekemistäni asioista. Mutta Kuulla ja Ymmärtää, että tarkoitettiin minua, on vaikea yhdistelmä. Kun on koko elämänsä kuljettanut aivoissaan olentoa, jonka olemassaolon tärkein tarkoitus on mitätöidä Minä. Eilen aamulla kiireen keskellä, minä käskin sen sulkea suunsa ja kadota päästäni. Sille ei  ole siellä tilaa, eikä käyttöä. Nyt minä tarvin aivoni terävinä ja ilman pessimististä takapirua.

Tein eilen töitä ja tänään samoin ja minä koin, että minä olen hyvä. Eikä se ruotuun palautus tullutkaan heti, ei kostoa itsekehusta, vaan sain myös kehun pääni ulkopuolelta, sain vielä toisenkin kehun ja

tajusin, ettei niitäkään kehuja tyrmätty. Kehaisin itse itseäni, koska aikataulujen lipsumisesta huolimatta, yksikään asiakas ei siitä kärsinyt. Kaikki meni hyvin MINUNkin mielestä. Alkoi ihmetyttää entistä enemmän. Voisiko olla niin, että mitätöitsijä minussa, olisi todellakin lähtenyt?  Pidemmälle lomalle, vai vain päiväksi pois? LÄHTENYT KOKONAAN?

Jos niin on, toivotan sille kovin avartavaa ja hyvää matkaa. Tulkoon siitä onnellinen ja optimistinen , minne se ikinä meneekin ja tulkoon minusta itselleni, ystävällinen, kannustava ja rakastava.

Sillä tiedättehän tekin sen, että oman nahkansa ja luustonsa sisällä me kaikki ollaan ihan 24/7 ja jos siellä jatkuvasti vaan vaatii entistä isonpaa työtä ja parenpaa tulosta, voipi jonakin päivänä sivupersoonilta loppua hermot ja ne käskee mennä muualle nalkuttamaan.

Näin teen nimittäin jatkossa, minusta on mukava olla hyvä, kelvata juuri tämmöisenä ja tulla hyväksytyksi hiukan höpsähtäneenäkin, juuri siinä missä olen. Ja kun sanotaan kiitos ja kehutaan hiukan, se keventä oloa ja kasvattaa pienet siivet tassujen alle ja sydämeen.

Kiitos. Minä kestän kiitokset kyllä. Kestäkää tekin, sillä toisinaan, kun niiden määrä on vähäinen, ne auttaa tekemään päivästä kevyemmä ja sisälle mukavan lepatuksen. Semmoinenhan se on kiitos ja kehu, kuin rakkauskirje salaiselta ihailijalta. Harvinaisenpaa kuin lumi joulukuussa.

Kiitos kun Ilahdutit ystävällisin sanoin ja teoin, kiitos kun luit, Kiitos kun olet, ihana oma itsesi, juuri sinuna hyvä.

~W~